REHAB

31.03.2018

Moni on ehkä huomannutkin, että olen viime aikoina taas pystynyt kirjoittamaan enemmän ihan asiaa tänne blogiin. Heräsin itse eilen postausta kirjoitellessani huomaamaan, että pitkästä aikaa ei kirjoittaessa ehtinyt kertaakaan iskeä päänsärky, ja siitä tuli sitten mieleen kirjoitella vähän kuulumisia. Tuntuu, että itseltäkin tulee jo korvista ulos tämä sairastumisestani jahkaaminen, mutta sillä oli niin iso merkitys arkeen, että kyllähän siitä on hyvä vielä kirjoittaa nyt, kun asiat ovat taas hyvin.

Jos joltain on mennyt ohi, niin olen siis ollut marraskuusta asti sairaana. Oloni meni sahaten siedettävästä huonoon, ja luulin aina parantuvani, ja sitten se iski uudestaan. Kaikki alkoi keuhkokuumeesta ja keuhkoputkentulehduksesta, joka hoidettiin tutkimatta mykoplasman aiheuttamana, koska meillä oli juuri ollut sitä perheessä. Söin muutaman eri antibioottikuurin, mutta mikään ei auttanut. Helmikuun alussa sitten hakeuduin terveyskeskukseen kovan päänsäryn takia, ja valitin samalla oudoista kuumeoireista ilman kuumetta. Minulta otettiin testejä ja minut lähetettiin samantien TYKS:iin, jossa otettiin heti muistaakseni pään magneetti, ja sen perään selkäydinnestenäyte. Sen TYKS:issä vietetyn ajan aikana otettiin niin paljon eri kuvia ja näytteitä, että menin jo sekaisin, mikä oli mitä. Ravasin lääkäriltä toiselle, makasin osastolla katetri päässä kuuntelemassa, kuinka kukaan ei ymmärtänyt, mikä minua vaivaa, kun mikään lääke ei auta, ja tulehdusarvoni ovat pilvissä ja pääni on täynnä märkää.

Melkein kaksi viikkoa myöhemmin sitten selvisi, että olen ilmeisesti sieltä syksystä asti kärsinyt a streptokista, joka alkuun oireili hengityselimissä, ja sitten jotenkin vetäytyi päähäni, johon se aiheutti märkivän infektion. Infektio oli niin harvinaisen raju, että kukaan ei oikein ymmärtänyt sitä. Korvapoli lykkäsi minut monta kertaa itsepäisesti hammaspuolelle, koska heidän mielestään hampaissani oli pakko olla jotain vikaa, kun päästä ei löytynyt mitään, ja hammaspuoli taas tutki ja tutki ja kuvasi ja totesi hampaani täysin terveiksi ja lähetti joka kerta minut takaisin infektio-osastolle ja korvapolille. Tai no korvakurkkunenämitälie.

Täytyy sanoa, että silloin terveyskeskukseen mennessäni halusin vain kipulääkkeitä, enkä todellakaan odottanut mitään tällaista. Enkä tajunnut, että kyseessä voi olla oikeasti jotain vakavaa. Loppupeleissä infektio sitten oli niin vakava, että en vieläkään ole toipunut siitä täysin, mutta voin jo paljon paremmin. Päänsäryt ovat vihdoin alkaneet helpottaa, ja pystyn jo paremmin keskittymään, vaikka tarvitsen kyllä edelleen paljon taukoja. Edellisissä magneeteissa ja ct-kuvissa näkyi edelleen paljon turvotusta, mutta onneksi ei enää märkää. Voimani ovat edelleen aivan poissa ja on tosi vaikeaa yrittää olla kärsivällinen, etenkin kun lääkärit sanoivat, että näin rajusta infektiosta toipuminen voi viedä kuukausia. Ei mulla ole kuukausia, häät on kahden kuukauden päästä ja häädieetti jäi tämän takia kahdeksi kuukaudeksi tauolle. Eikä musta ole mitenkään treenaamaan, kun hädintuskin jaksan lenkittää koiran.

Olen tositositosi helpottunut, että siitä infektiosta on nyt selvitty. Tämä on näkynyt isona takaiskuna kaikissa elämäni osa-alueissa, ja olo on ollut tosi ahdistunut. Luojan kiitos ihmiset on ollut tosi ymmärtäväisiä ja olen saanut paljon apua. Multa kuitenkin jäi nyt pari jaksoa suorittamatta ja opinnot jää jälkeen, ja useasta jaksosta mulla on kaikki tehtävät tekemättä, enkä tiedä miten ehdin tehdä ne, koska olen nyt laittanut kaikki vähät voimani töihin, jotta en joutuisi kärsimään tästä taloudellisesti enempää kuin jo olen. Olen joutunut jättämään hirveän määrän kuvauskeikkoja väliin ja yritän vain päästä kaikkien näiden sähköpostien läpi, mutta tällainen vaikuttaa tietenkin tosi nopeasti pienyrittäjään, ja olen menettänyt ihan hirveästi rahaa. Sitten kun tässä on vielä ne häät ja pitäisi säästää ja suunnitella, eikä tässä ole pystynyt kumpaankaan. Aika epätoivoinen olo on ollut monesti, mutta yritän vain muistaa, että terveys on tärkein, ja kaikesta muusta selviää kyllä sitten jotenkin…

Toipumistani on hidastanut myös yksi muu asia, jota alkuun häpeilin myöntää, mutta jonka ymmärrän nyt olevan ihan normaalia. Nimittäin sairaalassa maatessani minua lääkittiin runsaasti vahvoilla opiaateilla, ja niiden loppuessa aloin kärsiä ihan hirveistä vierotusoireista. Luokkaa ”en enää ikinä halua opiaatteja, vaikka kuinka sattuisi, jos se tarkoittaa sitä, että joudun taas kärsimään nämä vierotusoireet”. Minä en ole ikinä kokeillut mitään huumeita, vaikka niitä on tarjottu, koska mut on kasvatettu aina ymmärtämään kaikki huumeiden vaarat, ja olen todella huumeidenvastainen. Mun täytyy myöntää, että olen ollut todella tuomitseva huumeiden käyttäjiä kohtaan, mutta olen ollut myös tietämätön. Nyt kun sain pienen maistiaisen vieroitusoireista, tuntuu että ensimmäistä kertaa ymmärrän, miten ihmiset oikeasti jää koukkuun. Kuinka vahva se koukku on. Ei jäänyt yhteen kertaan, kun itkin Topiakselle tai eräälle ystävälle, että tekisin melkein mitä vain, että saisin lisää niitä lääkkeitä, ja saisin tämän olon loppumaan, mutta samalla en halua enää ikinä mitään lääkkeitä, koska tämä tunne on niin pelottava.

En ole ikinä kokenut mitään tuollaista, ja se fiilis oli tosi pelottava. En oikein edes osaa laittaa sanoiksi kaikkea, mitä päässäni liikkui, ja niitä ihan hirveitä tuntemuksia. Onneksi se on ohi. Kerroin myös vierotusoireista heti TYKS:issä hoitavalle lääkärille, ja sanoin etten halua enää mitään tuollaisia lääkkeitä, koska en halua kokea tätä enää koskaan. Jälkikäteen mua myös ihmetyttää se, että kukaan ei varoittanut minua vieroitusoireista, eikä lääkitystä todellakaan lopetettu pikkuhiljaa. Päinvastoin, viimeisenä osastopäivänäni sain aamupäivän aikana tuplasti enemmän opiaatteja, ja siihen vielä kylkeen rauhoittavaa. Olisi ehkä ollut helpompaa selvitä niistä fiiliksistä, jos olisin tajunnut heti, että mulle voi tulla vieroitusoireita, mutta kun siinä kesti ymmärtää, mikä mua vaivaa. Mutta nyt olen taas kokemusta viisaampi, ja ensi kerralla jostain kivusta kärsiessä osaan kertoa, että en halua opiaatteja. Ja ensi kerta varmasti tulee, koska hei epäonnen bloggaaja tässä moi.

Toivottavasti en nyt maalaile piruja seinille, kun sanon, että tämä koko sotku alkaa olla ohi. Mutta ainakaan nyt ei ole enää tullut takapakkia, ja toivon todella, että sama linja jatkuu. Olen viettänyt ihan liikaa aikaa TYKS:issä, ja elämäni on jo aivan liian sotkussa. Ei ole enää varaa sairastaa päiväkään, ihan kirjaimellisesti. Menkäähän te ajoissa lääkäriin, jos jokin ongelma vaivaa pitkään, minäkin olisin voinut välttyä tältä, jos en olisi aina menossa lääkäriin vasta kuin on ihan pakko.


10 Responses to “REHAB”

  1. Erika sanoo:

    Moi, ihanaa että uskallat kirjoittaa tästäkin aiheesta. Itselläni samat fiilikset, joudun syömään kivuliaan lonkkasairauden vuoksi ennen leikkaukseen pääsyä nyt useamman kuukauden opiaatteja, ja kerran jätin ottamatta kun ajattelin etten kivun takia tarvitse – ja silloin tajusin että aikanaan lopettaminenkin tulee olemaan yhtä helvettiä. Vieroitusoireet olivat ihan HIRVEÄT, enkä edes aluksi tajunnut kärsiväni niistä, sillä niistä ei todellakaan mainittu mitään lääkärissä. En kyllä haluaisi sitä kokemusta pahimmalle vihamiehellenikään, itsellä se tosin tulee olemaan vielä ainakin kerran edessä.. Kaikki tsemit sinne, toivottavasti paranet pian ❤️

  2. elsa sanoo:

    ”Jälkikäteen mua myös ihmetyttää se, että kukaan ei varoittanut minua vieroitusoireista, eikä lääkitystä todellakaan lopetettu pikkuhiljaa. Päinvastoin, viimeisenä osastopäivänäni sain aamupäivän aikana tuplasti enemmän opiaatteja, ja siihen vielä kylkeen rauhoittavaa. ”

    Opiaatteja määrätään kovistakin kivuista kärsiville hyvin maltillisia annoksia, ja todennäköisesti tuo sinun tupla-annoskin on ollut verrattain pieni. Murto-osa niistä potilaista, jotka syö opiaatteja lyhyen aikaa, jää niihin koukkuun, joten todennäköisesti kukaan lääkäreistäkään ei olisi osannut ennustaa tätä. Todennäköisesti oot vain niin koukkuherkkä ihminen että näin tapahtui.

    • Errikki sanoo:

      Vaikka verrattain pieni annos varmasti on ollut, niin tavan ihmiselle riittää pienikin annos jäädä riippuvaiseksi opiaatteihin. Ja suomessa varsinkin kipulääkkeiden määrääminen on aika korkealla tasolla ja tiedostetaan ongelma myöa riippuvuuden luomisessa. Erityisesti lääkärin tulisi vierotusoireita aiheuttavista lääkkeistä kertoa, myös apteekkihenkikökunnan.

      Tässä varmaan yritettiin vähätellä Emilian kokemusta herkästi koukkuun jäävänä. Opiaatteihin voi kuka vain jäädä koukkuun.

      • elsa sanoo:

        Buranaankin voi jäädä koukkuun. Veikkaa että Emilian vierotusoireet ovat olleet enemmänkin psyykkisiä, kuin lääkkeestä johtuvia (mikä on tutkitusti hyvin harvinaista noin lyhyen, sairaalaolosuhteissa tapahtuneen, lääkärin valvoman käytön jälkeen).

    • Sofi sanoo:

      Tätä samaa olin tulossa kommentoimaan. Ne määrät ovat oikeasti niin pieniä, että harvoin mitään oireita syntyy. Kannattaa myös aina kysyä tällaisista asioista heti lääkäriltä, sillä kaikista mahdollisista/epätodennäköisistä jälkioireista kertominen veisi ikuisuuden.

      • nnn sanoo:

        Olipa taas ”hyvällä mielellä” vähätteleviä kommentteja. Miksi aina ihmisten pitää vähätellä toisten kokemuksia? Paras kun sitä tekee vielä ihmiset, jotka eivät ole edes kokeneet itse vastaavaa.

        Olen syönyt kauan huumaavia lääkkeitä useisiin vaivoihin ja monta lääkäriä on sanonut, että näihin lääkkeisiin voi jäädä hyvinkin nopeasti riippuvaisekis (esim. ihan siihen perus panacodiinkin). Yksi lääkäri jopa sanoi, että pilaan elämäni sillä, että syön kerran kuussa kuukautisiin kahden päivän ajan panacodia :D Kuulemma siitäkin voi lähteä huumekierre.

        Lääkkeet vaikuttavat jokaiseen ihmiseen eri tavalla, joten mitään olettamuksia ei oikein voi tehdä.

        Unilääkkeisiin (nukahtamislääkkeet tai rauhoittavat) voi jotkut jäädä koukkuun jo ihan muutamassa päivässä. Tämä näkyy siinä, että ilman lääkettä ei saa enää ollenkaan nukutuksi. Toki tällöin ”vieroitusoireet” myös menevät pian ohi, koska käyttö on ollut hetkellistä. Mutta esim. itse syön rauhoittavia unettomuuteen vain maksimissaan kolmena yönä putkeen. Huomaan myös pian jos syön ahdistukseen useamman päivän rauhoittavia, että ahdistus tulee todella voimakkaana heti kun lääkkeiden käytön taas lopettaa.

        Itse olen syönyt esim. juurikin tuota panacodia 4 h välein otettuna ja vasta useiden vuosien käytön jälkeen minulle selvisi, että sitä saisi kuulemma ottaa vain 8 h välein…. Koskaan ei ole kukaan tästä mitään sanonut, eikä pakkauksessakaan ole mitään lukenut.

        Miten lääkäreiltä voi kysyä asioista, jotka eivät tule edes mieleen?

        Minusta lääkäreiden työ on kertoa kaikki tärkeä läkkeisiin liittyen. Riippuvuuden syntyminen on todellakin tärkeä ”sivuoire”, joka tulee kertoa joka kerta, jos työnsä haluaa hyvin tehdä. :) Onneksi todella usein minulle ainakin tästä on myös sanottu.

        Rohkeaa, että kirjoitit asiasta ja tsemppiä parantumiseen <3

  3. Henna sanoo:

    Just tuon opiaattikoukun ja hirveiden vieroitusoireiden takia yritän itse viimeiseen asti pärjätä normisärkylääkkeillä tai kokonaan ilman vaikka kipu onkin kroonista. Kuitenkin sellainen lamaannuttava kipu vaatii ne opiaatit, enkä kyllä usko että niitä heppoisin perustein kenellekään annetaan. Mutta itseni kanssa yllätti se aivan hirveä tärinä ja tuskanhiki minkä vieroitusoireet aiheuttaa vaikka kuinka varovasti vähentäen lähtee purkamaan lääkitystä…enkä myöskään ihmettele että niihin joku jää koukkuun, koska tekeehän ne sellaisen hyvän olon varsinkin tilanteessa, jossa hyvin pärjäisi pelkällä buranallakin. Ja myös ulkopuolinen sen huomaa jos on opiaatteja vetänyt, mun oli joskus pakko mennä töihin vaikka selkää särki aivan helvetisti ja oksikodoni valitettavasti aiheuttaa sen että silmät seisoo päässä ja puhe saattaa puuroutua :D

  4. TarjaL sanoo:

    Hei! Ihana kuulla! Ja toivon, että osaat ottaa kuitenkin rennosti tämän ajan ennen häitäkin..todellakin, asiat tärkeysjärjestykseen. Ne häät tulevat ihan varmasti olemaan ikimuistoiset ja just teidän, sama, olisitko ehtinyt suunnitella ja miettiä niitä 4 kk enemmän tai vähemmän.
    Itse en suunnittele elämääni kovin pitkälle, ajattelen, että menee ja tulee, kuin on tarkoitus. Siksi kauhistelin joskus viime kesänä kun kerroit, mitä on seuraavan vuoden sisällä tulossa..ajattelin nimittäin, että kaikki täytyy mennä ihan nappiin, että saat sen kaiken toteutettu. Kun kirjoitit ekan kerran täällä sairastumisestasi..huusin ääneen, että apua!
    Mutta näin se elämä opettaa. Turha itse tehdä liian tiukkoja suunnitelmia, sillä on aina jätettävä pelivaraa..koska ei se elämä mene niinkuin itse suunnittelee.
    Kovasti tsemppiä ja aurinkoisia päiviä!

  5. anna sanoo:

    Terveys on nyt kuitenkin ehdottomasti tärkeintä! Olen itse joutunut olemaan kuukausia jopa vuosia pois työelämästä sairastelun takia mutta tilanne on ja on ollut mikä on. Ymmärrän kyllä sen että todellakin harmittaa, että rahaa menee hukkaan., mutta muista että menetettyä terveyttä ei takaisin saa

  6. Mimi sanoo:

    Ihana kuulla että voit jo paremmin toivon teiän koko perheelle terveyttä, että saisitte vaan nauttia keväästä ja kesästä, ja tulevista häistä ❤

Kommentoi