KAKSI VIIKKOA HÄIHIN

19.05.2018

Meidän häihin on tasan kaksi viikkoa aikaa ja ollaan jännitetty sitä koko päivä! Tai no, minä olen jännittänyt yksinäni, sillä Topias lähti perjantaina polttareihin ja on vielä sillä tiellä. Sain myös tänään Topiaksen polttariporukalta ihanan onnitteluvideon, sillä tänään on myös nimipäiväni! Vitsi mitä aikoja.

Nämä postauksen kuvat ovat torstailta, kun meillä on palaveri meidän valokuvaajien kanssa. Meidän häitä on siis ikuistamassa Petri Mast ja Maria Ahokas, ja videota kuvaa Rene Garmider, joka tavattiin viime viikolla. Katselin juuri tänään muiden häävideoita ja apua en kestä, en malta odottaa sitä meidän videota!! Ja tässä onnenpuuskassani voin nyt myös paljastaa, että Rene tekee meille yhden spesiaalipätkän, sillä toivottiin sellaista 10-15 minuutin blogiversiota meidän häistä, jotta tekin pääsette kurkistamaan mukaan enemmän kuin sen trailerin verran!

Tämä häitä edeltävä kuukausi on kyllä ollut niin täynnä hääjuttuja. Tuntuu, että melkein joka päivä on jotain! Tällä viikolla itseasiassa keskiviikko oli ainoa päivä, jolloin ei ollut mitään hääjuttuja. Tai no, kävin kyllä työstämässä vähän mun hääbrunaa ja hain uuden passin ärrältä, mutta ehkä niitä ei lasketa :D Maanantaina olin yhden kaason kanssa pukuostoksilla, tiistaina oltiin juhlatilapalaverissa, kakkua suunnittelemassa, ostamassa maalia hääkoristeille ja vietiin Topiaksen puku vaatturille, torstaina oli se kuvauspalaveri ja eilen mulle laitettiin pidennykset häitä varten. Leikattiin myös monta senttiä ja muotoiltiin tukkaa ekaa kertaa vuosiin, ja oli tosi pelottavaa! :D Mutta onneksi multa ei sitten periaatteessa lähtenyt pituutta, koska laitettiin pidennykset ja ne ovat saman pituiset kuin oma tukkani oli, mutta jos ne otettaisiin nyt pois, niin tukka olisi muutaman sentin lyhyempi. Näiden lisäksi olen tehnyt istumajärjestystä, tilaillut häätarvikkeita ja hoitanut kaikkia viimeisiä juttuja alta pois. Mutta paljon vielä puuttuu. Kuten esimerkiksi JUOTAVAT. Apua! Kirjoitin juomahankinnoista postauksen Tahtoon blogiin, ja voin onneksi sen taustatyön avulla laskea kaiken, mutta ehkä isoin ongelma on nyt viinit, koska en tiedä viineistä mitään, enkä tiedä, mitä meidän kannattaisi hankkia.

Kaksi viikkoa tuntuu toooodella lyhyeltä ajalta, ja tässä alkaa olla todella hermostunut olo. Monta viimetingan juttua on vielä hoitamatta, mutta onneksi kaikki tärkein pitäisi olla kunnossa. Joten ehkä me pärjätään!

Onneksi huomenna saan Topiaksen takaisin kotiin, ja saan kuulla kaiken hänen polttareistaan. Tai no, ehkä en halua kuulla iiiihan kaikkea, mutta suurimman osan. Ja sitten voidaan taas jännittää yhdessä!

Se tapahtuu. 8,5 vuoden jälkeen me ollaan oikeasti menossa naimisiin. Apua.


5 Responses to “KAKSI VIIKKOA HÄIHIN”

  1. kyselijä sanoo:

    Mihin jäi 3. postaus polttareista?

    • Emilia Huttunen Emilia Huttunen sanoo:

      Kyllä se on tulossa vielä :) Mulla ei vaan ole ollut aikaa istua niin pitkäksi aikaa vielä kirjoittamaan, kun oon tehnyt muita hommia :)

  2. Sandy sanoo:

    Vaikka menin itse kaksi vuotta sitten naimisiin, on mielenkiintoista lukea teidän hääsuunnitelmista. Lisäksi Turkuun liittyvät jutut plussaa.

  3. Hanna-maria sanoo:

    Hei :) rakastan blogiasi. Olen lukenut monta monta vuotta siitä asti kun Ava oli vuoden ikäinen. Ihania häitä ja kaikkea hyvää hääpäivään :)))

  4. Ilona sanoo:

    Mahtaa olla jännittävää! Itselläni on häät vasta vähän yli vuoden kuluttua, mutta voin jo tuntea sen jännityksen mikä ennen häitä on. Niin ihanaa <3

    Ilona / https://stalkkaamunelamaa.blogspot.fi

Kommentoi