VAUVAKUUMETTA HOITAMASSA

29.08.2018

Sanokaa moi Maxille! Max on tuorein siskonpoikani, jonka äiti on siis nuorimmainen siskoni Alisa. Ihan käsittämätöntä, että meidän Alisalla on lapsi, tähän on ollut tosi vaikea tottua, koska hän on aina ollut se porukan vauva. Max on ollut meillä nyt pari kertaa hoidossa ja ollaan nautittu koko perhe niin paljon. Ensimmäisellä kahdella kerralla Alisa tarvitsi hoitajaa, mutta viimeksi ehdotin vain, että hän voisi tuoda Maxin meille, jotta saa vähän omaa aikaa ja lepoa. Ja vaikka siinä on tietty hommaa, kun on yksi lapsi enemmän, niin vitsi me ollaan tykätty olla apuna.

Mielellään autetaan hoitamalla Maxia, etenkin kun se on oikeasti kivaa. Tässä kun ollaan yritetty kolmatta lasta, on ollut tosi kiva saada pieni vilaus siitä, millaista elämä olisi kolmen lapsen kanssa. Olen nauttinut hirveästi rattaiden työntämisestä, vauvan sylissä pitämisestä, hoitolaukusta ja monesta muusta arkisesta asiasta, joita kaipaan vauva-arjessa.

Vauva-arjessa yksi parhaita juttuja oli ehdottomasti nimenomaan rattaat ja hoitolaukku. Ikinä ei tarvinnut kantaa tavaroita, kun kaikki meni rattaisiin! Ja kun piti aina muutenkin olla hoitolaukku mukana, niin sinne sai niin näppärästi omiakin tavaroita, eikä tarvinnut änkeä pikkulaukkua täyteen. Siis ah! Näitä asioita oikeasti jää kaipaamaan. Me jopa tehtiin joskus niin, että lähdettiin hakemaan laivalta edullisemmin juotavaa ja otettiin vauva mukaan, jotta saatiin rattaissa kuljetettua kaikki juotavat, ja vauva oli sitten sylissä. Ja meillä on itseasiassa perheenjäseneet tehneet samaa ja pyytäneet meiltä lapsen lainaan :D Rattaat on parhautta!

Alisalla on nyt lainassa mun vanha hoitolaukku, joten Maxin hoitolaukku on muutenkin ihana blast from the past. Tässä kaikkia vauvajuttuja hypistellessä ei voi olla miettimättä, mitä kaikkea itse haluaisi taas hankkia. Vauvan hoitaminen ei kuitenkaan ole herättänyt mitään katkeruutta, koska olen ainoastaan onnellinen siskoni puolesta ja tietenkin rakastan tätä pientä miestä. Pieni haikeus toki tulee välillä, mutta positiivisella tapaa. Muutenkaan mulle ei tule muita katsellessa mitään surullisia ajatuksia, vaan usein jään jossain julkisella paikalla ajatuksissani tuijottamaan jotakin odottavaa äitä tai tuoretta äitiä vauvansa kanssa, ja mietin, kuinka ihania raskausmahoja ja vauvoja kaikilla on. Ei siis todellakaan niitä ”miksi tuo mutten minä” -ajatuksia, mitä moni ehkä odottaa.

Mä olen toistaiseksi ilmeisesti se tylsä Emppu-täti, sillä Max on mun kanssa yleensä suurimman osan ajasta unessa. Ja itkiessä sitten taas hän rauhottuu tosi nopeasti, kun laulan hänelle. Nautin tästä tädin roolista, sillä sehän on suhteessa paljon helpompaa hyssytellä lasta muutaman tunnin ajan kuin olla sen lapsen vanhempi ja tehdä sitä vuorokauden läpi. Eihän siinä vanhemmat saa mitään tehdyksi, mutta tälleen lastenvahtina sitä on vielä helppo pitää vauva tyytyväisenä, kun kyllä kuka tahansa nyt muutaman tunnin jaksaa. Lainalapsissa on myös se kivaa, että tosiaan saa nauttia vaan näistä positiivisista jutuista, ja nukkua sitten yönsä kunnolla.

Meidän Alisa on aina tosi paljon auttanut meidän lasten kanssa, joten musta on kiva, että mulla on nyt sellainen elämäntilanne, että olen myös pystynyt olemaan vähän apuna. Topiaksellekin tekee hyvää saada aina välillä kosketusta vauvoihin uusien siskon- ja veljenlapsien ja kummilapsien muodossa, niin ei se vauva tunnu sitten niin pelottavalta, jos onnistutaan se kolmas saamaan.

Voi miten ihanaa olisi saada tällainen pieni pallopää. Mutta sitä odotellessa on onneksi näitä muiden vauvoja nuuskuteltavana. Ja sunnuntaina mulle syntyi ihana pieni serkkutyttö, jonka tapaamista en malta odottaa! Joten kesken ei vauvat pääse loppumaan.


2 Responses to “VAUVAKUUMETTA HOITAMASSA”

  1. Ihana. Minäkin sain tuossa puolitoista kuukautta sitten ihanan pienen veljenpojan. ❤ Hauskaa oli se, että siinä missä veljeni esikoistyttö on aivan äitinsä näköinen, poika on kuin pieni kopio veljestäni.

  2. M sanoo:

    Kiitos, kun olet kertonut avoimesti lapsettomuushoidoista. Sain juuri tietää, että minullakin on PCOS ja itkuksihan se meni. Tuntui suoralta lapsettomuustuomiolta, vaikka gyne vakuuttelikin, että ovulaatioinduktio vain heti käyttöön ilman luomuyritystä, sitten kun sen aika on. Olet ainoa ”tuttu”, jonka tiedän käyvän nyt läpi samaa, jonka joudun itsekin vielä joskus läpi käymään ja mua kiinnostaisi kovasti kysyä muutama asia. Ymmärrän jos et voi vastata kaikkeen.

    Ollaan siis varmaan itsekin menossa juuri Felicitakselle, koska käyn Turun Gynekeskuksella ja ne ovat ilmeisesti osin samaa puljua. Kysyisin siis, että mitä hoidot on tähän mennessä teillä maksaneet ja mitä kaikkea on tehty? Entä kuinka optimistisia klinikalla ollaan sun raskautumisen suhteen ja kuinka optimistinen itse olet? Mulla kun on tällä hetkellä itsellä sellainen olo, etten varmaan ikinä saa lapsia, kun unohdin jo kaikki prosenttiosuudetkin, joilla gyne mua vakuutteli. Satutko muistamaan itse lukuja, moniko PCOSää sairastava onnistuu saamaan lapsia tai monellako hoidot tehoavat?

    Kiitos jos jaksat vastata. Voit toki tehdä kattavan postauksenkin aiheesta, kaikkein eniten kiinnostaa tuo hintataso ja tarkka kuvaus siitä, miten hoidot ovat edenneet ja mitä milläkin käynnillä on tehty/montako niitä on ollut. Voit myös vastata mulle suoraan sähköpostiin, jos et halua esim. hintoja julkistaa. Tsemppiä hoitoihin!

Kommentoi