KUN SYÖMISHÄIRIÖ VIE HEDELMÄLLISYYDEN

27.03.2018

Minä olen kasvanut isossa ja ihanassa ydinperheessä. Meitä oli neljä siskoa, ja meillä on hirveä määrä tätejä, serkkuja, pikkuserkkuja, ja peräti yksi setä. Olen aina nauttinut isossa perheessä elämisestä, ja haaveillut, että sitten joskus jatkan samaa rataa, ja saan jonkun ihanan miehen kanssa paljon lapsia. Ihana mies on löytynyt, ja kaksi ihanaa lasta on siunaantunut, mutta se kolmaskin on haaveissa. Oikeastaan olen aina haaveillut neljästä lapsesta, mutta en usko, että kehoni kestää neljää raskautta, kun jo Nompun jälkeen sanottiin, että nyt kannattaa huolehtia ehkäisystä, koska kehoni ei kestä heti perään raskautta. Nompun vauvavuosi olikin sitten niin hankala, että koliikkihuudosta traumatisoituneita hylättiin hetkellisesti haaveet kolmannesta.

Moni vanha lukija muistaakin, että Nompun raskaus ei ollut täysin luomu. Vuoden negatiivisten testien jälkeen hakeuduttiin lääkäriin, mutta kunnalliselta puolelta lähdin itkien kotiin, kun lääkäri sanoi minulle, että enhän minä voi yrittää toista lasta, kun en osaa huolehtia itsestänikään, koska olen mennyt sairastumaan syömishäiriöön. Kun itkin tätä puhelimessa äidilleni, äiti sanoi maksavansa meidän puolesta yksityisen lääkärin, jotta saadaan apua. Ja äidin tsemppaana varasin sitten sen ensimmäisen ajan, ja pian selvisi, että kehoni ei ole toipunut syömishäiriöstä, vaikka kuukautiseni olivatkin palanneet takaisin. En nimittäin enää ovuloinut itse, joten sain hormonilääkityksen siihen avuksi. Hormonit auttoivat, ja heti ensimmäisestä ovulaatiosta sai alkunsa meidän Noah.

Nompun raskausaika oli myös henkisesti todella rankkaa, koska useiden kymmenien negatiivisten raskaustestien ja yli sadan ovulaatiotestin jälkeen raskaus tuntui niin täydellisen ihmeelliseltä. Mutta kuten yleensä kaikki lasta yrittävät pariskunnat, tämä oli aihe, mistä ei puhuttu muille. Koska ei kukaan halua selitellä, että miksi et ole raskaana. Koska kukaan ei tiennyt tästä yrityksestä (lukuunottamatta yhtä ystävää, jolle kertomista en voinut vastustaa, kun tilattiin yhdessä testejä), alkoi pian raskaaksi tullessani ja tästä asiasta kertoessani liikkua huhuja siitä, että valehtelin siitä, että tarvitsin apua raskautumiseen. Tuntui tosi pahalta kuunnella ja lukea jatkuvasti näitä huhuja, kun niin moni tuntui uskovan ne, ja sitä omaa pientä ihmettä ei halunnut yhdistää mihinkään negatiiviseen.

Avan ensitapaaminen

Syömishäiriöni on enää vain ikävä muisto, ja olen ollut terve jo pitkään. Kesällä tulee kaksi vuotta oireetonta eloa täyteen. Se on minulle todella hieno asia, koska syömishäiriö oli jotain, jonka kanssa kamppailin jo ala-asteelta asti. Vaikka olen pystynyt jättämään sen osan elämästäni taakse, en pysty unohtamaan kaikkea sitä kärsimystä kokonaan. Kärsineet hampaani on korjattu, terveellinen ruokavalio on auttanut b-vitamiinin imeytymishäiriötäni, mutta hedelmällisyyteni ei ole palautunut.

Vuonna 2015 alkoi tuntua siltä, että nyt pystyimme siirtymään eteenpäin vaikeasta vauva-ajasta, ja miettimään tulevaisuutta. Päätimme poistattaa minulta hormonikierukan, ja sieltä asti olemme olleet ilman ehkäisyä. Alkuun käytimme luonnollista ehkäisyä, mutta pian sekin jäi. Varovaisia vauvahaaveita elätellessäni tein ovulaatiotestejä ja kirjoitin ylös kaiken, mitä kehossani tapahtuu. Pian oli selvää, että ovuloin noin 1-2 kertaa vuodessa, ja lienee selvää, että en ole tullut raskaaksi. Ollaan vuoteen 2017 asti oltu aika stressittömiä, koska tiedän, että stressi vain pahentaa tilannetta, mutta viime vuonna alkoi jo huolestuttaa, kun huomasin, etten ole ovuloinut melkein vuoteen. Syksyllä sitten aloimme taas huolehtia ehkäisystä, koska häihin oli alle vuosi aikaa, enkä halua viettää hääpäivääni oksentaen.

Tuntuu tosi pelottavalta ajatella, että olen saattanut tuhota mahdollisuuteni raskauteen. Haluan ajatella, että onnistumme kyllä sitten vielä hoitojen avulla, mutta ollaan kyllä luovuttu toivosta, että täysin luomuraskaus enää onnistuisi. Olen oikeastaan hyväksynyt tämän asian jo aika hyvin, ja moni läheiseni tietää, mutta on se silti aika pimeä ajatus. Jos pystyisin palaamaan ajassa taaksepäin, ja kertomaan sille nuorelle Emilialle, miltä minusta tulevaisuudessa tulee tuntumaan, luulen että saisin aika kovaa motivaatiota parantumiseen. Kun taas todellisuudessa taistelin alussa kynsin ja hampain parantumista vastaan, ja sillon aikanaan kuukautisten pois jääminen tuntui saavutukselta.

Onneksi häiden suunnittelu on pitänyt katseen tulevaisuudessa ja mielen melko positiivisena. Meillä on jo yksi hyvä kokemus ekstra-avusta raskautumiseen, joten en näe mitään syytä, miksemme saisi apua tälläkin kertaa. Ja koska olemme jo pitkään tehneet niitä negatiivisia testejä, pääsemme varmaan sitten nopeasti tutkimuksiin, kun olemme siihen taas henkisesti valmiita. Ensin kuitenkin haluamme nauttia häistä ja häämatkasta. Jos saammekin huonoja uutisia, en halua antaa sen pilata muita onnellisia hetkiä. En halua liikaa sokeroida tätä aihetta, koska täytyy kyllä tunnustaa, että nämä vuodet ovat olleet todella rankkoja miettiessä, että olenko täysin maho, ja potiessa syyllisyyttä siitä, että itse olen kehoni tuhonnut. Mutta nyt kun on ollut runsaasti aikaa prosessoida tätä aihetta ja itkeä ja puhua ystävien kanssa, olen henkisesti aika hyvässä paikassa. Olen määrätietoinen, ainakin vähän positiivinen, ja yritän keskittyä muihin asioihin, ja välttää stressiä. Kyllä me vielä onnistutaan.

Nompun ensitapaaminen

Huh. Olen pyöritellyt tätä aihetta pitkään, mutta en vieläkään meinaa uskoa, että sain purettua ajatukseni sanoiksi. Ja tottapuhuen minua pelottaa reaktiot, vaikka yleensä pyrinkin kaikessa olemaan vahva ja välittämättä ihmisten sanomisista. Me olemme tosi onnekkaita, kun meillä on jo kaksi lasta. Olemme myös todella onnekkaita, että jouduimme yrittämään vain vuoden. Jokaisella on kuitenkin oikeus kokea juuri omat kokemuksensa rankoiksi, eikä se tarkoita sitä, että kukaan vähättelisi esimerkiksi pariskuntia, jotka joutuvat käymään vuosien hoidot läpi, tai eivät ikinä onnistu tulemaan raskaaksi. En halua myöskään nyt antaa sellaista kuvaa, että en ole kiitollinen lapsistani, koska minä todellakin olen. Sekundaarinen lapsettomuus on myös rankkaa, mutta onneksi olemassa olevat lapset antavat voimia. Toisaalta se myös voi joillekin pahentaa oloa, koska tiedät jo, kuinka upeaa äitiys on, ja tuntuu hirveältä ajatella, ettei voi kokea sitä enää uudestaan alusta asti. Lapsettomuuden muotoja on erilaisia, ja jokainen kärsii eri asioista. Toinen voi pysyä positiivisena läpi vuosien, kun taas joku romahtaa muutaman kuukauden jälkeen. Koska usein seuraan aiheesta käytävää keskustelua, halusin käyttää vielä tämän mahdollisuuksen muistuttaakseni teitä, että lapsettomuus ja yritysaika kaikissa muodoissaan on useille todella rankkaa, joten olettehan myös netissä kirjoitellessanne ystävällisiä ja otatte muut huomioon. Sinun negatiivinen kommenttisi ei auta ketään, ja jos tuntuu, että on pakko sanoa jotain pahaa ihmiselle, joka jo kärsii muutenkin, hengitä syvään, laske kymmeneen, ja mieti, mihin parempaan tarkoitukseen voisit käyttää sen energian.

Paljon voimia ja onnea yritykseen jokaiselle, joka on joskus joutunut käymään läpi näitä ajatuksia <3

Ps. Blogini on pitkästä aikaa ehdolla Inspiration Blog Awardseissa Arjen Sankari -kategoriassa. Tuntuu tosi hyvältä vielä näin blogivanhuksena kuulla, että omaa blogia on ehdotettu sinne, joten tuhannet kiitokset teille kaikille! <3 Siellä on ehdolla muitakin ”vanhuksia”, ja upeita tuoreampia vaikuttajia, ja täytyy sanoa, että seura on tositosi kovaa, joten on kunnia tietää, että ajattelette yhä minua, vaikka olenkin viimeisen kahden vuoden aikana joutunut kääntämään huomioni enemmän opiskeluihin. Toisaalta Arjen Sankarihan on täydellisen sopiva kategoria, sillä arkea sekin on, että välillä huomion joutuu jakamaan monen asian välillä, eikä arki aina ole nättiä. Käykää ehdottomasti tästä linkistä kurkkaamassa muutkin ehdokkaat, ja antakaa äänenne sen ansaitsevalle ehdokkaalle. Äänestyksen yhteydessä voit myös osallistua gaalalippujen arvontaan!


13 Responses to “KUN SYÖMISHÄIRIÖ VIE HEDELMÄLLISYYDEN”

  1. M sanoo:

    Ollaan mieheni kanssa oltu ilman ehkäisyä vuoden 2015 joulukuusta, enkä ole vieläkään tullut raskaaksi. Tutkimuksiin päästiin kunnalliselle vuoden yrityksen jälkeen ja ollaan rampattu ties missä testeissä, muta mitään varsinaista vikaa tai syytä ei ole löytynyt. Tällä hetkellä pidetään tietoisesti taukoa tutkimuksista ja lääkkeistä, sillä en halua kuluttaa kaikkea aikaa vain tämän asian kanssa, kun on työ ja opiskelukin. Jotenkin sitä haluaa uskoa, että kyllä se vielä tapahtuu, kun kun on sen aika.

  2. Utelias sanoo:

    Ihan uteliaisuutta kun itsellä ollut vähän samaa että onko se siis jotenkin tutkittu että nimenomaan anoreksia vei hedelmällisyyden eikä syynä ole mikään gynekologinen sairaus? Miten tuollaisia tutkitaan ylipäätään tai no varmaan sairaus on helppo huomata mutta tuo että juuri anoreksia on aiheuttanut ovuloimattomuuden?

  3. Sannna sanoo:

    Meillä meni 10kk.. se aika jälkeenpäin on äärettömän lyhyt ja kaduttaa että itkin ja masistelin koko tämän ajan.. mutta jokainen negatiivinen raskaustesti, kun vauva on niin.toivottu, oli kova kolaus. Mulla selvisi pcos eli ovuloin juuri tyyliin kerran vuodessa. Tsemppiä teille ja olen varma että kaikella on tarkoituksensa, pieni tulee vielä!

  4. Ellaa sanoo:

    Mulla kans anoreksiatausta, eikä raskaudettomuudelle löytynyt tutkimuksissa muita selittäviä tekijöitä. Oltiin mun miehen kanssa viitisen vuotta ilman ehkäisyä, kunnes tulin ihan yllättäen ja täysin luomusti raskaaksi. Eli toivoa on! :)

  5. L sanoo:

    Kiitos että jaat näin henkilökohtaisen tekstin arasta aiheesta, varmasti löytyy monta lukijaa jotka osaavat tähän omalla kohtalollaan samaistua. Itsellenikin aihe on todella ajankohtainen, ja tässä osoitteessa on myös henkisen hyvinvoinnin taistelu meneillään.
    Mulla on PCO, ja aina ollut todella epäsäännöllinen kierto. Oon aina kuvitellut että raskautuminen tulee olemaan pitkä ja vaikea prosessi. Päätettiin jättää ehkäisy pois ja yrittää esikoista vuodenvaihteessa 2016/2017, ja siitä sitten 4kk myöhemmin (eli vain kaksi kiertoa, koska kierto kestää lähes 2kk) oltiin raskaana. Oli niin ihana iso yllätys että näinkö helposti se sitten menikin. Alkion kehitys kuitenkin pysähtyi vko6, ja jouduin lääkkeelliseen tyhjennykseen. Lääkkeellinen tyhjennys kesti viikkoja, jouduin ottamaan vielä toisen lääkerumban koska kohtuun oli jäänyt vielä raskausmateriaalia. Kun tämä oli ohi, kroppa ei kuitenkaan halunnut palauttaa kiertoa, ja vaivuin masennukseen. Sain gynekologilta keltarauhashormooneja jolla kierron saa palautettua, ja joululahjaksi meille nappasi uudestaan. Varautuneemmin, mutta onnellisena, oltiin taas raskaana. Menin varhisultraan vko 7+4, ja siellä näkyi viikkoja vastaava pieni papu jonka syke tykitti onnellisena menemään. Oltiin niin onnellisia ja se syke jotenkin antoi meidän heittäytyä onnen vietäväksi. Rakastin sitä pientä elämänalkua jo niin vietävästi! Vkolla 10 nyt helmikuun lopulla alkoi alavatsaa kramppailemaan, ja hiljalleen aloin vessapaperiin pyyhkimään tuhrua, ja tuhru muuttui punaisemmaksi, kunnes muuttui verihyytymäksi. Pääsin maaliskuun alussa päivistykseen tarkastamaan tilanteen, ja shokkituomiohan sieltä tuli. Heti varhaisultran jälkeen vko8 alkio oli oireettomasti lopettanut kehityksen. Lääkkeellinen tyhjennys odotti jälleen, ja nyt kun se oli pidemmällä niin fyysinen kipu oli sanoinkuvaamatonta. Kroppa kuitenkin hoiti tämän hienommin, ja sunnuntaina kotiraskaustesti näytti negaa. Päätin etten anna itseni yksin vaipua synkkiin ajatuksiin, vaan varasin yksityiselle hedelmöitykseen erikoistuneelle gynekologille ajan parin päivän päähän, ja olin siellä eilen. Lääkäri oli maailman ihanin, perusteellinen ja osaava, ja teki minulle tarkan suunnitelman. Jos meille tästä nyt siunautuu kolmas raskaus, niin osaan jo vain kuvitella sen pelon ja ahdistuksen mikä meitä tulee varjostamaan. Pitää vaan toivoa että joku päivä kätilö laskee pienen vastasyntyneen nyytin rinnalle, tullaan katsomaan sitä pientä ihmettä, ja voin todeta että hän oli sen kaiken arvoinen <3
    Huh mikä avautuminen aiheesta, onpa vaan ihanaa päästä johonkin purkamaan aihetta :)
    Tsemppiä kaikille muille jotka kamppailette asian kanssa!

  6. Maria sanoo:

    Ikävä kuulla, että olette joutuneet kärsimään lapsettomuudesta. Lasta yrittäessä aika tuntuu varmasti pitkältä! Yrittäkää kuitenkin löytää asiasta positiiviset puolet, ehkä kehosi ei ole vielä palautunut kaikista koettelemuksista ja kolmannen lapsen aika tulee vielä sitten kun kehosi on valmis siihen. Kaksi raskautta lyhyellä aikavälillä on kova koettelemus kropalle. Tässä mielenkiintonen artikkeli lasten ikäeroista https://www.hs.fi/hyvinvointi/art-2000005534617.html

  7. Hennah sanoo:

    Ihanaa että uskalsit kirjottaa näinkin arasta aiheesta postauksen! Tälläset tekstit kiinnostaa jatkossakin, miten homma on edennyt jne. Itsellä kans tilanne että 1,5v yrittämisen jälkeen ei mitään tulosta. Syksyllä kaikki tutkimukset tehty, ravattu kunnallisella läpi ja lääkekuurit yms syöty ilman tulosta. Halusin pitää talven taukoa turhasta stressaamisesta ja tänään vasta varasin uutta aikaa. Tsemppiä sinne! Kyllä se yritys palkitaan, kun vihdoin saa vauvan syliin <3

  8. Jenna sanoo:

    Kiitos Emilia hienosta, hyvin vaikeasta aiheesta kirjoitetusta tekstistä! Toivottavasti saatte apua myös tällä kertaa sitten, kun sopiva hetki koittaa. Meillä alettiin haaveilla toisesta lapsesta loppukesästä viime vuonna ja lokakuun lopussa sain kaksi viivaa tikkuun. Onnen kukkuloilta kuitenkin tultiin rymisten alas, kun normaalissa neuvolatsekkauksessa todettiin sikiön kuolleen kohtuun vain viikko ennen joulua. Kaavinnan jälkeen päätettiin antaa mahdollisuus uudelle raskaudelle samantien, mutta keho taitaa olla vielä ihan sekaisin tuosta kkm:stä. Tekstisi antaa toivoa, että meidänkin ”tyhjä syli” saataisiin ehkä vielä joskus täytettyä. Jos ei ihan luomuna, niin sitten avustettuna ❤️

  9. kiia sanoo:

    Muistinko oikein, että olet kuitenkin saanut joskus luovuttaa munasoluja lapsettomille ihmisille? Eli teillä olisi kuitenkin vielä mahdollista saada sinun munasoluistasi kolmas lapsi?

    • Emilia Huttunen Emilia Huttunen sanoo:

      Munasolujen luovutus ei tarkempien tutkimusten jälkeen valitettavasti onnistunutkaan :/

      • J sanoo:

        Olen todella pahoillani puolestasi. Jos olen rehellinen, niin tämä postaus ärsytti minua ensin, sillä kärsin itse lapsettomuudesta ja tuon vaiheen tuska tuntuu kaukaiselta verrattuna tähän mitä nyt IVF hoidoissa käyn läpi. Kuitenkin tuli tästä sun kommentista paha mieli, että miten nopeasti sitä teinkään arvion sinusta ymmärtämättä koko totuutta. Kadonneen ovulaation saa usein helposti metsästettyä, mutta kromosomivika on jo ihan toinen juttu.

        Toivon koko sydämestäni teille kaikkea hyvää ja että vielä saisitte sen kolmannen lapsen. Onneksi geenitekniikka kehittyy koko ajan ja toivoa antaa myös se, että olette saaneet lapsia. Nyt myös kun yritystä on mennyt yli vuosi, pääsette kunnalliselle hoitoon. Kannattaa hakeutua jo ennen häitä, sillä lähetteessä lapsettomuuspolille, tutkimuksissa ja jonoissa vierähtää helposti tovi. Ottavat myös siellä huomioon kaikki tommoset häät ja matkat yms. Onnea yritykseen, pidän teille peukkuja ❤️

  10. Asilah sanoo:

    Vaikka meillä on kolme ihanaa lasta niin silti ne muistot lapsettomuudesta saa kyyneleet silmiin. Sitä ei toivoisi kenellekkään. Toivottavasti teillä on onni matkassa!

  11. Niina / #häkkistenhäät sanoo:

    Lapsettomuus, aivan liian tuttu aihe myös minulle. Vuodesta 2012 olemme haaveilleet, mutta kahdestaan elämää eteenpäin yhä mennään. Mutta vaikka onni ei ole täydellinen, olemme äärettömän onnellisia toinen toisemme löytäneinä – ja se on suuri rikkaus ja voimavara. Tulevaisuus näyttää tuleeko haaveemme vielä käymään toteen, kuka tietää, mutta aiheesta vaikeneminen ei ainakaan meitä hyödytä.

    Ps. Avasin meidän tarinamme ensimmäisen kerran julkisuuteen blogissani viime toukokuussa, lapsettomien lauantaina, ja koska tähän en kaikkea sitä läpikäytyjen ajatusten ja tunteiden määrää kykene kirjoittamaan voin vain vinkata, että myös sieltä ajatuksia aiheeseen on mahdollista löytää.

Kommentoi