HAAVEISSA ONNISTUNUT IMETYS

04.10.2018

Nyt vietetään imetysviikkoa ja asia on meidänkin perheessä tavallaan ajankohtainen, vaikka ei kuitenkaan ihan ole. Tässä kun yritämme kolmatta lasta, olen jo valmiiksi miettinyt paljon imetystä. Liityin jopa imetystukiryhmään lueskelemaan muiden ongelmia ja ratkaisuja, koska haluan valmistautua imetykseen mahdollisimman hyvin. Tiedän, että monet sanovat, että ei sitä kannata stressata, ja että kyllä se sitten menee omalla painollaan, mutta en voi sille mitään, imetys on mulle ihan hirveän tärkeää!

Mulla on takana kaksi epäonnistunutta imetystä, ja olen laittanut siihen mahdolliseen kolmanteen hirveästi toivoa. Imetys on mun mielestä yksi uskomattomimmista jutuista, mitä voi kokea. Rakastin imettämistä, ja mua harmitti ihan hirveästi, kun se ei ole oikein onnistunut. Tahtoisin vain niin paljon kokea sen onnistuneen imetyksen, ja tiedän, että tulen olemaan tosi pettynyt, jos se ei taaskaan ota sujuakseen. Ei se ole maailmanloppu, mutta voi että, miten paljon haluaisin päästä kokemaan pitkän ja onnistuneen imetyksen.

Esikoisen syntyessä oli vasta 19 -vuotias, enkä tiennyt kauheasti mitään imetyksestä. Ajattelin, että sen kun laitetaan vauva tissille ja se syö. Ja tuli sitten ihan shokkina synnärillä, että ei se olekaan välttämättä niin yksinkertaista. Tuli vaikeuksia imuotteen kanssa ja sitä sun tätä, mutta sitten päästiin kuitenkin vauhtiin, kun kielijänne katkaistiin ja opin tarjoamaan sitä rintaa oikealla tapaa. Mutta totaalinen stoppi tulikin jo kahden viikon ikäisenä. Täysimetin siis vain kaksi viikkoa, koska silloin tuli ensimmäinen tiheän imun kausi, enkä minä silloin tiennyt yhtään, että sellaisiakin on olemassa. Ajattelin vain, että mulla ei maito riitä ja vauva on nälkäinen, joten annetaan pulloa. Ja sittenhän se maidontulo alkoi tietenkin pikkuhiljaa loppua.

Jälkikäteen ajatellen olen ihan hirveän pettynyt imetyksen rooliin raskauteen ja synnytykseen kuuluvassa terveydenhoidossa. En minä teininä osannut edes ajatella, että olisin voinut etukäteen yrittää tutkia imetystä ja opetella kaikkea siihen kuuluvaa tietoa. Neuvolassa ei puhuttu imetyksestä, synnärillä ei puhuttu imetyksestä. Kukaan ei valmistanut minua siihen, mitä kaikkea imetykseen kuuluu, ja heti ensimmäisten ongelmien kohdalla kummankin lapsen kanssa on vain kehotettu antamaan korviketta lisäksi, vaikka kasvussa ei ole ollut mitään ongelmaa ja olisi vain kannattanut jatkaa imetystä, kun tiheän imun kaudellahan vauva tavallaan tilaa lisää sitä maitoa, jotta sitä pian sitten tulee.

Kuopuksen kohdalla olin paremmin valmistautunut imetykseen ja toivon onnistunutta kokemusta. Ja sen sain, ainakin alkuun! Alkuun imetys sujui tosi hyvin. Mitä nyt nännit menivät verille, mutta sekin vaihe meni sitten ohi. Ymmärsin, mitä tiheän imun kaudet ovat ja mitä missäkin tilanteessa kuuluu tehdä, mutta sitten kävi koliikki. Syntymästä alkanut koliikki, joka ei sitten mennytkään ohi, vaan paheni koko ajan. Minä en saanut nukkua, vauva halusi koko ajan olla tissillä ja jos ei ollut tissillä niin sitten vaan huusi, ja näin pyörä oli valmis. Kun olin vain niin totaalisen uupunut, kroppani ei enää jaksanut ja maidontulo alkoi ehtyä. Imetyksen lisäksi yritin pumpata koko ajan väleissä, pumppu huusi hoosiannaa, mutta millit vain vähenivät koko ajan, kunnes loppuivat, ja meidän imetys jäi tällä kertaa kahteen kuukauteen. Alkuun olin pumpannut paljon omaa maitoa pakkaseen, kun mulla tuli sitä niin runsaasti, että olin suunnitellut luovuttamista, ja juotettiin ensin sitten ne pois, mutta sitten piti siirtyä korvikkeeseen.

Tämä kuopuksen imetys oli aika eritystapaus, ja esikoisen kanssa sitten taas olin nuori ja tietämätön. Joten periaatteessa ei ole mitään syytä, miksi en voisi vielä saada onnistunutta imetystä, jos onnistumme kolmannen lapsen saamaan. Eiköhän siitä pettymyksestä sitten pääse yli, jos ei onnistu, kun on se pieni vauva siinä tuomassa onnea muiden asioiden ohella, mutta kyllä se harmittaisi ja paljon. Aina muiden ihmisten imettämistä katsellessani ja jokaisen imetyskuvan nähdessäni mulla tuntuu tossa rinnan kohdalla sellainen aukko. Sellainen hassu tunne, että tisseistä puuttuu maito ja sylistä nälkäinen vauva. Toivon niin paljon, että pääsen sen vielä kokemaan.


ITSEVARMUUTTA JOKA KERROKSESTA

30.09.2018

Kaupallinen yhteistyö: Sokos

 

Tämä postaus on tehty kaupallisessa yhteistyössä Sokoksen kanssa.

Mulla on aina ollut tosi suoraviivainen suhde tyylin ja muodin kanssa. Jo ihan pienenä koululaisena muistan keskittyneeni miettimään asuja sen kannalta, mikä mielestäni näytti hyvältä juuri itseni päällä. En ole koskaan mennyt täysillä uusien villitysten perässä, vaikka tietenkin sitä haluaa kuitenkin samalla olla ajan tasalla, mitä tyyliin tulee. Kuitenkin tärkein asia pukeutumisessa mulle on ja tulee olemaan oma mukavuus. Tärkeintä on se, että itse pidät asusta, eikä se, miltä se muiden mielestä näyttää. Tästä hyvä esimerkki on se, että esimerkiksi Topias ei pidä lempifarkuistani. Ne vaaleat mutsifarkut, joita metsästin puoli vuotta ja joita käytän koko ajan. Mutta kun sillä ei ole merkitystä, mitä Topias tai joku muu ajattelee, koska minä pidän niistä ja tunnen ne päälläni oloni hyväksi.

Tyylini vaihtelee tosi paljon kausittain, mutta välillä osaan olla myös tosi tyylitön. Olen hirveän mukavuudenhaluinen ja esimerkiksi matkalla tallille käyn usein kaupassa sukissa ja sandaaleissa. En ota siis stressiä siitä, että mitä nyt ihmiset kaupassa ajattelevat, jos mulla on jaloissa vuosituhannen pahin muotirikos ja takin alla piilossa yökkäri. Nopeaa kauppareissua lukuun ottamatta pyrin kuitenkin aina olemaan kohtuullisen tyylikäs, koska haluan tietenkin tuntea oloni itsevarmaksi. Nämä ominaisuudet yhdistyvätkin aika kivasti siinä, että pyrin vain vaatevalinnoissani aina hankkimaan mukavaa, kestävää ja sitä tyylikästä vaihtoehtoa. Jos vaate on hyvännäköinen, se ei yksinään riitä ostopäätökseen, koska mulla tosi herkästi jää sitten vaatteet kaapin perälle lojumaan. Mutta jos se vaate lisäksi tuntuu mukavalta, pääsee se kassalle asti.

Minulla ei ole mitään kauhean tarkkaa filosofiaa vaatemerkeistä. Vuosien varrella olen muuttanut ostokäyttäytymistäni koko ajan ekologisempaan ja eettisempään suuntaan, mutta paljon on vielä kehitettävää. Ehkä eniten tykkään kuitenkin shoppailla liikkeissä, joissa on tarjolla useampaa eri merkkiä, ja mieluiten tietenkin niitä eettisesti tuotettuja merkkejä.

Olen välillä vähän epävarma tästä mun vatsanseudusta, kun siinä on kiinni pidettävää vähän enemmän kuin haluaisin ja mihin olen aiemmin tottunut, mutta kun on alusvaatteita myöten päällä vaatteet, jotka sekä näyttävät että tuntuvat hyvältä, alkaa heti tuntea olonsa paljon itsevarmemmaksi. Istuvat ja mukavat alusvaatteet tekevätkin paljon. Mukavankin mekon tai pehmeiden housujen ja paidan kanssa alusvaatteet saattavat jäädä ärsyttämään ja pilata fiiliksen koko asusta, joten olen aina kiinnittänyt paljon huomiota alusvaatteisiin, ettei oma hyvä olo jäisi ikinä siitä kiinni.

Huonosti istuvat alusvaatteet muuttavat nopeasti vaatteen kuin vaatteen ryhdittömäksi. Ja kun niitä alusvaatteitakin pitää oikeasti olla monet erilaiset eri asuja varten, eikä yksi alusasu suinkaan sovi kaikille asuille. Topias on joskus ihmetellyt, että miten yksi ihminen voi tarvita näin paljon alusvaatteita, kun mulla on vaatekaapissa varattu pelkille alusvaatteille melkein yhtä paljon tilaa kuin Topiaksella on kaikille vaatteille. Mutta minkäs teet, mulle on vain todella tärkeää panostaa laadukkaisiin alusvaatteisiin! Ja en kyllä enää ikinä voisi palata ostamaan ihan jotain vaan. Olo on oikeasti ihan erilainen, kun tietää, että sen ulomman vaatekerroksen alla on toinen vähintään yhtä istuva ja edustava kerros.

Alusvaatekavalkadiini kuuluu pikkuhousujen ja rintsikoiden lisäksi muun muassa bodyja, alushameita ja alusmekkoja. Niitä rintsikoita ja pikkuhousuja on myös tietenkin paljon eri mallisia ja värisiä, mutta kaikilla on yhteistä se, että ne on valittu minun vartalomallini mukaan merkeiltä, joiden tiedän kestävän aikaa ja käyttöä.

Hyvin istuvat alusvaatteet antavat minulle myös rohkeutta käyttää asuja, joissa ne omat epävarmuuteni ovat esillä. Se sisältä kumpuava mukavuus ja hyvä olo näkyvät, ja yhtäkkiä olo ei olekaan enää niin epävarma. Mitä väliä sillä on, jos vähän vatsa pömpöttää ja istuessa tulee makkara tai pari? Kunhan tuntuu hyvältä, vain omalla fiiliksellä on väliä.

Sokos on mulle tuttu paikka, mitä alusvaatteiden ostamiseen tulee. Sieltä kun saa monia lemppareitani! Olen esimerkiksi todella nirso rintaliivien kanssa, ja Calvin Kleinin liivit kuuluvat niihin harvoihin, joista oikeasti pidän. Ja tämäkin juontaa juurensa vain ja ainoastaan siitä mukavuudesta. Calvin Kleinin lisäksi oman vaatekaapin tuttavuuksia löytyy Sokokselta enemmänkin, sillä esimerkiksi Maidenform, Esprit, Pierre Robert, Shock Absorber ja Sloggi ovat monen muun merkin ohella Sokoksella hyvin edustettuina. Sokoksella shoppaillessa yksi kivoimpia juttuja onkin se, että monet laadukkaat merkit on yhdistetty laadukkaaseen palveluun, ja kun yhdessä paikassa on kaikki nämä merkit tunteva asiakaspalvelija, saat todella tehokasta apua istuvien vaatteiden löytämiseen. Jos yksi merkki ei olekaan sinun vartalomallillesi sopiva, on hyllyssä odottamassa toinen parempi.

Sokoksella on tänäkin syksynä hurja määrä merkkejä, joilta löytyy tyylikkäitä vaatteita joka lähtöön, ja syysmallistot näyttävät aivan ihanilta. Myös täällä alusvaatteiden ja yöasujen puolella! Iltojen viiletessä kelpaa kääriytyä esimerkiksi tähän kuvissa näkyvään superpehmeään Espritin aamutakkiin, tai istuvuuden lisäksi ottaa mekon alle lämmittämään sopiva alusmekko. Vaikka ostankin alusvaatteet ja yöasut yleensä itseäni ajatellen, niin kyllä minä ostan niitä myös sillä mielellä, että mikä näyttäisi kivalta sen puolison mielestä, ja Sokoksella on kyllä ihana valikoima kauniita yöasuja joka lähtöön.

Ovatko alusvaatteet teillekin tärkeä osa pukeutumista?


MITEN SUHTAUTUA LAPSETTOMUUDESTA KÄRSIVÄÄN?

30.09.2018

Lapsettomuus on tosi kipeä aihe, ja sitä käsitellessä on usein ihmisillä vähän hämärän peitossa, että mitä saa ei saa sanoa. Ajattelin nyt siis koota omien ajatuksieni pohjalta vähän esimerkkejä, että mitä ei kannata tehdä, ja mikä sitten taas on ihan ok.

Ihan ensinnäkin, keneltäkään ei koskaan saisi kysyä, että koska te oikein teette lapsia. Moni saattaa salaa kärsiä lapsettomuudesta, ja sukulaisten ja tuttujen ”koska te aiotte sitten lisääntyä” ja ”ettekö te aio mulle tehdä lapsenlapsia” -kyselyt voivat satuttaa tosi paljon. Ei ole kauhean kivaa, jos olet vuosikausia ollut hoidoissa ja itket joka kuukausi epäonnistumisia, ja sitten joku täti käy aina kyselemässä, että miksette tee lapsia. Minä puhun lapsettomuudesta avoimesti, mutta en todellakaan ole puhunut aina. Toisen lapsen kanssa en puhunut mitään ennen kuin onnistuttiin. Kolmatta yrittäessä en sanonut kellekään sanallakaan mitään lapsihaaveestani, vaikka kolme vuotta sitten olisin jo voinut tulla raskaaksi, jos kaikki olisi kunnossa. Päinvastoin, olen suoraan sanonut, etten ole valmis hankkimaan vielä kolmatta lasta. Et siis voi oikeasti ikinä tietää, milloin joku kärsii syvällä sisällä. Älä siis ikinä kysy tätä kysymystä.

Jos olet aidosti kiinnostunut lapsihaaveista ja se on keskustelulle relevanttia ja tunnet henkilön tarpeeksi hyvin, voit kysyä esimerkiksi, että tiedättekö te vielä, että haluaisitteko jonain päivänä ehkä lapsia. Ehkä. Riippuu ihmisestä.

No entäs sitten jos tiedät, että joku kärsii lapsettomuudesta?

Lapsettomuudesta kärsivän kanssa kannattaa miettiä, kuinka paljon hän siitä kertoo. Onko hän puhunut kanssasi henkilökohtaisesti asiasta? Vai oletko kuullut jostain? Ihan niin kuin muissakin asioissa, kannattaa miettiä teidän suhdetta, ja millaisista asioista te voitte keskenänne puhua. Jos joku on vaikka Facebook-tilillään kirjoittanut, että kärsii lapsettomuudesta ja nyt lapsettomien päivän kunniaksi halusi sanoa siitä pari sanaa, mutta ette ole enemmän kuin hyvän päivän tuttuja, ei sinulla ole aihetta tai oikeutta kysellä tarkempia tietoja aiheesta.

Jos haluat keskustella lapsettomuudesta kärsivän kanssa aiheesta, siitäkin voi keskustella monella eri tapaa ilman, että loukkaa toista. Ja tässäkin taas pitää muistaa se, että tutulta ei kysellä mitä tahansa, ystävältä taas voi kysyä.

Älä kysy, että joko olet raskaana. Saattaa olla tosi rankkaa vastata aina, että en ole edelleenkään. Tietenkin jotkut suhtautuvat aiheeseen rennommin ja esimerkiksi minä en ole loukkaantunut kyselyistä, mutta tiedän, että monia se satuttaa.

Älä tarjoa vinkkejä ja neuvoja. Lapsettomuudesta kärsivä on melko varmasti tutkinut ja kokeillut kaikkea mahdollista. Vaikka tarkottaisit hyvää, turhian vinkkien tuputtaminen tuntuu vain ärsyttävältä. Parhaat vinkit tulevat lääkäriltä.

Voit kysyä näiden sijaan vaikka, että miten tämä ystäväsi jaksaa. Onko hänellä jotain, mitä hän haluaa purkaa? Voisitko auttaa jotenkin jaksamaan hoitojen keskellä, vaikka yhteisellä illalla? Jos suhteessanne on luontevaa keskustella tästä asiasta, kysy tunteista, ei tuloksista. Puhuminen tekee aina hyvää, mutta utelu ei.

Moni saattaa myös lakata kokonaan keskustelemasta lapsettomuudesta kärsivän kanssa esimerkiksi omasta raskaudesta. Tämäkin on tosi henkilökohtainen juttu. Minä osaan olla onnellinen muiden puolesta, mutta mulla onkin kaksi lasta ja kärsin ”vain” sekundaarisesta lapsettomuudesta. Tiedän, että moni ei pysty aidosti iloitsemaan toisten puolesta, koska oma paha olo painaa niin paljon, ja siihenkin täytyy heille antaa oikeus. Jos olet vaikka juuri kokenut keskenmenon pitkien lapsettomuushoitojen jälkeen, ei sitä välttämättä pysty lähtemään esimerkiksi oman siskontytön ristiäisiin. Se on surullista, mutta kun ei niille omille tunteille voi mitään. Ja lapsettomuushoidoissa kaikki tunteet korostuu. Sekä hormonien että sen kokemuksen takia.

Lapsettomuus on kipeä aihe, mutta siitä pitäisi kuitenkin puhua. Tällä hetkellä moni jää sen kanssa yksin, kun se on jäänyt sellaiseksi jutuksi, josta ei yleensä julkisesti puhuta. Mutta samalla kuitenkin jokaiselle pitää antaa oikeus pitää se yksityisenä, ja juuri sen takia ei saisi kysellä niitä ”miksette tee lapsia” -juttuja. Kun laittaa edes vähän efforttia siihen, että miettii, mitä voi ja mitä ei voi sanoa, pääset pitkälle. Älä pelkää keskustella lapsettoman kanssa, mutta älä myöskään syyllistä häntä, jos hän ei pysty juuri sillä hetkellä iloitsemaan sinun puolestasi.