OVULAATIOINDUKTIO JA ENSIMMÄINEN ULTRA

31.07.2018

Ei siitä taida olla varmaan paria viikkoakaan, kun kirjoittelin lapsettomuushoidoista ja sanoin, että kirjoittelen niistä sitten kerran kierrossa. Suoritin kuitenkin tuossa Instan puolella vähän luovaa tutkimusta ja niin monia tuntui kiinnostavan tämä aihe, että nyt kun itsekin teki mieli kirjoittaa siitä lisää, niin muutetaampa hieman suunnitelmia ja puhutaan tähän väliin taas näistä hormonihoidoista.

Meidän lapsettomuushoitotaival alkoi siis kevyillä hoidoilla kesäkuussa. Ollaan Felicitaksen asiakkaita ja toistaiseksi ainakin tosi tyytyväisiä. Valittiin Felicitas, koska bongasin mainoksen ilmaisesta käynnistä lapsettomuushoitajalla, ja siellä ihastuin henkilökuntaan. Kun hoidetaan näin tunteikasta asiaa, on mulle ainakin tärkeää miettiä, millaisten ihmisten kanssa asioi. En voisi kuvitellakaan vuodattavani sydäntäni jollekin, jota se ei tunnu kiinnostavan.

Aloitettiin siis viime kierrossa Terolutit, joiden tarkoitus on säännöllistää mun kiertoa. Olen aina olettanut, että kroppani ei vain ole palautunut syömishäiriöstä, mutta Felicitaksella selvisi tosiaan, että minulla on monirakkulaiset munasarjat. Näin ei kuitenkaan aina ole ollut, sillä ennen munasarjani ovat olleen ihan ”kunnossa”, joten tämä monirakkulaisuus on suhteellisen uusi juttu. Se selittääkin sen, miksi aiemmin kroppani tuntui toimivan paremmin, mutta nyt en ole noin vuoteen ovuloinut. Syömishäiriö kuitenkin kuulemma usein aiheuttaa monirakkulaisuutta, joten se saattaa vielä johtua siitä, mutta voi myös olla, että tämä on ihan sattumaa. Kukapa tietää, ja mitäpä sillä loppujen lopuksi on väliä. Jos olet uudempi lukija niin tässä pikafreesaus; olen nuorempana sairastanut epätyypillistä anoreksiaa, mutta siitä on jo vuosia, ja jo useamman vuoden olen ollut täysin oireeton ja ”terve”, joten syömishäiriö on historiaa. Valitettavasti vain tällaisista sairauksista usein jää seuraamuksia.

Terolutit aloittivat kuin aloittivatkin sitten sen uuden kierron, mutta jättivät toivomisen varaa, sillä limakalvo oli edelleen tosi ohut. Tästä kierrosta sitten taas aloitettiin Letrozol, eli munarakkulan kypsytyshoito, eli ovulaatioinduktio. Joten tässä kierrossa myös Terolutien tehon luulisi sitten näkyvän paremmin, jos se ovulaatio onnistutaan saamaan aikaan. Letrozolin sijaan usein on käytetty myös Clomifenia, mutta käsittääkseni Letrozol on nykyään yleisempi, koska se ei ohenna limakalvoa Clomifenin tapaan, ja tämän takia sitä minullekin määrättiin. Syön Letrozolia nyt ainakin alkuun 5mg päivässä ja tällä viikolla nähdään, toimiiko se. Tällä viikolla minulla on siis kontrolliultra Felicitaksella, jossa katsotaan, onnistuuko ovulaatioinduktio.

Jännitän tuota ultraa ihan hirveästi! Olen koko ajan sanonut olevani hyvillä fiiliksillä tästä kaikesta, mutta tässä kierrossa on ollut kyllä aika rankkaa. En sitten tiedä johtuuko se siitä, että nämä hoidot on nyt aloitettu, ja se alkaa tuntua stressaavalta, vai saavatko vain hormonit oloni tuntumaan oudolta. Nimittäin niitä oireita kyllä riittää vaikka muille jakaa, enkä lainkaan ihmettelisi, jos tämä ahdistus johtuu hormoneista! Välillä on jo ihan toivoton olo, ja välillä sitten taas ei ole huolenhäivää.

Terolut+Letrozol -yhdistelmä on aiheuttanut mm. finnejä ihan joka puolella, kuumia aaltoja, heikotusta, pahoinvointia, järjetöntä hikoilua ja makuhäiriöitä. Välillä en maista mitään, ja välillä mulla on ihan kauhea sivumaku kaikessa, eikä mikään maistu hyvältä. Oireet ovat ärsyttäviä, mutta kuitenkin vain pieni hinta maksettavaksi, jos hormonit tekevät tehtävänsä.

Silloin Nompusta mulle määrättiin Terolutien sijaan Primoluteja, jotka ovat kai vahvempia, mutta Terolutit ovat kuulemma lasta yrittäessä ideaalimpi vaihtoehto. Näitä molempia lääkkeitähän käytetään myös esimerkiksi kuukautisten siirtämiseen, tai kierron aloittamiseen. Näiden lääkkeiden lisäksi tässä menee rahaa tietty lääkärikäynteihin, ultriin, labroihin, vitamiineihin, ovis- ja raskaustesteihin ja kaikkeen mahdolliseen. Kaikenkaikkiaan näissä kevyissä hoidoissa pääsee mun mielestä vielä kohtuullisilla hinnoilla, mutta jos joudutaan sinne raskaisiin hoitoihin asti, niin rahanmeno kyllä jännittää. Meidän lääkäri tosiaan viime kerralla sanoi, että hänen mielestä meidän olosuhteilla voitaisiin päästä myös TYKS:iin, mutta mietitään sitä sitten, jos sinne asti joudutaan. Yritetään kuitenkin olla sillä mielin, että luotetaan tähän ovulaatioinduktioon.

Tähän yritysaikaan mahtuu hyviä ja huonoja aikoja. Ava ja Noah antaa voimaa ja iloa, ettei mikään käy ylitsepääsemättömäksi, mutta etenkin nämä hormonihoidot aloitettuani välillä on fiilis kyllä todella maassa. Mutta kyllä se tästä. Nyt vain odotetaan sitä ultraa ja toivotaan parasta.


11 Responses to “OVULAATIOINDUKTIO JA ENSIMMÄINEN ULTRA”

  1. Elina sanoo:

    Tsemppiä! Meillä hoidot päättyivät nyt, joten hyvin on muistissa tuo jännitys mitä pelkkä kontrolliultra sai aikaan. Toivottavasti teillä kevyet hoidot tuottaa tulosta, meillä mentiin pitkän ja raskaan kaavan mukaan. Jos et vielä ole liittynyt niin suosittelen lapsettomien yhdistys Simpukan Facebookin vertaisryhmiä.

  2. Pm sanoo:

    Tsemppiä ja voimia hirmuisesti! <3 aivan ihania nuo teidän hääkuvat, niistä välittyy aito rakkaus ja mieletön hääjuhlatunnelma. :)

  3. S sanoo:

    jos sulla on huonot limakalvot kohdussa, niin suosittelen akupunktiota muiden hoitojen rinnalle. itse sain siitä avun endometrioosiin, ja samalla myös vahvistettiin limakalvoja jolloin myös raskauduin vaikka ajankohta hoitojen aloitukseen oli jo sairaalasta katsottu :)

  4. E sanoo:

    Suosittelen Royal gelee -luontaistuotevalmistetta. Se on monilla auttanut limakalvon ohuuteen!

  5. Taru sanoo:

    Heippa! Tsemppiä ihan tosi paljon hoitoihin<3

    Pakko kommentoida ja kehua sun blogia! Oon seurannu alusta asti kun nimi oli vielä ”it's all about Ava.” Oot aina osannu kirjoittaa tosi hyvin, mut ehkä aiheiden muuttuminen, lapsista vähempi kirjoittaminen yms. sai vähän mielenkiinnon lopahtamaan jossain vaiheessa.. Mutta nyt kun oon lukenu hääpostauksia, lapsettomuuspostauksia sekä Avan koulunaloitus postauksia niin tuli innostunut fiilis että käyn päivittäin taas kurkkimassa joko olisi uusi postaus! Ihan mahtavaa Emilia!:)

  6. Mai sanoo:

    Moi Emppu, oon seurannut sun blogia pitkältä ajalta ja tulin taas kurkkaamaan kuulumisia. Edellinen vihkimispostaus oli tosi onnistunut ja siitä oikein huokui teidän päivän tunnelma! Kiva nähdä, että ootte saaneet toisenne ja teillä menee perheenä hyvin<3.
    Mulla on ehkä mennyt jokin postaus ohi, mutta saanko silti kysyä, kun tää posti hämmensi mua vähän?
    Miksi te siis menittekään näihin hoitoihin, jos aloititte kolmosen yrittämisen vasta nyt häiden jälkeen? Tai siis onko tässä ollut joku väärinkäsitys vai miten mä oon ymmärtänyt, että niin olisi. Yritin etsiä täältä blogistakin, että mikä mulla on mennyt ohi, mutta en nyt löydä:( olisin tosi kiitollinen, jos voisit vähän kertoa mistä onkaan kyse.

    Jään seurailemaan ja toivotan tsemppiä ja parasta lopputulosta! <3

  7. FM sanoo:

    Hei Emilia,

    Luin tekstisi ja nyt on pakko puuttua yhteen kohtaan siinä. Kirjoitat seuraavasti:

    ”Syömishäiriö kuitenkin kuulemma usein aiheuttaa monirakkulaisuutta-”

    Tämä ei pidä paikkaansa. Käsitteet ovat hiukan sekaisin, syömishäiriöt usein sotkevat hormonitoimintaa, mikä puolestaan saattaa laukaista tai vaikeuttaa PCO(S)-naisten oirekuvaa. Itsessään monirakkulaisuutta syömishäiriö ei kuitenkaan aiheuta. PCO:llahan viitataan ainoastaan munasarjojen rakkulaisuuteen, mikä on synnynnäistä. PCO yksinään ei tarkoita kuitenkaan, että yksilö kärsisi oireista, mistä juontuukin nimitys PCOS, pco syndrome.

    Ei muuta tällä erää, kiitos muuten informatiivisestä tekstistä sekä onnea hedelmättömyyden hoidossa! :)

    Terveisin geneetikko, PCOS-nainen itsekin

    • Emilia Huttunen Emilia Huttunen sanoo:

      Paljon kiitoksia korjauksesta, välillä menee näköjään vähän ohi, mitä ne lääkärit puhuu! Täytyykin perehtyä tähän paremmin :)

  8. Ilona sanoo:

    Moi Emilia! Eksyin tänään vahingossa blogiisi ja nyt huomasin yhtäkkiä lukeneeni monta blogitekstiä putkeen. Kirjoitat kivaan tyyliin. Meillä on myös toiveissa kolmas lapsi ja letrozol-hoidot Felicitaksessa meneillään. Samoissa fiiliksissä siis ollaan täälläkin :) Jään mielenkiinnolla seuraamaan blogiasi!

  9. Krista sanoo:

    Mun ensimmäinen raskaus lähti clomifenillä käyntiin, multa puuttui ovulaatiot melkeinpä kokonaan. Nyt takana 3 vuotta toisen lapsen aikaan saamiseksi. Clomifen ei tehonnut ja nyt ollu käytössä tämä sama letzorol, valitettavasti ilman tuloksi. Myöskään kierto ei edelleenkään ole täsmällinen, no hieman kaventunu jos ajattelen 25-1 päivä pitäs alkaa. Ehkä joskus saan vielä toisen lapsen, ehkä en

  10. Niitty sanoo:

    Meillä toivotaan ekaa lasta.. 2,5 v toiveita takana.. mulla myös monirakkulaisuus ongelmana ja ovuloimattomuus, käytössä letrot + bemfola pistokset ja pregnyl irrotukseen jos nyt siihen asti päästäisiin, tähän mennessä hoidot olleet liian tehokkaita ja munasoluja ollut sellainen määrä että kiertoihin yhdyntäkielto :/ turhauttavaa, kun tehdään hoitoja ja kärsii ne kivut yms ja sitten ei saa edes yrittää. Välillä pidetty taukoja, tuntuu, että silloin on jopa helpompaa, ei hoitoja, ei toiveita.. hoitojen aikana halu saada lapsi taas nousee pintaan ja niin myös pettymykset.. kauanko ootte ajatellut edetä ns kevyillä hoidoilla? Meillä pohditaan juuri asiaa..

Kommentoi