VIIMEISET LOMAPÄIVÄT

09.08.2017

Viimeisiä todellakin viedään! Tiistaina Ava aloittaa eskarin, joten nyt on viimeiset hetket aikaa nauttia näistä hitaista päivistä lasten kanssa. Topias tosin aloitti jo työt taas 2 kuukauden lomailun jälkeen, joten ihan koko perheen kesken ei päästä kauheasti hengailemaan, mutta on kyllä kivaa pitkästä aikaa olla kotona lasten kanssa. Meillä kävi tänään aamulla perhetyöntekijä, jonka kanssa juteltiin kesäkuulumisia, sitten Topias teki meille ruokaa ja sen jälkeen me vietiin lasten kanssa Topias töihin ja suunnattiin Kupittaalle. Siellä me sitten maattiin kavereiden kanssa palvomassa Luciferia koko päivä, ja lähdettiin takaisin vasta vähän ennen seitsemää. Kasin jälkeen haettiin Topias töistä kotiin ja nyt saatiin juuri lapset iltapalan kautta sänkyyn, ja tekisi kyllä itsekin mieli kaatua vaan suoraan lakanoiden väliin. Pakko kuitenkin tehdä vielä töitä, kun päivä on taas vietetty ulkona!

Jotenkin tosi lannistunut olo, kun kesä meni taas näin älyttömän nopeasti… Ei kiinnostaisi tällä hetkellä arkeen palaaminen YHTÄÄN, mutta toivottavasti se innostus löytyy jostain sitten viimeistään, kun tulee koulussa mielenkiintoisia jaksoja. Tällä hetkellä tuntuu, että jokainen päivä on vaan taistelua, että en ilmoita itseäni poissaolevaksi seuraavaksi lukukaudeksi ja jää kotiin lasten kanssa :D Mutta tiedän sen johtuvan vaan tästä lomasta, kyllä se sitten syksyllä helpottaa. Ja ompahan jotain odotettavaa, kun seuraavana kesänä on sitten HÄÄT <3 Nyt mun täytyy kuitenkin unohtaa koulut ja blogit ja lapset ja keskittyä kuvankäsittelyyn, jotta saan pari kuvapakettia asiakkaille eteenpäin.

Onko muilla luopumisen tuskaa kesän ja lomailun kanssa?


PITKÄN PARISUHTEEN SALAISUUS

08.08.2017

Sitä ei ole. Okei, musta tämä oli hauska postausidea näin häiden alla ja 8 -vuotispäivän lähestyessä, mutta en suin surminkaan halua väittää tietäväni mitään salaisuutta toimivaan parisuhteeseen. Tiedän kuitenkin sen, miten juuri meidän parisuhteemme on kehittynyt tähän nykyiseen muotoonsa ja miten me pidämme siitä huolta, joten ajattelin näin vähän leikkimielisesti jakaa meidän suhteemme ”salaisuuden”. Tai oikeastaan salaisuudet!

Aina kun Topias on poissa kotoa, mökillä, poikien illassa, ulkomailla, missä tahansa, mulla on tapana lähetellä hänelle seksikkäitä kuvia. Mehän aloitettiin seurustelu, kun Topias oli armeijassa ja musta oli kiva aina vähän piristää sitä vuoden visiittiä vihreissä. Tämä tapa jäi elämäään armeijan jälkeen ja vielä melkein 8 vuoden yhteiselon jälkeenkään ei voi olla jännittämättä, että miten mun oikein käy, jos joku hakkeroi mun puhelimen :D Mulle on tärkeää pitää yllä sitä seurustelun alkuaikojen jännitystä ja tämä on meille luontainen tapa. Tätä on kiva harrastaa myös ihan vaan kesken Topiaksen työpäivän, antaa jotain odotettavaa kotiin tullessa. En usko, että ikinä lakkaan lähettelemästä vihjailevia kuvia ja viestejä omalle rakkaalle, koska en halua ikinä ottaa itsestäänselvyytenä onnistunutta seksielämää.

Topias on mun paras ystävä. Aina jos mulle tapahtuu jotain jännää, Topias on ensimmäinen, jolle haluan siitä kertoa. Aina jos minua pelottaa, Topias on se kenen kainaloon haluan käpertyä. Aina jos jokin ärsyttää, Topias on se, kenelle haluan purkautua. Topiakselle voin kertoa kaiken (paitsi ei tietenkään muiden ystävien salaisuuksia), eikä minun tarvitse piilotella häneltä mitään.

Asiat pitää selvittää, eikä jättää muhimaan. Kun meillä joskus meni huonosti, me mentiin parisuhdeterapiaan. Siellä me opittiin puhumaan ja riitelemään rakentavasti. Kun opittiin puhumaan myös riidellessä, alkoi riitojen määrä vähentyä. Nykyään me ei enää oikein sitten riidelläkään. Tietty aina välillä etenkin väsyneenä tulee suututtua jostain, mutta en sanoisi tuollaista pientä kinastelua riitelyksi. Jossain kohtaa suurin osa meidän riidoista johtui siitä, että mä olen todellatodella herkkä hormoneille, ja aina PMS-aikaan hermostuin ihan hirveästi joka asiasta. Sitten vuosien myötä Topias oppi tajuamaan, että en suuttuessani ole oikeasti hänelle vihainen, vaan se johtuu hormoneista, ja hän alkoi suhtautua kiukutteluuni huumorilla, jolloin se hormonikiukuttelukin alkoi helpottaa, kun Topias vastaa siihen sellaisella tavalla, joka heti piristää minua.

Sanotaan aina nukkumaan mennessä ja kotoa lähtiessä rakastavamme toista. Pitkässä parisuhteessa haluaa silti edelleen kuulla, mitä se toinen tuntee, vaikka siihen voisikin jo luottaa. Meidän isä joskus läpällä sanoi äidille, että vastahan mä 20 vuotta sitten sanoin rakastavani sua, ilmoitan kyllä jos tilanne muuttuu. Ja niinhän se menee! Mutta me silti sanotaan sitä jatkuvasti; toisillemme ja lapsille. Elämä on lyhyt ja yllätyksiä täynnä, haluan aina tietää, että viimeinen asia, jonka olen sanonut rakkaalleni, oli rakastan sinua.

Harrastetaan seksiä aina, kun voidaan. Lasten myötä monen seksielämä muuttuu isosti, mutta ollaan parhaamme mukaan pyritty pitämään asiat hyvällä mallilla. Seksi ei kysy aikaa tai paikkaa, vaan sitä harrastetaan heti, kun siihen on mahdollisuus. Lapset katsovat elokuvaa? Vain vanhemmat osaavat harrastaa seksiä samaa aikaa toisella jalalla makkarin ovea kiinni pitäen. Olen täällä moneen otteeseen puhunut seksistä ja siitä, että se on aina ollut mulle tärkeä osa elämää ja iso juttu parisuhteessa. En osaa kuvitella eläväni seksittömässä suhteessa, tai harrastavani seksiä kerran kuussa. Kyllä meilläkin on ollut kuivia kausia, kun heti synnytyksen jälkeen ei vaan pysty, ja koliikin aikana ei kauheasti ole voimia, ja joskus sitä vaan paljon mieluummin nukkuu kuin harrastaa seksiä. Mutta kaiken arjen kiireen keskellä edelleen pidetään kiinni spontaanista seksistä ja se on parisuhteelle parasta nannaa. Ja tietty tätäkin on kiva välillä vähän piristää!

Käydään treffeillä. Aloitettiin tämä treffiperinne viime vuonna ja se on kyllä ollut tosi hyvä keksintö! Pyritään käymään kerran kuussa treffeillä ihan vaan kahdestaan, ja tehdään aina jotain erilaista. Välillä jää kyllä treffejä välistä, mutta sittenpähän maistuu taas entistäkin paremmin. Me ei ikinä käyty treffeillä, kun alettiin seurustella, kun meillä oli krhm muuta tekemistä. Mutta on ne treffit kivoja vielä täällä monen vuoden jälkeenkin. Eipähän tule vaivaantuneita hiljaisuuksia, ja jos treffipaikan ruoka ei sopinut vatsalle, voi rehellisesti kertoa, että nyt on pakko päästä kotiin heti. Tai sitten voi pitää treffi-illan kotona pitkissä kalsareissa kynttilän telkkarin valossa, ja se voi silti olla maailman romanttisinta.

Hyväksytään toistemme virheet. Me ollaan Topiaksen kanssa melkein joka suhteessa AIVAN erilaisia ihmisiä. Ollaan monesta jutusta ihan eri mieltä ja meidän persoonat poikkeaa toisistaan täysin. Välillä se ärsyttää, mutta toisaalta tasapainotetaan toisiamme. Kun jokin asia toisessa ärsyttää, hengitetään syvään, ja muistetaan, että sitä toistakin ärsyttää välillä joku juttu meissä. Jotkin asiat ovat kuitenkin meilläkin sellaisia, että niistä ei vaan voi millään olla samaa mieltä, joten ne on haudattu maton alle ja toivotaan, ettei päädytä ikinä tappelemaan aiheesta. Turha on tapella erilaisista mielipiteistä, jos ne eivät kuitenkaan suoraan vaikuta meidän elämäämme. Mulla on muutenkin niin vahvoja mielipiteitä, etten tunne yhtäkään ihmistä, jonka kanssa olisin samaa mieltä kaikesta, tai edes puolista elämän tärkeistä asioista.

Millaisia parisuhde”salaisuuksia” teillä on? Miten pidätte suhteesta huolta? :)


SE ON ALKANUT.

07.08.2017

PRRRRRRRRRRRRRRRR. Saaks Ava ja Nomppu tulla ulos?

Sitä kuvittelee olevansa valmis, mutta todellisuudessa se on silti täydellisen kummallista ja pelottavaa, kun lapset alkavat ulkoilla yksin. Ilman sinua. Kummallista, pelottavaa ja ihanaa.

Ava aloitti yksin ulkoilun treenaamisen keväällä. Kun se sujui niin hyvin niin kesän aikana ollaan päästetty myös Nomppu Avan kanssa ulos. Heillä on tarkat säännöt ulkoilun suhteen ja kaikki on mennyt hienosti. He tietävät, että jos pihalla ei ole aikuista (me tai naapurin lapsien vanhemmat), he eivät saa mennä asvaltille, vaan pysytään ainoastaan hiekalla ja nurmikolla. Asumme päättyvän tien päässä, ja se tiekään ei pääty tähän viereen, vaan sieltä pitää kävellä talolle, mutta joskus autot ajavat hiljaa eteen, joten varmuuden vuoksi en halua lasten leikkivän asvaltilla yksin. Lapset siis saavat olla ainoastaan tässä omalla pihalla, eikä meillä ole ollut mitään ongelmia sääntöjen suhteen. Alkuun ulkoilu meni niin, että meistä jompikumpi päivysti ikkunan ääressä vahtimassa. Kun kaikki sujui ongelmitta, on ulkoilu mennyt siihen, että pidetään vaan ikkunoita auki, jotta kuullaan vahingon sattuessa heti itku sisään. Lisäksi ikkunoiden äänistä voi vähän pysyä kartalla sen suhteen, missä lapset liikkuvat. Me asumme ensimmäisessä kerroksessa ja parvekkeemme on leikkipaikan yläpuolella, ja meillä ikkunoita leikkipaikalle, etupihalle ja talon sivuun, jossa lapset myös saavat leikkiä. He eivät siis ole ikinä täysin ilman valvontaa. Yleensä teen lasten ulkoillessa valokuvia valmiiksi työpöydälläni, joka on ikkunan ääressä ja kuuntelen samalla lasten touhuja.

Myös naapurin samanikäinen ja muutama vanhempi lapsi saa ulkoilla ilman vanhempia ja nyt meillä onkin sitten alkanut tämä ”saako Ava ja Nomppu tulla ulos” -litania. Ollaan herätty viime viikkoina monta kertaa aamulla ovikellon ääneen, ja kun ennen ihmeteltiin, että kuka ihme meille tulee sopimatta, nyt tiedetään aina, että siellä on taas joku pyytämässä lapsia leikkimään. Lapsilla on tässä pihalla ihana oma porukka, jonka kanssa he leikkivät ulkona tai jonkun luona. He hakevat aina toisiaan leikkimään ja tulevat vaan välillä kotiin syömään. Tämä on ollut niin outoa, mutta niin ihanaa.

Olin jotenkin ajatellut, että tämä pihaleikkien kulttuuri ei ole enää samanlaista kuin omassa lapsuudessa, mutta ei tämä kyllä mitenkään eroa minun lapsuuden leikeistäni. Olen niin onnellinen lasten puolesta, kun näen kuinka onnellisia he ovat. Ja olen niin onnellinen kaikkien meidän vanhempien puolesta, kun saadaan välillä vähän rauhaa! :D Otan aina mielellään tänne lapsille kavereita ja mielellään päästän lapset muidenkin luokse leikkimään. Meillä on käynyt hirveän hyvä tuuri, kun näin turvalliseen ja suojaisaan pihaan osui vielä näin ihania kavereita lapsille, ja vanhemmille!

Nyt olen sisällä entistäkin rennompi lasten leikkiessä muualla, sillä olen jo pari kertaa salaa ikkunasta kuunnellut, kuinka valvonnasta tietämättömät Ava ja Nomppu ovat sanoneet kavereille hauskan leikin keskellä, että me ei saada tulla sinne, kun ei oo aikuista pihalla. Ollaan kyllä onnistuttu kasvattamaan hurjan rehellisiä ja luotettavia lapsia, ja nyt saadaan nauttia työn hedelmistä. Ja lapset nauttivat vapaudesta ja ensimmäisestä kosketuksesta pieneen itsenäisyyteen.

Moni ei varmastikaan hyväksy meidän ratkaisua antaa lasten ulkoilla ilman meitä, mutta en ole tässä aiheessa avoin kritiikille, sillä kukaan muu ei tiedä kaikkia esim ympäristöön  ja lapsiin itseensä liittyviä faktoja, joiden perusteella lapset ovat saaneet tämän luvan. Ava on pian 6 -vuotias ja Nomppu täyttää tässä kuussa 4 vuotta, yksin Nomppu ei saa ulkoilla, mutta Avan kanssa kyllä. Ja jos miettii parikymmentä vuotta taaksepäin, niin eihän tätä olisi ihmetellyt kukaan ;)