UUDET URAKUVIOT

28.01.2018

Tulevaisuudensuunnitelmani kirkastuvat päivä päivältä, kun opinnot edistyvät ja tiedän yhä enemmän, mitä haluan elämälläni tehdä. Yksi iso ja odotettu uusi askel on ensimmäinen työharjoitteluni. Kuten aiemmin kirjoitin, meillä on lukujärjestyksessä varattu huhti-toukokuu työharjoittelulle, mutta mulle tuli juuri sopiva mahdollisuus vastaan, ja aloitinkin sitten harkan jo ajoissa, ja teen sitä tässä koulun ja töiden rinnalla.

Tämän harjoitteluni aikana toimin Tahtoo -hääsuunnittelusovelluksen markkinoinnin ja viestinnän parissa. Olen ollut mukana testaamassa Tahtoon betaversiota jo pitkään, ja testiryhmässä kehitysideoita antaessani heräsi oikeastaan vitsin kautta ajatus harjoittelusta, ja tässä sitä nyt ollaan! Aivan täydellisessä harkkapaikassa tässä omia häitä suunnitellessa.

Olen tosi innoissani tästä työharjoittelustani, koska ehdin rakastua Tahtooseen jo kauan ennen kuin tämä ajatus oli syntynyt. On tosi palkitsevaa tehdä töitä jonkin sellaisen jutun parissa, mihin oikeasti uskoo täysillä. Lisäksi on jotenkin vaan tosi sopivaa, että saan syventyä näin paljon hääjuttuihin, kun suunnittelen omia häitäni juurikin Tahtoon avulla, ja samalla teen kulissien takana häihin liittyviä markkinointihommia.

Tämä aikataulu on kieltämättä tosi tiukka, etenkin nyt kun olen ollut kipeänä ja jouduin viikon makaamaan sivussa ja jäi paljon hommia rästiin. Mutta se on todellakin sen arvoista, ja ehdinpähän sitten keväällä valmistella häitä, kun huhti-toukokuussa ei ole koulua. Sosiaaliselle elämälle ei nyt kauheasti ole aikaa, mutta en todellakaan valita siitä, koska olen innoissani tästä mahdollisuudesta oppia uutta.

Kannattaa ehdottomasti seurata instassa @tahtoo.fi ja käydä tykkäämässä Tahtoon Facebook -sivusta!