HÄÄJUHLAN ALKUPUOLI

14.08.2018

Kuvat: Petri Mast ja Maria Ahokas

Otettuamme pari potrettia vihkimisen jälkeen, lähdimme ajamaan juhlapaikalle. Bestmanit ja kaasot olivat siellä jo valmiina vieraiden kanssa odottamassa, ja käveltiin vieraiden muodostaman käytävän läpi paikallemme vastaanottamaan onnitteluita. Meillä oli ihan se perinteinen kättelyjono, jossa jokainen vieras tuli onnittelemaan, ja sen jälkeen otti alkumaljan tarjoilijoilta ja jäi odottelemaan terassille. Onnittelujen jälkeen oli vuorossa perinteisesti morsiamen isän puhe, jossa kaikki myös toivotettiin tervetulleiksi. Tässä oli niin epätodellinen olo, eikä vaan vieläkään voinut uskoa, että me oikeasti ollaan naimisissa. Autossa kyselin koko ajan Topiakselta, että tapahtuiko tää kaikki oikeasti, koska tuntui kuin olisin nähnyt unta.

Hääpäivä oli niin toiminnantäyteinen, että tuo kättelyjono oli mun mielestä kiva, kun pääsi edes kerran sitten jokaisen kanssa vaihtamaan pari sanaa. Eikä siihen kauheasti mennyt aikaakaan. Meillä oli aika paljon näitä ihan perinteisiä juttuja, sillä vaikka esimerkiksi moni lukija sanoi odottavansa meiltä aivan erilaisia häitä, me ollaan loppujen lopuksi aika perinnerakas perhe. Haluttiin Topiaksen kanssa molemmat tietyt perinteet osaksi häitä, eikä tarvinnut mistään jutusta neuvotella.

Isäni puheen jälkeen kokoonnuttiin kaikki vielä terassin viereen ottamaan ryhmäkuva, ja sitten siirryttiin sisälle omille paikoille.

Tässä kohtaa meille tuli vähän aikataulumuutoksia, koska ruoka oli tosiaan aikataulutettu vasta myöhemmäksi ja tultiinkin suunniteltua aiemmin juhlapaikalle. Bestmanit siis kutsuivat tässä välissä Topiaksen eteen lukemaan polttareissa kirjoittamansa runon minulle ja esittelemään tekemäänsä sormimaalausta. Näiden jälkeen me sitten taas livahdettiin ottamaan lisää potretteja, kun vieraat viettivät aikaa edellisen postauksen cocktail hour -tyylisessä miljöössä. Potrettikuvauksista palattuamme päästiinkin sitten suoraan syömään, mutta kaikista ruokailuista teen pian omat postauksensa.

Ruokailun jälkeen meillä oli ihan tyhjää, etenkin minulla, koska mulle ei oikein ruoka maistunut, ja nousin sitten nopeasti pöydästä ottamaan hunnun pois ja valmistautumaan laahuksen nostoon. Hyvin minä kyllä noilla pärjäsin ja alunperin ajattelin, että pidän hunnun ja laahuksen pidempään, mutta sitten tuli vain sellainen fiilis, että nyt riittää ja haluan liikkua helpommin, joten kävin ihan yksin vessassa irrottamassa hunnun, vaikka siihenkin oli kauheat suunnitelmat, ja se lähti tosi nätisti, kun kampaus oli hyvin ja tukevasti tehty.

Tämä pieni ”vapaa-aika” oli tosi kiva, koska ehdin hengailemaan kaikkien lasten kanssa, jotka myös olivat jo syöneet, ja sitten kun vieraita alkoi lisää lopetella ruokailua, niin pääsin juttelemaan kavereiden ja sukulaisten kanssa. Oltiin suunniteltu pöytäjärjestys niin, että ensimmäiseksi ruokaa pääsee hakemaan he, jotka ovat tulossa virallisiin yhteiskuviin, joten tässä hekin alkoivat sitten olla valmiita, ja ruvettiin ottamaan kuvia etukäteen sovittujen kokoonpanojen kanssa. Teen ihan oman postauksen kaikista näistä suunnitelluista jutuista, kuten aikatauluista, tehtävänjaosta ja kuvauslistoista, ja siitä, miten ne sitten toteutuivat.

Yhteiskuvien jälkeen ehdittiin taas ihan vaan olla ja viettää aikaa yhdessä, mikä oli ruokailun jälkeen juuri sopiva juttu. Olin ihan tyytyväinen, että ohjelmat olivat sitten illemmalla, niin tässä ehti ruoan jälkeen rentoutua ja nauttia kaikkien seurasta, sillä onhan se tosi pitkä päivä. Niin pitkä, että siitä tuli kuvia ihan huuuurja määrä, ja tässäkin on vain ehkä joka kolmas tai neljäs kuva esillä, joten tämä hääpäivän kulku piti jakaa useampaan postaukseen…. ;)

 


5 Responses to “HÄÄJUHLAN ALKUPUOLI”

  1. Veera sanoo:

    Kauniita kuvia! Mikä teidän juhlapaikkana oli? Todella ihanan näköinen paikka!

  2. Ansku sanoo:

    Ihania kuvia, mutta mua vähän henkilökohtaisesti harmittaa et sulla on joka kuvassa hiukset täysin mekon edessä :/ Sun mekko on todella huikea mut yläosa jää jatkuvasti kuvissa sun hiusten peittoon eikä näin pääse oikeuksiinsa.

  3. Ilona sanoo:

    Järkevästi ajateltu, että ne jotka tulevat yhteiskuviin, pääsevät syömään ensimmäisenä. Ei tullut itsellenki mieleenkään! Ja ihania kuvia taas kerran <3
    Ilona / https://stalkkaamunelamaa.blogspot.fi

  4. Tiia sanoo:

    Ihania kuvia siulla. Onnea teille!
    Sain ainakin inspiraatiota omaan hääjuhlaan, kun en oikein koristeluita keksi juhlapaikkaan, vaikka onhan tässä 8kk aikaa mut kai se on hyvä aloittaa ajoissa

  5. […] jo aiemmin meidän hääjuhlan alkupuolesta ja hääkakusta ja muista tarjottavista, joten nyt on hyvä jatkaa siitä, mitä tapahtui […]

Kommentoi