DIAGNOOSI JA EDISTYSASKELIA

19.02.2018

Lauantaiyönä:

Halusin taas kerran kiittää lämpimästi teitä kaikkia tuesta tämän sairastumisen aikana!️ Mulla on onnekseni hyviä uutisia, ja näyttää siltä, että olen vihdoin alkanut parantua. Jaksan jo sohvalla makaillen katsella telkkaria ja pystyn puhelintakin selailemaan matalammalla kirkkaudella ihan kiitettävästi, etten tylsisty kuoliaaksi. Alkaa tuntua enemmän omalta itseltäni, vaikka edelleen ajatus kulkee vähän hitaasti ja kaikki fyysinen ja henkinen rasitus tekee tosi huonoa.

Lauantain TYKS-käynnillä sain kuitenkin kuulla, että infektio vaikuttaisi VIHDOIN alkavan vetäytyä! Sain sunnuntaille lepopäivän, mistä olen tosi innoissani, sillä se TYKS:iin lähteminen on rasittanut joka päivä tosi paljon, ja odotan innoissani pääseväni lepäämään kunnolla koko päivän. Maanantaina sitten taas jatkuu tyhjennys katetrin kautta.

Olen ollut tässä koko ajan vähän sekaisin kaikista lääkkeistä, ja edelleen kyllä on hurja lääkemäärä, koska lääkärit eivät ole varmoja, mikä näistä nyt toimii, niin syön varmuuden vuoksi edelleen kaikkea. Mutta eilen TYKS:issä sain nyt kuulla, että ilmeisesti mulla on ollut tässä vakava A-streptokokki -infektio, joka silloin marraskuussa aiheutti keuhkokuumeen ja keuhkoputkentulehduksen, ja antibiooteilla saatiin häädettyä hengityselimistä, mutta jotenkin se vetäytyi mun päähän ja aiheutti sinne pahan märkivän infektion. Mulla on siis poskiontelot, otsaontelot ja sivuontelot täynnä märkää ja turvotusta, ja sitä märkää on päivittäin poistettu sen katetrin kautta. Tällä hetkellä oon vaan tosi kiitollinen siitä, että testien mukaan infektio ei ole päässyt leviämään aivoihin, eikä mulle tuu mitään pysyviä haittoja. Tietty tän luokan infektiossa on riski jälkitauteihin, mutta yritän nyt vaan keskittyä parantumiseen ja mennä päivä kerrallaan.

Tämä katetri tuntuu tosi inhottavalta, ja infektion aiheuttama päänsärky on ollut silkkaa tuskaa, mutta toivottavasti ne lääkkeet nyt vihdoin oikeasti voittavat, ja saisin pian tämän katetrinkin pois. Mua on tän parin viikon aikana tutkittu, kuvattu ja tökitty niin paljon, että tunnen oloni ihan koe-eläimeksi, ja olisin niin valmis saamaan voimani takaisin ja palaamaan arkeen. Parantumisessa kuitenkin voi kuulemma kestää, ja jos nyt yritetään ottaa pieniä askelia, niin ensin odotan vaikkapa sitä, että pystyisin taas istumaan, syömään ja liikkumaan edes vähän ilman tätä kipua.

Tämän infektion takia mulla on nyt ollut työharjoittelu jäissä, opiskelut aivan kusessa ja työt täysin tekemättä. Toisin sanoen stressitasot on järjettömät, ja häihin on reilut 3 kuukautta ja oon puoliksi avuton. Tuntuu tosi pahalta ajatella kaikkia näitä vaikutuksia omaan elämään, mutta yritän keskittyä positiiviseen ja olla kiitollinen siitä, ettei käynyt mitään pahempaa. On tässä tullut monet itkut itkettyä, mutta ei asiat itkemällä parane. Nyt täytyy vaan keskittyä parantumaan, ja heti kun oon voimissani, tehdä entistä enemmän töitä saavuttaakseni menettyä aikaa.

Maanantaipäivällä:

Mulla oli aamulla taas aika TYKS:iin ja ensimmäistä kertaa näiden parin viikon aikana astuin sieltä ulos iso hymy kasvoilla, sillä infektio on vihdoinkin alkanut virallisesti perääntyä, ja sain katetrin pois! Olen niiiiiin kiitollinen ja onnellinen, ja nyt vaan täytyy muistaa vielä levätä ja syödä tunnollisesti kaikki lääkkeet, jotta parannun lopullisesti. Mulla oli lauantaina ja sunnuntaina koko päivän aika kovat kivut, joten vähän pelkäsin, että on tullut takapakkia, mutta ilmeisesti se johtui vaan siitä, että lauantain toimenpiteessä katetria jouduttiin vähän muokkailemaan, ja se oli mennyt huonosti.

Katetrin poisto oli aika hankala ja kivulias, ja sen jälkeen oli aika kipeä olo, mutta sekään ei estänyt sitä ihanaa fiilistä, miltä tuntuu, kun päässä ei ole mitään ylimääräistä. Toki tässä vielä kestää, että kivut kokonaan helpottavat, koska katetri on ärsyttänyt tuolla aika paljon ja turvotuksen laskussa voi kestää, mutta jo nyt muutama tunti poiston jälkeen tunnen, miten ne kamalimmat kipupisteet tuolta silmien takaa ja otsasta ovat kadonneet. Epäilinkin, että katetri pahentaa tätä kipua, ja vaikuttaa siltä, että oikeassa olin! Uskon, että nyt oloni alkaa helpottaa hyvällä tahdilla. Kävin poiston jälkeen jopa yksin Myllyssä aamiaisella juhlistamassa tätä askelta, ja pärjäsin ihan hyvin. Siitä tuli tosi hyvä fiilis.

Katetria asettaessa silloin sairaalaan joutuessani mulle piti siis tehdä samalla poskiontelojen punkteeraus, ja se on edelleen myös tosi kipeä. Sen piti olla helppo ja kivuton toimenpide, mutta se ei sitten mennytkään ihan suunnitellusti, ja senkin takia lääkärit ovat nyt olleet aika tarkkoja tämän tyhjennysoperaation kanssa. Punktiota tehdessä nimittäin lääkäri huomasi, että ruston sijaan se läpäistävä seinämä olikin umpiluuta, ja 11. yrityksen kohdalla hänkin jo kirosi ääneen hakatessaan väkisin neulaa läpi nenästäni samalla, kun naamani valui valtoimenaan verta ja itkin ja huusin ja yritin pysyä paikoillani. Se oli ihan hirveä tilanne ja se kipu ja ne kaikki instrumentit laukaisivat mulla ihan kamalan paniikkikohtauksen, ja en oikein muista sitä jälkipuintia enää, mutta muistan, kuinka en saanut enää happea ja yritin huutaa apua, mutta en saanut sanottua mitään. Ei siis ihme, että tämä päänsärky on ollut kamalaa, kun tuo puhkaistu kohta on tosi kipeä, ja sitten tuolla on vielä mennyt syvällä se katetri, joka on painanut poskiontelojen lisäksi otsaa ja silmäkuoppia.

Tuo viikkoni sairaalassa oli tosi hämärä, koska tuon epäonnistuneen punktion jälkeen joka päivä katetria tyhjentäessä minut lääkittiin ensin kipulääkkeiden lisäksi rauhottavilla, koska joka kerta siihen huoneeseen palatessani se paniikki alkoi väkisin vyöryä päälle. Musta oikeasti tuntuu, että olin sairaalassa pari päivää, enkä viikkoa, ja samalla muistan sen kivun ja kamalan olon niin hyvin, mutta kuitenkin se tuntuu kaukaiselta unelta. Sanonpahan vaan, että onneksi tollaisia lääkkeitä ei tarvitse toivottavasti kokea enää!

Tässä läppärillä näppäillessäni pää jomottaa ja on vähän huono olo, mutta huomaa kyllä, että se pistävä kipu on alkanut kadota. Mulla on  tosi toiveikas olo, että jo ensi viikolla voisin päästä kouluun ja jatkaa työharjoittelua. Oon kuitenkin vielä tämän rajun infektion jäljiltä tosi heikossa kunnossa, ja vaikka oon aina ollut sellainen, että säntään heti tekemään liikaa kaikkea, niin tämä on ollut sen verran herättelevä kokemus, että olen alkanut ymmärtää levon tärkeyden, ja yritän vielä tällä viikolla levätä vaan mahdollisimman paljon, enkä puske liikaa itseäni eteenpäin. Laitoin sairaalaan joutuessani opettajille viestiä, ja sovittiin, että palataan tehtäviini, kun voin taas paremmin, ja kieltämättä nyt ahdistaa miettiä, että odottaako siellä deadlinejen lykkäys vai koko jakson käyminen uudestaan, mutta sovin itseni kanssa, että nyt yritän olla stressaamatta sitä ja keskityn parantumiseen. Ehdin kyllä sopia sitten kaiken ensi viikolla, kun toivottavasti voin paljon paremmin.

Jos tästä on jotain opittu, niin se, kuinka tärkeää on kuunnella omaa kroppaa. Olen laittanut kaiken uupumuksen ja huonovointisuuden vain stressin piikkiin, mutta aina kannattaa tutkia, onko taustalla kuitenkin jotain muuta. Vähän pelottaa ajatella, kun kyseessä oli niin vakava infektio, että mitä jos se olisikin levinnyt aivoihin. Jatkossa aion yrittää huolehtia paremmin omasta terveydestäni, ja mennä vaan reippaasti lääkäriin, vaikka tuntuisikin hölmöltä mennä valittamaan pitkittynyttä flunssaa oudoilla oirella. Vaikka suren hääsuunnittelun, opiskelun, työharjoittelun, töiden ja oman yrityksen kanssa nyt kokemiani menetyksiä tänä aikana, tärkeimpänä ajatuksena pinnalla on kiitollisuus siitä, että tämä ei ollut mitään pahempaa. Kaikki muu kyllä odottaa, mutta itsestä pitää huolehtia juuri nyt.

Olen myös ihan järjettömän kiitollinen kaikille läheisille, jotka ovat tänä aikana auttaneet meitä ihan hirveästi lasten, koiran ja mun TYKS:ssä ravaamisen kanssa <3 Kiitos <3


8 Responses to “DIAGNOOSI JA EDISTYSASKELIA”

  1. Maei sanoo:

    Tsemppiä parantumiseen!

    Mulla on samanlainen kokemus poskionteloiden punkteerauksesta. Puudutusta ei toiminut ja virheellisen rakenteen takia ruston tilalla olikin luu. Se oli ihan kamalaa ja mä päätin, että en enää ikinä suostu tuohon hommaan.

  2. Mimma sanoo:

    Onneksi voit jo paremmin <3
    Pääasia, että olet sellaisessa kunnossa että pääset häihisi ja varmasti valmistutkin :) Sekään ei ole itsestäänselvyys tuollaisen hengenvaarallisen taudin jälkeen.

  3. Nn sanoo:

    Hyi hitto. Naama irvessä sai lukea tätä. Aivan kamalia kokemuksia! Muista vaan ajatella, kun alkaa koulu/työ/häästressi, että niillä ei lopulta ole mitään väliä. Tärkeintä on, että on elossa.

    Kannattaa maata kotona vielä terveenäkin ainakin viikko. Monista vakavista infektioista pitäisi toipua rauhassa jopa kuukausia. Muuten voi iskeä juuri noita vaikeita jälkitauteja. Tiedän, että tuntuu kamalalta vain olla ja olla, mutta tulee varmasti lyhyempi aika toimettomana, kun kerralla parantuu kunnolla.

    Tsemppiä hurjasti <3

  4. Pm sanoo:

    Huh hyvä että voit paremmin. Huilailehan nyt niin kauan että oot varmasti täysin terve. Kyllä ne koulu- yms.jutut odottaa. Ei niistä nyt kannata murehtia. Pääasia että oot kotona. Jaksuja, voimia ja pikaista paranemista! <3

  5. Ally sanoo:

    Moikka! Huh huh! Sairaanhoitajaksi opiskelevan kiinnostaisi tietää, missä kohtaa päätäsi sinulle oli se katetri?Ja tsemppiä paranemiseen!

  6. suvi sanoo:

    Hei nyt vaan lepäät! Unohda kaikki muu ja keskity lepäämiseen! Tiedän itsekin opiskelijana ja kolmen lapsen äitinä, että kouluhommia ei haluasi jättää myöhemmäksi, mutta se ei ole niin tärkeetä nyt… Voimia sinne ja pikaista paranemista!

  7. Elina sanoo:

    Siis pansinuiitti? Yhhyhhyi hitto, itse sairastin sellaisen kerran lapsena ja mulla päädyttiin (sen jälkeen kun päivittäiset poskiontelopunktiot eivät riittävästi helpottaneet otsaonteloiden tilannetta) otsaontelon trepanaatioon, elikkäs ulkoisesti porattiin otsaan reikä, jota kautta saatiin otsaonteloa huuhdeltua.

    Kaikki sympatiani ovat puolellasi, hyvä että voit jo paremmin ja tsemppiä paranemiseen!

  8. Liina sanoo:

    Voimia ❤️

Kommentoi