ENSIMMÄINEN HÄÄPUVUN SUUNNITTELUPALAVERI

12.12.2017

Nyt se on virallista, mulle on tulossa hääpuku! Varausmaksu on maksettu, mittauspäivät ja sovitukset päätetty, ja suunnittelu on hyvässä vauhdissa. Kävin eilen Helsingissä Atelje Tuhkimotarinassa tapaamassa Heidi Tuiskua, joka pukuni suunnittelee ja ompelee, ja en malttaisi pysyä pöksyissäni. Katseltiin malleja ja kankaita ja puhuttiin kaikesta pukuun liittyvästä, ja tänään sähköpostit ovat lennelleet, kun Heidi on tehnyt lisää luonnoksia ja laittanut kangasvaihtoehtoja.

On ollut tosi vaikeaa luopua siitä ajatuksesta, että löytää täydellisen puvun ja saa sen upean hetken, kun kaikki vaan loksahtaa paikoilleen, mutta nyt tavattuani Heidin kanssa mulla on paljon varmempi fiilis tästä ja uskon, että se fiilis kyllä tulee vielä, kun pääsen sovittamaan sitä tulevaa pukua! Alkuun mulla oli tosi stressaantunut olo siitä, että en tiedä, mitä on tulossa ja en pääse näkemään pukua ennen ostopäätöksen tekemistä, mutta nyt mulla alkaa olla aika varma olo, ja tuntuu, että saan kyllä sen unelmieni puvun. Vähän mua vielä stressaa materiaalivalinnat, ja mua mietityttää helman materiaali, koska olen vähän ennakkoluuloinen, mutta koska pääsen näkemään kaiken ennen kuin mitään päätöksiä tehdään, voin luottaa siihen, että mitään peruuttamatonta ei puvulle päästä tekemään ennen kuin ollaan varmoja kaikista materiaaleista. Oikeastaan olen jo jopa iloinen siitä, että en löytänyt valmista pukua, koska nyt saan sen juuri itseni näköisen, täydellisen, uniikin hääpuvun.

Ensimmäisellä tapaamisella tosiaan puhuttiin puvusta, sen mallista ja kankaista. Katseltiin paljon kuvia ja mietittiin, mitä haluan, koska mulla ei ollut mitään täydellisen selvää visiota. Maksoin varausmaksun ja sovittiin aikataulu tälle prosessille. Seuraava askel tapahtuu maaliskuun ensimmäisellä viikolla, kun otetaan mitat, ja siitä kahden viikon päästä on jo ensimmäinen sovitus. Puku tehdään niin, että voin pudottaa vielä painoa tosi pitkälle asti, ja lopulliset mitat pitää olla kunnossa vasta toukokuussa, mutta olisi hyvä, että maaliskuussa olisin jo mahdollisimman lähellä tavoitettani, tai ainakin puolivälissä. Joten nyt täytyy alkaa ryhdistäytyä!

Mulla ei ole mitään extreme-makeoveria mielessä, mutta liikunta pitäisi saada aloitettua. Nyt kun mun keuhkokuume ja keuhkoputkentulehdus alkaa olla ohi, voisin ruveta taas treenaamaan, mutta sitten mulla on edelleen selkä sökönä. Joten vähän tää on auki, mitä pystyn tekemään, mutta ainakin mulla on tukea, koska Topiakselle on nyt iskenyt viime hetken paniikki, kun hänkin tahtoo pudottaa painoa ja pitäisi pian päästä hankkimaan puku. En ota tähän loppuvuoteen nyt mitään stressiä, koska haluan rentoutua ja herkutella jouluna, mutta ollaan sovittu, että joulun jälkeen aloitetaan yhdessä kunnon kuuri. Mutta jos se ei onnistu, niin sitten on voivoi. Eiköhän siitä hääpäivästä sitten vuosien päästä ole kuitenkin päällimmäisinä muistoina ihan muut asiat kuin paino.

Olen niin innoissani tulevasta hääpuvusta! Jännittää!


SEKSIJOULUKALENTERI 12

12.12.2017

Joskus on ihan hyvä ottaa pieni ”back to basics”, ja tuijotella hempeänä sitä omaa rakasta silmiin. Se on hyvää harjoittelua esimerkiksi sitä hääpäivän semisti awkwardia tuijottelua varten! :D Ihanaa tiistaista aamua kaikille!


MAAILMAN PÖNTÖIN SUPERPÖNTTÖ

11.12.2017

Tässä on meidän pikkutonttu nokosilla uudessa lempipaikassaan eilen illalla, ja tänään tämä pikkutonttu on jo 17 viikkoinen! Aika menee niin nopeasti ja tuntuu uskomattomalta, että Volde on ollut meillä jo kymmenen viikkoa, ja toisaalta tuntuu uskomattomalta, että Volde on ollut meillä vasta 10 viikkoa.

Volde on meille niin tärkeä perheenjäsen ja tuntuu kuin hän olisi aina ollut osa perhettä. Tänään kun tulin kotiin Helsingistä (siitä lisää myöhemmin iik!), juoksin parkkipaikalta sisälle, koska odotin niin innoissani koko päivän sitä hetkeä, kun avaan oven ja Volde juoksee vastaan onnellisempana kuin kukaan ihminen on koskaan ollut missään tilanteessa. Se on aina päivän paras hetki! Ja kun sen saa monta kertaa päivässä! Volde ilahtuu aamulla kun nousen sängystä, kun tulen vessasta, kun vien roskat, kun haen lapset, kun tulen suihkusta, aina kun olen ollut edes pari sekuntia poissa. Ja se on niin täydellistä. Mutta tänään, kun kotiin tullessani avasin oven, kukaan ei tullutkaan vastaan. Vastassa oli pelkkä hiljaisuus, eikä edes Volden nimeä huutaessani kuulunut tassujen sutimista vastaukseksi. Sydän hyppäsi kurkkuun ja ehdin jo panikoida, kunnes tajusin, että meidän isä on varmaan hakenut Volden samalla, kun haki lapset päiväkodista. Ja siellähän se oli, kun soitin iskälle! Oltiin eilen puhuttu tästä, mutta minä käsitin, että iskä ei hae Voldea, mutta hän olikin hakenut. Ehdin kyllä pelästyä hirveästi, ja puheluun vastausta odotellessani kävin läpi kaikki nurkat ja sängynaluset, koska pelkäsin, että jos Voldelle onkin sattunut jotain.

Voldella on nyt kaikki rokotukset kunnossa ja viime viikolla heti rokotusten perään raasu joutui nukutettavaksi, kun häneltä katkesi hammas ja se piti poistaa. Hän on onneksi toipunut hienosti ja on muuten ihan terve ja täydellinen!

Voldella on nyt alkanut se vähän ärsyttävä vaihe, kun kaikki mahdollinen pitää pureskella ja tähän mennessä hän on tuhonnut jouluvalot, maton, kameralaukun, kengännauhoja ja pari joululahjaa, mutta ei se mitään :D Yritetään kovasti päästä eroon siitä, mutta kun kaikki on niin kiinnostavaa! Hän on niin utelias pieni pentu, eikä hänelle osaa olla vihainen.

Volde on kyllä edelleen ihan hirveän itsepäinen ja ollaan nyt mietitty menevämme johonkin kurssille, koska halutaan hänestä tottelevainen ja hyvin koulutettu, eikä ulkopuolinen apu meidän koulutustaitoihin olisi pahitteeksi. Tämä on vaan niin pönttö koira. Niin ihanan täydellisen pönttö. Ja rakastetaan häntä niin paljon.

Paljon onnea meidän 17 -viikkoiselle Voldelle, joka torstaina täyttää 4 kuukautta!

Ps. Volden instatili @voldemortdrogon