IHO KUNTOON HÄITÄ VARTEN

13.01.2018

Häihin on nyt enää 4,5 kuukautta ja ihonhoito alkaa painaa taas mieltä enemmän, koska haluan tietenkin häissä ihoni olevan mahdollisimman hyvässä kunnossa. Reagoin herkästi hormoneihin näpyillä, joten sille ei voi mitään, jos hääpäivänä sitten joudun kärsimään niistä, mutta ainakin voin parhaani mukaan yrittää varmistaa, että ihoni on hyvässä kunnossa. Olen käyttänyt jo useamman vuoden Estelle&Thildin tuotteita, aina siitä asti, kun kävelin eräästä pressitilaisuudesta ulos mukanani kassillinen kyseisiä tuotteita, valiteltuani kuivaa ja kipeää ihoani. Estelle&Thild oli ensimmäinen sarja, joka auttoi atooppiseen ekseemaan, josta olin kärsinyt vuosia ilman helpotusta. Loppujen lopuksi nämä tuotteet paransivat ekseemani kokonaan, eikä minulla ole ollut minkäänlaista atopiaa edes lievänä nyt varmaan melkein kahteen vuoteen. Vaikka en rasvaa kasvojani aina edes päivittäin! Putsaan kyllä kasvot aina jos olen meikannut, mutta koska olen suurimman osan ajasta ilman meikkiä, olen vähän laiska putsaamaan ihoa nukkumaanmennessä. Luottoputsarini ovat kuitenkin nämä Estelle&Thildin tuotteet, jotka ylemmässä kuvassa näkyvät. Tämä micellar-vesi on nyt minulle uusi, mutta ensikäytön perusteella se on samaa luokkaa muiden mahtavien tuotteiden kanssa! Silmämeikinpoistoainetta menee nyt enemmän, kun minulla ei enää ole ripsienpidennyksiä ja käytän ripsiväriä, ja sitten taas tämä kasvovesi on se tuote, mitä saa ravata koko ajan ostamassa lisää. Paras ikinä!

Sitten kun lähdetään kosteuttamaan niin luottotuotteeni ovat Biodefense -sarjan yö- ja päivävoiteet. Niiden rinnalla käytän sitten satunnaisesti erilaisia seerumeita ja öljyjä, aina sen mukaan, mitä ihoni milloinkin kaipaa. Tämä neljäs seerumi vasemmalta, Thirst Relief Vitamin Serum, on nyt uusi lisäys tähän tuttuun kavalkadiin, enkä ole sitä vielä kokeillut, mutta toivon, että se antaa vähän lisäpotkua iholle tässä pakkasten keskellä.

Kokeilin kesällä pihiyksissäni vaihtaa toiseen merkkiin, kun ihoni oli niin hyvässä kunnossa. Kokeilin Vichyä ja Acoa, jotka on molemmat tosi hyviä merkkejä ja tuotteet vaikuttivat hyviltä, mutta parin viikon jälkeen oli selvää, että ne eivät sovi minulle. Palasin iho kipeänä, näppyläisenä ja rutikuivana Estelle&Thildin pariin ja opin tästä virheestä. Voin kyllä käyttää muita tuotteita osana ihonhoitorutiiniani, mutta yö- ja päivävoiteista nämä ovat toistaiseksi olleet ainoat, jotka minulle sopivat. Ja sen täytyy olla nimenomaan tämä Biodefense! Välillä on ollut vähän hankaluuksia saatavuuden kanssa, mutta yleensä Kicksistä tai Sokokselta jommastakummasta löytyy. Ostan yleensä omani aina Myllyn liikkeistä. Kicksissä on usein alennuksia, ja siellä taisi nytkin olla -20% kaikista ihonhoitotuotteista. Hyödynnän yleensä näitä alennuksia! Mutta enää en pihistele ihonhoitotuotteitteni kanssa ihon kustannuksella.

Suihkussa sitten taas käytän näitä ylläolevia tuotteita. Estelle&Thild Biocleanse Radiance Micro Polish on se yksi tuote, mitä ilman en voi käydä suihkussa. Paras kokeilemani kuorinta! Tosi hellä, mutta tehokas, eikä ärsytä kuivaa ihoa. Saman sarjan Deep Cleansing Detox Mask on sitten taas satunnaisemmassa käytössä, ja sen rinnalla ostin joulun jälkeen tuon Lumenen Deep Clean maskin, joka on myös ollut tosi hyvä! Käytän näitä sitten vähän ristiin. Ja viimeisenä tuo vasemman reunan Lumenen Glow Reveal. Tämä on aivan mahtava naamio! Virkistää oikeasti ihoa ja antaa sille ihanan pehmeän ja hehkuvan tunnun. Laitan tän aina suihkussa hetkeksi naamalle, tai sitten jos kaipaan ekstrafreesausta, saatan laittaa tämän ennen suihkua ja annan vaikuttaa oikein kunnolla, vaikka se ei pitkää aikaa oikeasti vaadikaan.

Kasvoille käytän tosiaan suurimmaksi osaksi luonnonkosmetiikkaa, ja sitten muutamia ”tavallisia” tuotteita. Meikeissä mulla ei kuitenkaan toistaiseksi ole ollut yhtään luonnonkosmetiikkaa, ennen kuin nyt! Sain tämän Estelle&Thildin uuden kosmetiikkapaketin testiin ja se oli hyvä alku mun aikeille vaihtaa meikitkin pikkuhiljaa luonnollisempaan suuntaan. Odotan innolla näiden käyttöä tositoimissa, ainakin luomivärejä testailin kämmenselälle ja ne olivat ihanan pigmenttisiä. Uskon, että meikkien vaihtaminen luonnonkosmetiikkaan auttaisi myös suuresti ihoni kuntoa, mutta se on aika iso prosessi. Mutta tästä se lähtee! Mulla ei kuitenkaan ole mitään ”käytän ainoastaan luonnonkosmetiikkaa” -mentaliteettia, vaan testaan jatkuvasti erilaisia tuotteita ja käytän niitä, mitkä tuntuvat hyvältä.

Se, mikä multa nyt puuttuu vielä tämän ihoprosessin kannalta, on täsmätuote näpyille. Koska niitä mulle joka tapauksessa koko ajan tulee ihan niistä hormonaalisista syistä. Mun on ollut tarkoitus tilata lisää Swiss Clinicin seerumia, joka oli tosi hyvä, kun sitä aiemmin käytin, jotta saisin sen kanssa vielä ennen häitä vedettyä pari kuuria intensiivihoitoa kasvoille, mutta sen lisäksi haluaisin jonkun luottotuotteen, jota käyttää aina, kun se näppy on jo tullut. Koska nyt mulla on vain ehkäiseviä tuotteita. Himalajan suolasaippuaa olen käyttänyt ja se on toistaiseksi paras testaamani apu näppyihin, mutta sekään ei ole kuitenkaan täydellinen vaihtoehto. Joten otan mielelläni kokemuksia, jos teillä on joku luottotuote näppyjen fiksaamiseen! Ja peittämiseen myös!

Olisin halukas kokeilemaan myös jotain hyviä kasvohoitoja ennen häitä, jos niistäkin saisi lisäboostia tähän. En vain ole käynyt kasvohoidossa öö, ties koska, joten olen ihan pihalla kaikista uusista hoidoista! Ja luottokosmetologinikin on äitiyslomalla, kaasoni Enni siis. Millaisia kasvohoitoja olette itse kokeilleet? Etenkin epäpuhtauksia ajatellen siis. Tai olisiko suosituksia hyvistä kosmetologeista Turun seudulla?


8 Responses to “IHO KUNTOON HÄITÄ VARTEN”

  1. Pee sanoo:

    Kauneushuone SJ, Anniina :)

  2. Sanni sanoo:

    Ihan älytön määrä turhaa kosmetiikkaa!!
    Koitapa huviksesi pestä kasvosi vaikka puoli vuotta vedellä ja poistaa meikit kookosöljyllä – siinä on ihan kaikki mitä tarvitset.

    • Annu sanoo:

      Riittääkö oikeasti kookosöljyn teho poistamaan meikit? Ei tuki huokosia?

      • Sanni sanoo:

        Olen kuullut sanottavan että aluksi voi tukkia, mutta ihan jokainen jonka olen kuullut käyttävän sitä on vaan kehunut (eikä ole edes aluksi ollut ongelmaa että tukkisi huokosia). Itse uskon oikeisiin kokemuksiin enkä mahdollisuuksiin mitä SAATTAA tapahtua. Kaikkihan on mahdollista, vaikka pienellä prosentilla. :D

  3. Jenni sanoo:

    Mario Badescun drying lotion on ihan ykkönen finneille. Kuivattaa pienet finnit jo yhdessä yössä ja isommat muutamassa. Sitä myydään ainakin elevenillä: https://eleven.fi/mario-badescu-drying-lotion

  4. Jenny sanoo:

    Kauneushoitola Glow on se, jossa ite käyn aina kasvohoidoissa sekä manikyyreissä! Tosi osaavia kosmetologeja ja helposti löydettävissä (sijaitsee Yliopistonkadulla vanhan Ruohonjuuren vieressä).

  5. Sara sanoo:

    Mun luottotuote on teepuuöljy, se kuivattaa näpyt nopeasti! Esim oriflamelta voi tilata, lisäksi sieltä löytyy teepuuöljyä sisältävä peitepuikko, joka peittää ja kuivattaa samaan aikaan – tekee taikojaan meikinkin alla :)

  6. joshua sanoo:

    Ihan ykköstuote finnien peittämiseen on Isadoran Treat&Cover concealer stick. Sokoksen sivuilla sanotaan tuotteesta: ”Ohut peitekynä, joka mahdollistaa tarkan levityksen juuri haluttuun kohtaan. Hoitaa ja peittää pieniä näppylöitä, finnejä ja mustapäitä. Salisyylihappo ja rasvoittumista ehkäisevä ominaisuus toimivat tehokkaasti ja nopeasti erilaisia iho-ongelmia vastaan ja puhdistavat ihohuokosia. Antibakteerinen tulehduksia ehkäisevä vaikutus. Koostumus on vedenkestävä, pitkäkestoinen ja hyvin peittävä. Normaalille ja rasvoittuvalle iholle.”

Kommentoi