MITEN SUHTAUTUA LAPSETTOMUUDESTA KÄRSIVÄÄN?

30.09.2018

Lapsettomuus on tosi kipeä aihe, ja sitä käsitellessä on usein ihmisillä vähän hämärän peitossa, että mitä saa ei saa sanoa. Ajattelin nyt siis koota omien ajatuksieni pohjalta vähän esimerkkejä, että mitä ei kannata tehdä, ja mikä sitten taas on ihan ok.

Ihan ensinnäkin, keneltäkään ei koskaan saisi kysyä, että koska te oikein teette lapsia. Moni saattaa salaa kärsiä lapsettomuudesta, ja sukulaisten ja tuttujen ”koska te aiotte sitten lisääntyä” ja ”ettekö te aio mulle tehdä lapsenlapsia” -kyselyt voivat satuttaa tosi paljon. Ei ole kauhean kivaa, jos olet vuosikausia ollut hoidoissa ja itket joka kuukausi epäonnistumisia, ja sitten joku täti käy aina kyselemässä, että miksette tee lapsia. Minä puhun lapsettomuudesta avoimesti, mutta en todellakaan ole puhunut aina. Toisen lapsen kanssa en puhunut mitään ennen kuin onnistuttiin. Kolmatta yrittäessä en sanonut kellekään sanallakaan mitään lapsihaaveestani, vaikka kolme vuotta sitten olisin jo voinut tulla raskaaksi, jos kaikki olisi kunnossa. Päinvastoin, olen suoraan sanonut, etten ole valmis hankkimaan vielä kolmatta lasta. Et siis voi oikeasti ikinä tietää, milloin joku kärsii syvällä sisällä. Älä siis ikinä kysy tätä kysymystä.

Jos olet aidosti kiinnostunut lapsihaaveista ja se on keskustelulle relevanttia ja tunnet henkilön tarpeeksi hyvin, voit kysyä esimerkiksi, että tiedättekö te vielä, että haluaisitteko jonain päivänä ehkä lapsia. Ehkä. Riippuu ihmisestä.

No entäs sitten jos tiedät, että joku kärsii lapsettomuudesta?

Lapsettomuudesta kärsivän kanssa kannattaa miettiä, kuinka paljon hän siitä kertoo. Onko hän puhunut kanssasi henkilökohtaisesti asiasta? Vai oletko kuullut jostain? Ihan niin kuin muissakin asioissa, kannattaa miettiä teidän suhdetta, ja millaisista asioista te voitte keskenänne puhua. Jos joku on vaikka Facebook-tilillään kirjoittanut, että kärsii lapsettomuudesta ja nyt lapsettomien päivän kunniaksi halusi sanoa siitä pari sanaa, mutta ette ole enemmän kuin hyvän päivän tuttuja, ei sinulla ole aihetta tai oikeutta kysellä tarkempia tietoja aiheesta.

Jos haluat keskustella lapsettomuudesta kärsivän kanssa aiheesta, siitäkin voi keskustella monella eri tapaa ilman, että loukkaa toista. Ja tässäkin taas pitää muistaa se, että tutulta ei kysellä mitä tahansa, ystävältä taas voi kysyä.

Älä kysy, että joko olet raskaana. Saattaa olla tosi rankkaa vastata aina, että en ole edelleenkään. Tietenkin jotkut suhtautuvat aiheeseen rennommin ja esimerkiksi minä en ole loukkaantunut kyselyistä, mutta tiedän, että monia se satuttaa.

Älä tarjoa vinkkejä ja neuvoja. Lapsettomuudesta kärsivä on melko varmasti tutkinut ja kokeillut kaikkea mahdollista. Vaikka tarkottaisit hyvää, turhian vinkkien tuputtaminen tuntuu vain ärsyttävältä. Parhaat vinkit tulevat lääkäriltä.

Voit kysyä näiden sijaan vaikka, että miten tämä ystäväsi jaksaa. Onko hänellä jotain, mitä hän haluaa purkaa? Voisitko auttaa jotenkin jaksamaan hoitojen keskellä, vaikka yhteisellä illalla? Jos suhteessanne on luontevaa keskustella tästä asiasta, kysy tunteista, ei tuloksista. Puhuminen tekee aina hyvää, mutta utelu ei.

Moni saattaa myös lakata kokonaan keskustelemasta lapsettomuudesta kärsivän kanssa esimerkiksi omasta raskaudesta. Tämäkin on tosi henkilökohtainen juttu. Minä osaan olla onnellinen muiden puolesta, mutta mulla onkin kaksi lasta ja kärsin ”vain” sekundaarisesta lapsettomuudesta. Tiedän, että moni ei pysty aidosti iloitsemaan toisten puolesta, koska oma paha olo painaa niin paljon, ja siihenkin täytyy heille antaa oikeus. Jos olet vaikka juuri kokenut keskenmenon pitkien lapsettomuushoitojen jälkeen, ei sitä välttämättä pysty lähtemään esimerkiksi oman siskontytön ristiäisiin. Se on surullista, mutta kun ei niille omille tunteille voi mitään. Ja lapsettomuushoidoissa kaikki tunteet korostuu. Sekä hormonien että sen kokemuksen takia.

Lapsettomuus on kipeä aihe, mutta siitä pitäisi kuitenkin puhua. Tällä hetkellä moni jää sen kanssa yksin, kun se on jäänyt sellaiseksi jutuksi, josta ei yleensä julkisesti puhuta. Mutta samalla kuitenkin jokaiselle pitää antaa oikeus pitää se yksityisenä, ja juuri sen takia ei saisi kysellä niitä ”miksette tee lapsia” -juttuja. Kun laittaa edes vähän efforttia siihen, että miettii, mitä voi ja mitä ei voi sanoa, pääset pitkälle. Älä pelkää keskustella lapsettoman kanssa, mutta älä myöskään syyllistä häntä, jos hän ei pysty juuri sillä hetkellä iloitsemaan sinun puolestasi.


10 Responses to “MITEN SUHTAUTUA LAPSETTOMUUDESTA KÄRSIVÄÄN?”

  1. Nimetön sanoo:

    Ystäväni sai tosi nuorena kaksi lasta. Itse elin vielä silloin sinkkuna, opiskelin ja sen sellaista, eikä perheen perustaminen ollut vielä itselläni lähiaikoijen suunnitelmissa. Silti ystäväni raskaudet olivat minulle tärkeitä juttuja ja lapset tosi läheisiä.
    Kun muutamia vuosia myöhemmin itse pariuduin, menin naimisiin ja perustin perheen, ystäväni kärsi lapsettomuudesta. Sitä kolmatta lasta ei vain kuulunut, vaikka miten yritti. Tämä johti siihen, ettei minun raskauksista i puhuttu, minun syntyneistä vauvoistani onniteltu. Niitä vain tuli meidän perheeseen, eikä asiasta koskaan puhuttu. Olisin itse toivonut, että ystäväni olisi voinut hetkeksi laittaa oman lapsettomuutensa syrjään ja lähettää vaikka postikortin ottaakseen osaa minun onneeni. Loukkasi todella, kun minun vauvani, minun lapseni ja minun suurin onneni, olivat ihan ilmaa vaan, vaikka nyt olisi ollut minun vuoroni.

    Ymmärrän, että lapsettomuus on kipeä asia, mutta eihän se ole elämässä suinkaan ainoa sellainen. Emme jätä menemättä häihin siksi, että olemme itse sinkkuja. Emme edes silloin, kun oma yksinäisyys ja parin löytämineen vaikeus on meille tosi kipeä asia. Onnittelemme silti.
    Emme jätä onnittelematta koulusta valmistunutta, vaikka emme itse olisi saaneet opiskelupaikkaa tai suorittaneet kouluamme loppuun. Vaikka ystävä valmistuisi juuri siihen ammattiin, johon omat rahkeemme eivät riittäneet.

    Elämässä on myös muita asioita kuin lapsettomuus, monia muita kipeitä haavaite tai kirveleviä pettymyksiä, joista ei aina kerrota ulkopuolisille.

    • . sanoo:

      Samaa mieltä. Ymmärrän, että voi olla erittäin vaikeaa tai mahdotonta aidosti iloita toisen puolesta, mutta ne omat tunteet pitää osata laittaa sen ajaksi syrjään, että edes muodollisesti onnittelee.

      • Lapsettomuuden kokenut sanoo:

        Mä taas olen aivan eri mieltä. Lapsettomuuden tuska voi tuntua samalta kuin vaikka hyvin läheisen ihmisen kuolema. Paitsi että se läheisen menetys voi unohtua joskus mielestä (poissa silmistä, poissa sydämestä) mutta lapsettomuuden tuskaa ei välttämättä pysty työntämään koskaan pois mielestään, koska sitä kantaa sisällään ihan koko ajan. Ei tosi ystävä tule vaatimaan joltakin, että olepa nyt edes muodollisesti mun puolesta iloinen, vaikka sulta on just kuollut läheinen ihminen. Sitä tuskaa ei vaan koskaan voi ymmärtää, ellei sitä ole itse kokenut. Joten suosittelen, ettei kannata tulla sanomaan mitään aiheesta, ellei ole itse joutunut kokemaan lapsettomuutta.

    • Nims sanoo:

      Fakta on, että maailma jatkaa pyörimistään omasta surusta huolimatta. Jokaisella on oikeus surra, murehtia, stressata, itkeä ja raivota lapsettomuuttaan, mutta se ei ole kaikkien muiden elämän keskipiste. Ei ole pakko olla edes muodollisesti onnellinen toisen puolesta, mutta ei sitten myöskään kannata itkeä keskustelupalstoilla, kuinka kaikki ystävät ovat kaikonneet lapsettomuuden myötä. Ystävyys on kaksisuuntainen tie. Toisellakin osapuolella on ihan yhtälaila oikeus murehtia tai iloita omaa elämäänsä ja toivoa, että tosiystävä osallistuisi siihen myös.

  2. Tiina sanoo:

    Ymmärrän kommentoijaa ja ymmärrän myös hänen ystäväänsä. Lapsettomuus ei ole sama asia kuin sinkkuus eikä varsinkaan sama kuin koulusta valmistuminen. Se on kaikista kipeinä ja raastavan asia ja uskallan sanoa ettei sellaista voi ymmärtää kukaan muu kuin sen itse kokenut. Mutta ymmärrän myös kommentoijaa… Oma kokemukseni. Kärsin pitkään lapsettomuudesta…. Sitä tuskaa ja ahdistusta yritin epätoivoisesti edes vähän lievittää ja jotain puhua hyvälle ystävälleni joka oli lapseton sinkku. Kun tulin raskaaksi minua ei onnittelut. Kun vauvamme syntyi minua ja meitä ei onnittelut ”ystäväni” eikä mieheni sisko joka myös lapseton. Ystäväni laittaisi välit poikki vauvan synnyttyä ilman mitään ”syytä” vauvamme oli teholla huonossa kunnossa kauan eikä ystäväni kommentoinut asiaa mitenkään…. Eikä mieheni sisko. Itse lapsettomuuden syövereissä ollessani en olisi voinut ristiäisiin osallistua. Mutta kyllä onnitteluni sukulaisia vauva uutisista viestein ja kortin ym.

  3. Ee sanoo:

    Itse ajattelisin, että on aika suurikin ero kokea lapsettomuutta eli ei yhtään lasta kuin sekundaarista lapsettomuutta eli että on jo saanut lapsen tai lapsia. Itse ainekin olen miettinyt, että vaikka ehdottomasti haluan vielä lapsia, ei se tuska olisi niin iso vaikka pettymys olisikin iso. Tsemppiä kaikille hommasta kummasta kärsiville,

    • Taika sanoo:

      Jokainen kokee asiat niin yksilöllisesti. Itse kärsin vasta sekundaarisesta lapsettomuudesta, mutta tuska on suuri. Varsmasti primaarinen lapsettomuus on erilaista, mutta en lähtisi vertailemaan kumpi tuska on suurempaa. Jo saamastaan lapsesta tottakai on kiitollisempi, kuin mistään, mutta lapsettomuus on aina lapsettomuutta. Lapsen kaipuu on meihin lisääntyviin elollisiin niin sisään rakennettua, ettei sen tuskan määrää voi verrata tai mitata. Oli se sitten ensimmäisen lapsen toivomista tai viidennen.

  4. Taika sanoo:

    Mielenkiintoisia kommenttejä kummastakin näkökulmasta. Itse kärsin sekundaarisesta lapsettomuudesta ja muiden raskaudet ja vauvojen syntymät ovat todella kipeä paikka itselleni. Olen silti oppinut ”esittämään” ja pystyn pieniksi hetkiksi laittamaan omat tunteeni syrjään ja yrittää olla onnellinen muiden puolesta. Itken sitten illalla puolisolleni, miksi elämä on meille epäreilu.

    Koen, että jos asia on niin kipeä, ettei pysty edes läheisimpien ihmisten vuoksi sanoa onneksi olkoon ja ihanaa (oli se sitten aitoa tai ei), voisi keskusteluapu olla tarpeen. Lapsettomuus on elämän yksi isoimpia kriisin aiheita, jota ehdottomasti tulisi päästä purkamaan jonkun kanssa. Jos ei halua läheisten, niin sitten ammattiauttajan kanssa.

  5. Halina sanoo:

    Hetkinen nyt. Jokaisella on elämässä kärsimystä ja menetystä. Tärkein asia mitä voi itse tietoisesti opetella on iloitsemaan toisten puolesta ja hyväksymään pettymykset elämässä. Kaikkea ei voi saada ja oloa helpottaa kummasti kun hyväksyy sen. Kuulostaa ehkä karulta, mutta itse olen menettänyt elämässä mm. oman terveyden jo lapsena,nuorena poikaystäväni kuoli äkillisesti. Sairauteni luultavasti estää minua hakkimasta lapsia tulevaisuudessa. Hyvänen aika jos olettaisin että on minulta pois jos joku muu on terve, hänellä on elossa oleva mies tai hän saa lapsia. Jollain varmaan myös koira tai asunto-auto tai jotain muuta mitä itselleäni ei ole mutta so what, se ei ole multa pois :) mulla on nykyään uusi ihana parisuhde, elämä että pärjään sairauden kanssa ja oikein toivon, että siskoni saa lapsia ja voin olla kummitäti :D me ei miehen kanssa haluta omia lapsia vaan meillä on muut suunnitelmat :D koska elämässä ei mikään mene tasan on ihan turha katkeroitua asioista. Surkaa jos siltä tuntuu ja sitten menkää eteenpäin <3 aina on mahdollisuuksia ja vaihtoehtoja, nykyaikana niitä on enemmän kuin on ollut koskaan ennen maailamannhistoriassa :) siitä kannattaa olla kiitollinen.

  6. Sebastian sanoo:

    Minusta on hassua, että lapsettomuudesta kärsivät tulevat kertomaan kuinka lapsettomuus on täysin eri asia kuin sinkkuus tai kuolema tai mikä tahansa muu ja samalla kertovat, että ihminen, joka ei ole kokenut lapsettomuutta, ei voi tietää miltä tuntuu. Se lapsettomuudesta kärsivä ei voi tietää, miltä tuntuu yksinäisestä ihmisestä, jonka yksinäisyyden tuska on valtava ja yksinäisyys läsnä jatkuvasti elämässä, eikä hän itse voi tehdä asialle mitään. Nämä asiat ovat sellaisia, että jokaisen pitäisi ymmärtää, että toinen saa ja voi tuntea raastavaa tuskaa sisäisesti, vaikka se ei näy ulospäin ja kukaan ei voi verrata toisen tuskaa ja kertoa, mitkä asiat tuntuvat pahemmalta. Samalla jokaisen täytyisi vilkaista ulos omasta kuplasta ja tehdä edes sen verran, että onnittelee ystävää hänen onnestaan. En usko, että siinä omassa surussa ja ahdistuksessa vellominen auttaa, se vain karkoittaa ympärillä olevat pois, vaikka kuinka he pyrkisivät ymmärtämään, mutta ei kukaan loputtomiin jaksa, että kaiken pitäisi pyöriä yhden surun ympärillä ja välttää omia ilonaiheita.

Kommentoi