LOPUN ALKUA – KOSKA VAUVA SYNTYY?

© Sonja Siikanen

Mahtaako tämä aika olla jo sitä lopun alkua? Edelliset kaksi synnytystäni ovat menneet samalla kaavalla. Olen kärsinyt ensisynnyttäjälle yleisemmästä, mutta uudelleensynnyttäjälle harvinaisesta pitkittyneestä latenssivaiheesta, joka on alkanut viikoilla 34-35. Tämän takia synnytykseni on käynnistetty 36+6 ja 37+0. Pitkittyneessä latenssivaiheessa siis minulla on tullut koko ajan säännöllisiä supistuksia, mutta kohdunsuu ei aukea. Ja kyseessä eivät ole harjoitussupistukset, vaan nämä sattuvat kunnolla ja piirtyvät selkeästi käyrille. Olen ollut synnytyssalissa lukemattoman monta kertaa ja jopa saanut epiduraalin ennen kuin synnytys on edes käynnistynyt. Toinen synnytykseni käynnistettiinkin niin, että minulla oli epiduraali jo päällä.

Pitkittynyt latenssivaihe on todella kurjaa tuskaa, jota en toivo kellekään. Viimeiset viikot ovat olleet sairaalassa ravaamista ja ollaan vaan päivä kerrallaan väläytelty käynnistystä aina seuraaville päiville. Siinä vaan yritetään päästä täysille viikoille ja pelata aikaa, mutta tilanne syö voimat tosi pahasti ja pelkona onkin se, että uupunut synnyttäjä ei enää jaksa synnyttää.

© Sonja Siikanen

Tässä raskaudessa olen päässyt pidemmälle kuin koskaan, sillä nyt on viikkoa 35+1, eikä latenssivaihe vielä ole alkanut. Eilen minulla kuitenkin alkoi supistella enemmän ja tänään on sama jatkunut. Lisäksi supistusten välissä on sellaista jatkuvaa supistusmaista kovaa kipua, joka vie voimat ja unet. Yöt ovat ihan tuskaa, päivät toki myös, mutta unenpuute on tässä aina se pahin juttu. Vielä ei kuitenkaan ole nyt tosiaan latenssivaihe käynnistynyt, sillä supistukset eivät ole säännöllisiä ja niissä tulee pidempiä taukoja. Mutta kivut ovat lisääntyneet siihen malliin, että koko ajan vain jännitän, että koska se vaihe alkaa ja ollaan taas samassa tutussa tilanteessa. Olenkin tämän edistymisen myötä ihan varma, että tämäkin synnytys menee samalla kaavalla ja heti täysillä viikoilla käynnistetään. Olisi ihanaa saada synnyttää ensimmäistä kertaa ihan vaan luonnollisesti, mutta latenssivaihe on sen verran kipeää ja uuvuttavaa, että tulee vaan väkisin vastaan tämä tuttu piste, että käynnistys on jo tervetullut.

Nyt vain toivon, että supistukset eivät vielä säännöllisty, sillä minulla on kaikki tekemättä! Täällä pitäisi siivota, pestä vauvanvaatteita, purkaa vauvatavaroita, päivittää synnytyssuunnitelma ja pakata sairaalakassi. Nyt alkaa siis olla kova kiire yrittää saada kipujen keskellä kaikki tehtyä, sillä pian tästä ei enää tule mitään, jos latenssivaihe alkaa.

Blogia yritän jaksaa nyt päivittää taas säännöllisemmin, vaikka kipeää tekee. Mutta heti, kun taas jaksoin istahtaa nyt edes hetkeksi tähän kirjoittamaan, huomaan olon kevenevän. Tämä on vaan mulle parasta terapiaa! Joten yritän nyt pitää tämän mielessä, ja tällaisia lyhyempiä postauksia on luvassa lähiaikoina.

© Sonja Siikanen

 

2 Responses

  1. Tsemppiä loppuodotukseen ja synnytykseen! Jos sulla on vielä asioita tehtävänä ennen vauvan tuloa, voitko pyytää ystävää/ sukulaista avuksi tärkeimpiin hommiin? 😊 Sulla on varmasti siinäkin tekemistä kun huolehtii lapsista yms. arjen pyöritys 😊 Kaikkea hyvää teiän perheelle ja rauhallista loppuodotusta ❤️

  2. Tsemppiä loppuun! Mä synnytin tammikuussa esikoisen ja tällöin latenssivaihetta kesti ”vain” 3vrk. Tämän aikana supisti melko säännöllisesti vähän reilu 10min välein ja kävin kahtena yönä lääkkeiden tuella nukkumassa sairaalassa. Useamman viikon latenssi kuulostaa kaamealta, koska itse olin jo tuosta hyvin uupunut, kun nukkuminen oli melko mahdotonta. Toivotaan, että tällä kertaa säästyt pitkältä latenssivaiheelta ja synnytys lähtisi vauhdilla käyntiin!

Comments are closed.

Emilia Huttunen

Emilia Huttunen

29 -vuotias ammattibloggaaja ja neljän lapsen äiti Turusta. MUTSIS ON -blogi on syntynyt jo vuonna 2011.

mutsisonblogi@gmail.com

Instagram
Arkisto

 

Vuoden hääblogi 2018
Love Me Do

Vuoden uusi hääblogi 2018
Love Me Do

Paras perheblogi 2015
The Blog Awards Finland

Edelläkävijä 2015
Indiedays Blog Awards

Viihdyttävin 2014
Indiedays Blog Awards

2. sija Inspiroivin perheblogi 2014
Indiedays Blog Awards