MORSIAMEN KAMPAUS JA MEIKKI

28.07.2018

Hääjuttuja instassa toivottiin, joten hääjuttuja taas lisää, jee! Tällä kertaa halusin esitellä teille mun hääkampauksen ja -meikin, ja samalla myös kaasojen kampaukset.

Hääkampaus oli ensimmäisiä juttuja, jotka varasin. Heti kun tiedettiin hääpäivä, aloin miettiä kampausta ja varasin sitten luottokampaajani, eli Hair Mondon Annakaisan. Annakaisan kanssa juteltiin häistä ja päädyin sitten varaamaan koko kampaamon ja muut kampaajat siihen aamupäivälle, sillä mentiin sitten koko porukka kammattavaksi. Minun lisäkseni kampauksen siis saivat kaikki kuusi kaasoa, ja lisäksi Ava ja Adeliina, meidän ihanat kukkaistytöt. Minä maksoin kampaukset kaikille, sillä halusin tarjota kaasoille jotakin siihen hääpäivän lookkiin, ja ajattelin, että kampaus on varmempi vaihtoehto, koska monet mieluummin meikkaavat itse.

Ennen häitä kävin toukokuussa Annakaisalla ottamassa pidennykset. Oma tukkani olikin sitten jo pidempi kuin pisimmät pidennykset (kun ei tilata erikoismittaista, vaan tätä laadukkaampaa hiusta), mutta pidennykset tulikin vaan tuuhentamaan tukkaa kampausta varten. Leikattiin pidennyksiä laittaessa mun omasta tukasta 10 senttiä vanhaa värjättyä hiusta pois, ja nyt mulla onkin sitten koko pää omaa väriä! Tai no pidennykset ei tietenkään ole omaa, mutta ihan saman väriset.

Kampauksen kanssa päädyin tällaiseen kiharaan half up -tyyliin. Halusin pitää hiukset auki, koska mun mielestä pitkä tukka näyttää niin ihanalta auki, ja kiinni taas se on tosi raskas, mutta halusin siihen kuitenkin vähän muotoa, volyymia ja pitoa, ettei se mene ihan miten sattuu tuulessa. Näin se pysyi täydellisesti kasvoilta pois, mutta oli kuitenkin periaatteessa auki. Jälkikäteen ajatellen vaan tein kuitenkin hääkampauksen kanssa kamalan virheen, jota en osannut ennustaa.

Meidän hääpäivänä oli nimittäin melkein 30 astetta lämpöä, ja oli KUUMA. Tuon valtavan puvun ja paksun hiuspehkon kanssa hikoilin kuin pieni sika, ja sain koko ajan olla kuivaamassa niskaa ja yläselkää. Helteen lisäksi hääpäivänä oli tosi kova tuuli, joka heitteli huntua ympäriinsä, mutta mukana lentelivät myös ne pitkät hiukseni. Ja tämän lisäksi vielä hiukset tarttuivat koko ajan pukuni helmikirjailuihin. Annakaisa laittoi hiuksiin kaikki mahdolliset aineet ja ne pysyivät täydellisinä niin kauan, kun olin sisällä suojassa ja ilman pukua, mutta voi apua, kun päästiin kirkosta ulos.

Jos olisin osannut etukäteen ajatella näitä tekijöitä, olisin ehdottomasti laittanut hiukset kiinni! Tuo kiinni laitettu yläosa pysyi täydellisenä ihan iltaan asti, mutta auki olevat hiukset eivät vain mitenkään kestä noita olosuhteita. Loppuillasta sitten laitoinkin itse tukkani sotkunutturalle niskaan ja ai että kun tuli kevyt olo, eikä enää selkä hikoillut hulluna! Auki olevan tukan kanssa oli tossa lämmössä vaan niiiiin epämukava olo. Tässä kohtaa multa oli jo laitetut kiharat kadonnut, sillä kosteus laittoi oman luonnonkiharani vetämään sieltä läpi. Oma tukkani on oikeasti laineikas, ja tosi vahvasti, joten nuo korkkiruuvit alkoivat vaihtua laineisiin, ja yhdistettynä kovaan tuuleen muuttuivat vähän sellaisiksi meduusanlonkeroiksi. Kaasojen hiukset sitten taas onneksi säilyivät ihan täydellisinä, sillä heidän oli kevyissä puvuissaan paljon mukavampi olla! Lämmön kannalta siis.

Jos nyt voisin vielä vaihtaa, laittaisin nutturan. Ja vika ei siis todellakaan ollut kampaajassa, vaan minussa. Olisi pitänyt osata ajatella, että näin raskaan puvun ja paksun (vielä pidennyksillä tuuhennetun) tukan kanssa mulle tulee ihan kauhea hiki, mutta en jotenkin osannut ajatella, että kesäkuun alussa on noin kuumaa. Tiesin kyllä, että mulla on aina kesäisin ja reissussa ollut tuo sama ongelma, mutta jotenkin se vain unohtui suunnitellessa kokonaan. Koekampaus mulla pysyi täydellisenä jopa yön yli! Nautin niistä kiharoista vielä seuraavana päivänäkin, kun silloin ei ollut tällaista hikisäätä.

Kaasojen kampausten kanssa me tehtiin niin, että yhdessä sovittiin, että kaikille tulee minun tapaani kiharaa ja jokin osio hiuksista kiinni. Kaikki saivat kuitenkin itse päättää, millaiset kampaukset halusivat, ja jokaisella olikin erilainen kampaus. Kaikki olivat todella tyytyväisiä ja kampaukset näyttivät mun mielestä upeilta! Ja oli tosi kivan näköistä, kun kaikkien hiukset sopivat yhteen, mutta olivat kuitenkin omaan persoonaan sopivat, kun noissa rajoissa oli vapautta päättää jotain oman tyylistä.

Häämeikin mulle teki Meliina Savela. Selasin tosi paljon eri meikkaajia, ja koulussa sitten eräs tyttö yhdeltä tunnilta vinkkasi mulle Meliinasta, kun sattui kuulemaan vierestä, kun juttelin luokkakaverini kanssa ongelmistani löytää meikkaajaa. Menin katsomaan Meliinan työnjälkeä ja otinkin sitten heti yhteyttä ja varasin koemeikin. Olin meikkiin tosi tyytyväinen ja varasin häämeikin, ja vielä sen oikean koemeikin, joka sitten tehtiin huomenlahjakuvauspäivänä.

Olin mun häämeikkiin ihan älyttömän tyytyväinen. Päätin tehdä kulmani itse, koska teen niistä tosi erilaiset kuin miten kulmani luonnostaan kasvavat, ja Meliina ehdotti itse tätä, kun kerroin, että mulle isoin ongelma meikkaajan varaamisessa oli siinä, että mua pelottaa ne kulmat. Tultiin siihen tulokseen, että mun on mukavin olla, jos teen kulmat itse aamulla, ja Meliina sitten vahvistaa niiden väriä meikin yhteydessä. Ja se toimi ihan loistavasti! Ei tarvinnut jännittää ollenkaan, etenkin kun olin käynyt Meliinalla jo kaksi kertaa koemeikissä! Häämeikistä tuli juuri sellainen kuin olin toivonut, ja jatkossa meikkiä tarvitessani aion aina mennä Meliinalle. Ja olen niin onnellinen, että mulla on nyt luottomeikkaaja! Tavallaan en malttaisi odottaa seuraavaa tapahtumaa, jota varten tekee mieli mennä meikkiin. Voisiko joku kutsua mut johonkin isompiin juhliin tosi pian, jooko?

Mun meikkiä tehdessä höpöteltiin taas siinä samalla kaikenlaista ja oli tosi rento fiilis. Puhuttiin myös Meliinan loppupäivän aikataulusta ja tiesin, että hänellä on mun jälkeen kaksi meikkiä, ja sitten hän on vapaana. Meille kävikin niin, että Hennille piti yhden ystävän tulla tekemään häämeikki, mutta hän joutui peruuttamaan, ja Hennille tuli vähän hätä meikin kanssa. Mulle tuli sitten mieleen soittaa Meliinalle ja hän tuli pelastavana enkelinä niiden muiden aikojen jälkeen takaisin ja teki Hennin meikin! Ja mäkin sain samalla uuden freesauksen, ja saatiin yksi tällainen meikkikuvakin, vaikka Meliina teki mun meikin oikeasti jo kuuden jälkeen aamulla.

Mun meikki kesti päivän täydellisesti. Mulla ei ole ikinä naama hikoillut, joten ei tarvinnut stressata, että meikki ei pysy, vaan mun ongelma on aina kuivuudessa. Tämänkin takia oli hyvä, että tehtiin kaksi koemeikkiä, niin Meliina tiesi jo tämän, ja osasi valita oikeat pohjustukset, ettei meikki lähtenyt kuivumaan päivän mittaan. Mulla oli laukussa ripsaria ja puuteria, mutta en joutunut kertaakaan mitään lisäämään. Ainoastaan huulipunaa lisäsin päivän aikana kerran tai kaksi. Meikit kestivät kyyneleidenkin läpi täydellisesti.

Voin suositella Hair Mondon Annakaisaa ja Meliina Savelaa molempia todellatodella lämpimästi kaikille. Tässä on sellaiset tyypit, jotka ovat taitavia ammattilaisia, mutta myös mukavaa ja rentoa juttuseuraa siinä tuolissa istuskellessa.


8 Responses to “MORSIAMEN KAMPAUS JA MEIKKI”

  1. Anna sanoo:

    Ihana toi kuva susta ja kaasoisrq, kun pidätte käsistänne kiinni:) kauniit mekot kaikilla, hyvin sointuu väreiltään kassojen mekot yhteen , vaikka kaikki ovat erivärisiä :) on huoliteltu, mutta rento tyyli.

  2. Anomuumi sanoo:

    Ihastelin noita teidän hiuksia jo aiemmin, kiva kun ne sopii tyyliltään toisiinsa. Vaikka nää pieniin yksityiskohtiin (hiukset, lahjat, topsun yllätys yms) liittyvät postaukset on mielenkiintoisia ja kuvia on ihana nähä, niin ois tosi kiva saada vähän ehkä laajempia postauksia. Ihan kunnon postaus hääpäivästä ja sen kulusta, budjetista ja siitä kuinka siinä pysyttiin, kuinka häiden suunnittelu onnistui ja tekisitkö jotain toisin yms.
    Etenkin tuosta itse hääpäivästä ja sen kulusta ois kiva kuulla, koska tuntuu ettei siitä itsessään oo vielä tullut mitään. Mitä kaikkea ohjelmaa teillä oli, millainen aikataulu, millaiset ruuat ja hääkakku.. Onko siitä muuten näkynyt vielä kuvia?
    Voihan se toki olla, että näitä on tulossa ja mä vaan hätäilen, mutta jos ei niin nää aiheet ainakin kiinnostais :)
    Niin ja polttarien kolmas osakin kiinnostaa vielä ja sit myös ne jälkipolttarit kans, sellaisista en ollut ennen kuullut ja niiden teema vaikutti sellaiselta, mikä ainakin mun huumorintajuun uppoaa!

    • Emilia Huttunen Emilia Huttunen sanoo:

      Kyllä niitä on kaikkia tulossa, mutta teen niitä omaan tahtiin sen mukaan, mistä milloinkin haluan kirjoittaa :) hääpäivän kulusta on postaus jo julkaistu kirkkoon siirtymiseen asti, pian sitten tulee vihkiminen, ja sitten vasta siitä hääjuhlasta.

  3. Jenna sanoo:

    Mua kiinnostais teidän häiden ruokatarjoilu :)

  4. Jassu sanoo:

    Mä oisin siskon häihin halunnu just jonku lähes kokonaan auki olevan kiharakampauksen, mutta koska pitkät ja paksut hiukset niin pelkäsin juurikin sitä, että lässähtääkö kampaus nopeasti. Onneksi koekampauksessa kampaaja osasi suositella minkälainen kampaus tulisi pysymään hyvin ja kampaus oli silti sitä tyyliä mitä olin ajatellut. Eli oon sitä mieltä, että kampaajasi olisi ehdottomasti ammattilaisena pitänyt kertoa tällaiset seikat ja jos silti olisit halunnut kyseisen kampauksen niin olisi tehnyt sen, mutta olisit kuitenkin tiennyt näistä huomioon otettavista asioista.

    • Emilia Huttunen Emilia Huttunen sanoo:

      Kyllä me keskusteltiin tosta, mutta mä sanoin, että mun tukassa pysyy aina tosi hyvin, että saa olla auki :) en vaan osannut ajatella, että tulee tosiaan noin kuuma, enkä ole ikinä tommosella säällä testannut mitään kampausta.

      • Jassu sanoo:

        Aaa aivan! No hyvä, että keskustelitte asiasta. :) Ja joo tänä kesänä Suomen sää on yllättäny niin positiivisesti, että eipä täällä kampaus tosiaan yleensä oo kuumuuden osalta näin koetuksella. :D

  5. JJJ sanoo:

    Mistä tuo sinun upea kirjailtu kimono on? :) Metsästän tuon tyylistä omien syyshäiden aamuksi.

Kommentoi