TAHDON, TODELLAKIN

30.07.2018

Kaikki kuvat: Petri Mast ja Maria Ahokas

Meidän häistä tulee torstaina kuluneeksi kaksi kuukautta. Hääpostaukset etenevät hyvää tahtia nyt, kun olemme saaneet kaikki kuvat, ja tänään vuorossa on vihkiminen.

Me tiedettiin ihan alusta asti, että halutaan ehdottomasti kirkkovihkiminen, eikä siviilivihkimistä. Haluttiin myös ihan kirkossa se vihkiminen, eikä esimerkiksi pappia juhlapaikalle. Ei olla uskonnollisia, ei käydä ikinä kirkossa, mutta kuulutaan kuitenkin kirkkoon koko perhe, ja sen ansiosta kirkkovihkiminen oli meille mahdollinen, ja haluttiin tämä tilaisuus hyödyntää.

Valittiin vihkikirkoksi Turun Tuomiokirkko, koska se vain on niin upea. Ei kuuluta Tuomiokirkkoseurakuntaan, joten ei saatu niitä virallisia vihkiaikoja, jotka alkavat klo 14, mutta saatiin vielä parempi aika klo 13.15, koska meillä oli oma pappi ja musiikki. Jos kirkon ei tarvitse tarjota pappia ja kanttoria, voi aika vapaasti valita paikan ja ajan.

Pappina meillä oli meidän vanha parisuhdeterapeuttimme ajalta, kun vuosia sitten kävimme seurakuntayhtymän tarjoamassa perheterapiassa. Olen tästä joskus kirjoittanutkin blogissa, mutta terapia oli meille aivan loistava ratkaisu, sillä siellä opimme kahtena nuorena vanhempana riitelemään rakentavasti, ja se muutti parisuhteemme suunnan täysin. Kahdesta hölmöstä nuoresta tuli kaksi toisiaan ymmärtävää ja kunnioittavaa aikuista. Tästä iso kiitos kuului papille/terapeutille, joten pian kihlauduttuamme Topias otti häneen yhteyttä ja kysyi, olisiko hän halukas meidät vihkimään.

Oli aivan mahtava fiilis kävellä siihen Tuomiokirkkotorille ja nähdä lapset siellä portaiden yläpäässä vilkuttamassa. Se jännitys, apua! Vieläkään ei edes tossa kohdassa tuntunut jotenkin todelta, mutta lasten näkeminen ja halaaminen ennen vihkimistä teki tosi hyvää.

Meidän häillä ei ollut mitään erikoista teemaa, mutta haluttiin häiden tunnelman olevan arvokas, elegantti, näyttävä, mutta yksinkertainen. Panostettiin siis laatuun, mutta ei otettu mitään ylimääräistä, jotta kokonaisuus olisi yksinkertaisuudessaan näyttävä. Haluttiin tämän tunnelman välittyvän jo vihkimisestä, ja näin päädyttiin urkujen sijaan palkkaamaan jousikvartetti kirkkoon. Alunperin jousikvartetin oli tarkoitus soittaa ainoastaan meidän kävellessämme kirkkoon ja sieltä poistuessa, mutta sitten alettiin miettiä, että halutaan juhlien alkavan jo ennen kuin vihkiminen alkaa. Haluttiin, että vihkimisen alkaessa ihmiset olisivat jo päässeet juhlatunnelmaan, ja että sen tunnelman määrittää jokin sopiva elementti juhlan luonteeseen sopivasti. Näin sovittiin sitten jousikvartetin kanssa, että lisämaksusta he soittivat ennen vihkimistä noin 15 minuutin ajan meidän valitsemiamme kappaleita odottaville vieraille. Itsehän en ikinä tätä osuutta päässyt kuuntelemaan, mutta olemme saaneet lukemattomia kehuja uskomattomasta musiikista, joten suuuuuuuri kiitos Neue Quartet! He todella onnistuivat määrittämään juhlan luonteen alusta asti, ja kaikki vieraat nauttivat olostaan jo siinä kohtaa, missä yleensä vain odotellaan penkeillä. Minä puolestani pääsin sitten kuuntelemaan sitä häämarssiamme, ja se oli aivan täydellinen, paremman sanan puutteessa. Juuri sitä, mistä olin haaveillut. Tähän olimme valinneet sovituksen Edward Sharpen Home -kappaleesta.

Vihkikaavaksi me valitsimme melko perinteisen version. Oli ensisuudelma ja se tahdon, mutta lisäksi luettiin papin johdolla valat toisillemme. Aika moni nykyään jättää sen tekemättä, mutta me molemmat haluttiin ottaa ne mukaan, ja oltiin tyytyväisiä valintaamme. Otettiin myös sellainen erittäin vanha perinne, että Topias tuossa morsianta luovuttaessa nosti hunnun kasvoiltani.

Aika perinteisesti myös tultiin alttarille. Topias ja bestmanit odottivat valmiina paikoillaan, kun jousikvartetti aloitti soiton. Ensin tulivat morsiuslapset, sitten kaasot, ja lopuksi minä ja isäni. Mua oli koko aamun jännittänyt ihan hirveästi, olin kireä kuin viulunjousi ja pelkäsin jo vähän, että tuleeko tästä päivästä sitten tällainen. Mutta kun kaasot olivat lähteneet kävelemään, ja oli vuoro astua iskän kanssa esiin, ja ensimmäistä kertaa näin Topiaksen siellä käytävän toisessa päässä, niin kaikki stressi ja jännitys jotenkin karisi sinne ulko-ovelle, ja mun kasvoille ilmestyi maailman levein hymy. Muistan kävelleeni sitä käytävää kohti alttaria, mutta en muista isääni siinä vieressä. Ennen kuvia minulla ei ollut aavistustakaan, ketä siellä kirkossa oli. En katsonut mihinkään muualle, en nähnyt mitään muuta. Näin vain Topiaksen. Ja unohdin kaiken muun, kaiken jännityksen, kaiken ahdistuksen, olin vain täydellisen onnellinen kävellessäni kohti tulevaa aviomiestäni.

Jälkikäteen olen kuullut, että kaikki kyllä huomasivat, että en nähnyt mitään muuta kuin Topiaksen. Ja kuivia silmiä ei kuulemma kauheasti kirkosta löytynyt. Monesti ihmiset sanovat, että normaalisti itkuherkät ihmiset eivät itke omana hääpäivänä, ja he taas itkevät, jotka yleensä eivät itke. Ja meillä se meni juuri näin! Topiaksella lensi itikka jos toinenkin silmään, ja minä taas olin koko päivän yhtä hymyä, vaikka muiden häissä itken aina valtoimenaan.

Kirkossa Ava ja Ade saivat kantaakseen pienet kukkakimput, mutta Nomppu sitten taas kantoi meidän sormuksia. Ja kun oli aika tuoda ne sormukset alttarille niin Nomppu suoriutui niiiiin hienosti! Hän käveli reippaasti, mutta rauhallisesti, ja palasi paikalleen samalla tahdilla. Hän oli niin ylpeä tärkeästä tehtävästään ja suoriutui siitä täydellisesti. Ja me oltiin niin ylpeitä!

Muutenkin lapset olivat kirkossa niin kauniisti. Äitini istui heidän kanssaan ja kehui, että kaikki neljä serkusta olivat vain kauniisti istuneet paikoillaan ja seuranneet rauhassa toimitusta. Sai kyllä molempien sisarusten vanhemmat olla ylpeitä.

En muista tarkkaa vihkikaavan järjestystä, sillä se koko tilanne tuntui ihan unelta. Ja tuntuu vieläkin! Muistan, että meidän pappi oli odotetusti tosi hauska, koska hän tuntee meidät ja osasi tehdä toimitukseen sellaisen meidän näköisen tunnelman. Hän heitti hauskan jutun minun järjestelmällisyydestäni, joka sai kaikki vieraat nauramaan, pysäytti välillä puheensa ja varmisti, että jännittääkö minua liikaa, ja muutenkin piti koko ajan yllä sellaisen rennon, mutta arvokkaan tunnelman. Ensisuudelman kohdalla hän mikrofonin välityksellä ilmoitti, että noniin, riittää jo.

Huomasin, että Topiaksellakin kädet vähän hikoili ja tärisi, mutta jännitys ei päässyt liian pahaksi, koska pappi piti kummallakin jalat maassa. Suositellaan siis lämpimästi tutun papin valitsemista, jos se vain on mahdollista. Meidän pappi puhui todella kauniisti, mutta osasi taitavasti ujuttaa sinne hauskoja juttuja sekaan, ja koko seremonia oli vain aivan meidän näköinen.

Kirkosta poistuessa jousikvartetti soitti taas Home:n, mutta tällä kertaa vähän reippaammalla tahdilla. Me kurvasimme vasemmalla erääseen tilaan odottamaan vieraiden poistumista, ja hengähtämään kahdestaan. Pussailtiin, puhuttiin ja fiilisteltiin vaan sitä hetkeä. Oli ihanaa saada sellainen pieni rauhallinen hetki ennen kirkosta poistumista ja onnittelujen alkamista. Jossain kohtaa sitten yksi bestmaneista tuli sanomaan, että ulkona ollaan valmiita, ja voimme tulla.

En halunnut häihin heitettäväksi riisiä, koska se on niin ärsyttävää, kun sitä menee jokapuolelle, ja lisäksi se on eettisesti/ekologisesti vähän arvelluttava vaihtoehto, eikä sitten voitu ottaa esim terälehtiäkään siivousongelman takia. Päädyttiin siis niihin saippuakupliin, jotka edelleen pitävät suosionsa osana häitä.

Siinä Tuomiokirkon portaita laskeutuessamme en vieläkään osannut kiinnittää huomiota vieraisiin ja siihen, kuka siellä oli paikalla. Olin ihan tarpeeksi keskittynyt pysymään pystyssä! :D Tuossa portaissa on nimittäin yksi tosi vaarallinen kuoppa, johon et halua kompastua. Lisäksi mulla sitten vielä oli tätä helmaa, laahusta ja huntua, ja sää oli aika tuulinen. Yksi hurja tuulenpuuska tulikin, joka lennätti pukua ja huntua niin, että en meinannut nähdä mitään, mutta selvittiin kunnialla alas asti.

Ongelmat alkoivatkin sitten vasta siellä alhaalla :D Ei nimittäin osattu yhtään ajatella, että tämän puvun kanssa ei ihan tosta noin vaan mennä autoon. Vieraat saivat vähän hihiteltävää, kun siinä oli aika monta raavasta miestä sullomassa mun pukua autoon, ja sieltä hattarapilven takaa ei sitten meinannut muuta näkyä kuin pää. Mahduttiin kuitenkin, ja selvittiin! :D

Autossa meitä odotti lasit ja pieni pullollinen kuoharia, ja saatiin vähän hermoja rauhoiteltua yhdessä ennen potretteja. Ei tosin kumpikaan juotu laseja loppuun, sillä tuolla säällä pieni hetki autossa oli riittänyt kuumentamaan kuoharin aika lämpimiin asteisiin. Autoon istuessa oli tosi epätodellinen olo. En oikein edes muista, mitä puhuttiin, mutta hämärästi muistan ihmetelleeni, että tapahtuiko tuo juuri oikeasti? Ollaanko me nyt oikeasti naimisissa? Otettiin siis ensimmäinen selfie avioparina, pussailtiin paljon, ja suunnattiin kohti loppupäivää.

Meidän vihkiminen oli molempien mielestä aivan absoluuttisen täydellinen, eikä oltaisi voitu toivoa mitään parempaa.


9 Responses to “TAHDON, TODELLAKIN”

  1. Elli sanoo:

    Täytyy kyllä sanoa vielä kerran että toi sun hääpuku on niin kaunis! Rakastan varsinkin tota yläosaa, mikä on niin tyylikäs ja elegantti. Myös toi helma on ihan täydellinen! Tuon tyylinen puku todellakin menee mun omien unelmahäiden toivelistalle. Osasit valita todella todella upean puvun upealle morsiamelle. :)

  2. tnt sanoo:

    Aivan ihania kuvia! Näistä välittyy kyllä rakkaus <3

  3. Noora sanoo:

    Aivan super ihania kuvia! Muutama kyynel saattoi valua näitä katellessa… <3

  4. Emmi sanoo:

    Oi ihanan näköistä ja kuuloista!<3 mikään ei ole romanttisempaa kuin mies, joka herkistyy nähdessään puolisonsa!

  5. Kaisa sanoo:

    Aivan mieletön tunnelma näissä kuvissa! Oikeen huokuu teidän rakkaus ruudun läpi. Näitä hääpostauksia on ihana lukea :)

  6. Noora sanoo:

    Siis aivan uskomattoman ihania kuvia, teillä näyttää olleen upea päivä <3 Nomppu niin ylpeän näköisenä, saatoin hieman tirauttaa pari kyyneltä

  7. Roosa sanoo:

    Moikka! Kiinnostaisi hirveästi kuulla minkälainen sovitus teillä oli tuosta home kappaleesta

  8. Jassu sanoo:

    Oi että teillä on ollu ihanat häät ja niin kauniisti niistä kirjoitat! Hyvin osaat kuvailla häiden tunnelmaa. :) Oon aina toivonu, että joskus pääsen kans naimisiin mutta herranjestas tätä ku lukee niin hääkuume nousee ihan next levelille vaikken edes seurustele. :D Mut ihana lukea ja fiilistellä muiden onnea. <3

  9. Tiia sanoo:

    Miten mä en jotenkin ymmärrä tuota kirkon sisätilaa?
    Eli on eritelty kaksi osaa – vain hääpari, kaasot ja bestmanit näkee alttarille, kun muut vieraat istuvat eristettyinä taaempana, seinien takana. Vai täh? :D

Kommentoi