POTRETIT JA NIIDEN AIKATAULUTUS

31.07.2018

Kuvat: Petri Mast ja Maria Ahokas

Edellinen hääpostaukseni kertoi vihkimisestä, joten siirrytäänpä luontevasti potretteihin, sillä vihkimisestä siirryimme suoraan ottamaan potretteja.

Meillä oli suunnitelma potretteja varten, ja melko hyvin mietitty suunnitelma vielä olikin. Lämpimän päivän varalta oltiin päädytty täydelliseen varjoisaan paikkaan, johon ajettiin suoraan vihkimisen jälkeen. Siinä autosta poistuessamme meitä tuli kuitenkin toinen kuvaaja varoittamaan, että hän oli juuri ollut siinä valitsemassamme spotissa ottamassa valmistujaiskuvia ja siellä oli hullu lokkiparvi, joka hyökkäilee ihmisten kimppuun. Me siitä vähän kurkittiin ja Petri kävi tutkimassa, ja tultiin siihen tulokseen, että ei haluta jäädä kakkasateeseen tai joutua hyökkäyksen kohteeksi, joten vaihdettiin suunnitelmaa. Juuri tämän takia me oltiin valittu rautaiset ammattilaiset häitä kuvaamaan, sillä Petrillä, Marialla ja videota kuvanneella Rene Garmiderilla ei missään vaiheessa mennyt sormi suuhun, vaan tästä ajamaan lähtiessä he jo selvittivät uuden kuvauspaikan, ja ajettiin takaisin Tuomiokirkon suuntaan.

Olin onneksi suunnitellut meidän päivän aikataulun vahvasti valokuvaus mielessä. Koska panostettiin kuvaajiin, haluttiin myös jättää paljon aikaa kuvaamiselle. Olin suunnitellut aikataulun niin, että myös mahdolliset muutokset mahtuvat mukaan, ja kun niitä muutoksia tuli, niin aikataulu meni ihan nätisti. Eli hyvin oli suunniteltu, vaikka nyt itse tässä kehunkin.

Kuvattiin keskustassa vähän aikaa, mutta siinä paahteessa tuli NIIIIIIIIIN hiki, että aika nopeasti päätettiin siirtyä juhlapaikalle muistaakseni jo melkein tunti suunniteltua aiemmin, ja sovittiin, että otetaan siellä myöhemmin lisää kuvia.

Kun kerran oltiin ajoissa juhlapaikalla, niin siinä oli sitten ylimääräistä aikaa ennen ruokailua, ja käytiin siinä Kankaisten linnan alueella taas kuvaamassa Petrin ja Renen kanssa. Näiden lisäksi oltiin vielä sovittu, että jos on selkeä päivä, niin illalla mennään auringonlaskun aikaan ottamaan niitä kohuttuja ”golden hour” -kuvia, joista Topias vaan kysyi niin että anteeksi mitä, mutta jälkikäteen hän oli tosi tyytyväinen, että varattiin vielä tohonkin aikaan, sillä sieltä löytyi meidän lempparikuva, joka valittiin myös kiitoskorttiin.

Siinä keskustassa kuvatessamme otettiin myös kuvat lasten kanssa, sillä ajateltiin, että juhlapaikalla he kuitenkin nopeasti sotkevat vaatteet ja itsensä, niin on turvallisempaa kuvata heidät ajoissa :D He tulivat siis vihkimisen jälkeen vanhempieni kanssa käymään kuvissa, ja lähtivät sitten juhlapaikalle.

Meillä ei ollut mitään tarkkaa visiota kuvista, vaan jätettiin se kuvaajille, ja meni kyllä ihan nappiin. Kuvista tuli meidän näköisiä ja meidän mielestä ainakin ihan täydellisiä. Tykättiin myös siitä, että nyt saatiin erilaisista ympäristöistä kuvia ja on varaa valita!

Kun laittaa rahaa laadukkaisiin kuvaajiin, kannattaa mun mielestä ehdottomasti myös varata kuvauksiin aikaa. Me tehtiin sitä kuvauksiin menevää aikaa varten kompromisseja sitten muualla, ja esimerkiksi järjestettiin coctail hour odotteleville vieraille. Suunniteltiin myös se illan aikataulu niin, että jätettiin aina tiettyihin väleihin tyhjää, jotta tärkeät jutut, kuten kakku, ruoka ja bändi olisivat ajallaan, mutta omaa ohjelmaa voitaisiin siirtää. Loppujen lopuksi tosin jouduttiin esimerkiksi kysymään bändiltä, että voisivatko he pitää yhden setin jälkeen vähän pidemmän tauon, kun jouduttiin lykkäämään siihen väliin jotain ohjelmaa, jota en enää muista, mutta onneksi he joustivat. Myös Petri ja Maria olivat vähän yliaikaa, kun kimpunheitto ja sukkanauhanheitto lykkääntyivät, ja oltiin sovittu, että niihin lopetetaan kuvaaminen. Ainiin, se bändin lykkääminen taisikin johtua siitä, että meidän piti ehtiä saada noi heitot alta pois, jotta kuvaajat pääsevät kotiin!

Mitä tykkäätte meidän potreteista? Me ollaan niiiiiiiin tyytyväisiä. Ja tässä vielä loppukevennykseksi Petrin ottama kuva meistä ja Renestä, tai no, Renen takapuolesta. :D


5 Responses to “POTRETIT JA NIIDEN AIKATAULUTUS”

  1. Michaela sanoo:

    Teidän hääkuvat on niin upeita, että melkeen vollotan silmiä päästäni! Niin ihana tunnelma! Ja nää hääpostaukset muutenkin, ah❤️

  2. Jutta V. sanoo:

    Näytätte Topiaksen kanssa tosi hyvältä ja lapset myös. Tuo siun puku on vaan täyttä upeutta.
    Hiukan mie olisin odottanut kuvilta enemmän monipuolisuutta, kun nyt niissä on aavistuksen liikaa toistoa (poseraamiset, asennot ja ilmeet).
    Kovin paljoa miun ei kannata valokuvaamista kommentoideta kun en osaa itse kuvata, mutta päivänvalokuvissa näyttää ihot jotenkin suhmuraiselta, vaikka uskoisin että siunkin meikki oli kyllä täykky!

    Onnea vielä ja kohta jo kaksi kuukautta takana avioliitossa <3

  3. Tia sanoo:

    Teidän perhe näyttää niin ihanalta ja onnelliselta ja te myös! Super kauniita kuvia, nää hääpostaukset on mahtavia ja tekee jotenki tosi hyvälle tuulelle kun näitä lueskelee! Kiinnostavaa lukea vaikkei omia häitä vielä suunnittelekaan :)

  4. Venla sanoo:

    Mielettömän upeita kuvia!

  5. laura sanoo:

    Ai että, sä näytät niin nuorelta ja upealta!

Kommentoi