MARKKINAHUMUA

30.06.2017

Tänään on ollut taas niiiiiiin täydellinen sää, mutta eilisen Kupittaalla makoilun sijaan ollaan tänään oltu vähän aktiivisempia. Lähdettiin aamupäivällä kohti Keskiaikaisia markkinoita, mutta keskustaan päin oli niin kova ruuhka, että käännyttiin sittenkin toiseen suuntaan ja mentiin vanhempieni luokse uimaan. Kun oltiin tarpeeksi lepäilty auringossa, lähdettiin ajamaan sinne markkinoille. Syötiin keskiaikaisia herkkuja, katseltiin eläimiä, kierrettiin kojuja ja nautittiin fiiliksestä, samalla jutellen lapsille siitä, millaista elämä on joskus ollut.

Markkinoilta lähtiessämme päätettiin mennä vielä Turun Tuomiokirkkoon katselemaan. Lapset eivät ole ikinä käyneet siellä, joten haluttiin näyttää heille, missä äiti ja isi sitten menevät naimisiin. Tuomiokirkossa on myös lapsille oma kiva soppi, jossa pääsee leikkimään ja piirtämään. Lapsia ihmetytti, miksi kirkossa ei saanut pitää hattua, tai puhua kovaa, ja muutenkin oli heidän mielestään aika tylsä paikka :D Ehkä he kuitenkin yhden vihkimisen kestävät siellä.

Kirkkovierailun jälkeen jatkettiin matkaa autolle, mutta päädyttiin ennen lähtöä sitten vielä käymään pitkästä aikaa kirjastossa. Lainattiin lapsille kesälukemista ja he nauttivat hirveästi siitä kirjojen etsimisestä. Pitäisi kyllä muistaa käydä useammin kirjastossa! Lainattiin nyt myös pari erilaista aapista. Toivottavasti niiden kanssa onnistuisi tämä lukemisen opettelu!

Kirjastosta startattiin vihdoin auto ja piti mennä ruokakaupan kautta kotiin, mutta pysähdyttiinkin vielä autokauppaan. Ihanaa tämä lomailu, kun ei tarvitse mennä minkään suunnitelman mukaan! Ollaan mietitty auton vaihtamista, kun meidän ei enää tule niin kauheasti ajettua, ja pärjättäisiin ehkä pienemmällä. Toisaalta rakastan meidän autoa niin paljon, etten ehkä halua edes vaihtaa, mutta Topias tahtoisi uuden auton. Topias tahtoo bemarin, enkä minä tahtoisi millään! Volkswagen on niin turvallinen vaihtoehto, ei kukaan päästä bemmikuskia liikenteessä väleihin. Meidän auto on niin ihanan tilava ja käytännöllinen, että haluaisin pitää sen, mutta yritän ymmärtää tätä Topiaksen miehistä puolta, joka huutaa siellä pään sisällä, että aina parin vuoden välein pitää ostaa uusi auto, ihan vaan koska voi.

Autokaupoilta lähdettiin sitten ruokakauppaan ja päätettiin tehdä tortilloja. Kotona oli pakko vähän istahtaa lepäämään, mutta pienen tauon jälkeen minä aloin kirjoittaa tätä postausta ja Topias ja lapset tehdä ruokaa, ja nyt ruoka onkin valmista, joten siirryn pöydän ääreen herkuttelemaan!

Toivottavasti ette ole ihan kyllästyneitä näihin ”tänään tehtiin sitä ja tätä ja tuota” -postauksiin! Oon vaan niin super lomamoodissa, että meidän päivät on tällaista tauotonta uimista, jätskin syömistä ja vapaata aikataulua.


10 Responses to “MARKKINAHUMUA”

  1. Jenni sanoo:

    Näitä on just ihana lukea

  2. Iitu sanoo:

    Hei suosittelen sellaista sovellusta (puhelimeen/tablettiin) kun ”Ekapeli”. Todella kiva pelimäinen sovellus, jonka avulla esim.meidän 5-vuotias kirjaimista kiinnostunut oppi lukemaam muutamassa kuukaudessa! Minä ja lapsi molemmat tykättiin :) Siinä myös vaikeustaso nousee hiljalleen. Kuulemma joissakin kouluissa käytössä.

  3. Nemilla sanoo:

    Elkää ny hyvät ihmiset ostako uutta autoa, jos tarkoituksena on säästää häitä varten, ei se vaihtaminen ilmasta oo!

    Mut kuitenkin kiva lukea näitä postauksia!

    • Emilia Huttunen Emilia Huttunen sanoo:

      Joo se tässä mietityttääkin! :D Mut kun toisaalta tulis edullisemmaksi vaihtaa nyt, ennen kuin kilsat nousee ja arvo laskee… Mut katotaan nyt :)

  4. Katja sanoo:

    Moi! Olen ikuisuuden lukenut sun blogiasi ja mä ainakin tykkään näistä päivä meidän kanssa tyyppisistä. Sitä en nyt oikein ymmärrä miksi oikein opettamalla opetatte alle kouluikäistä lukemaan… koulussa sit oppii. Mun oma poika oppi 5-v lukemaan ja pelättiin päinvastoin et turhautuu koulussa jos muut ei osaa lukea ja hän jää vaille huomiota kun osasi sit jo niin hyvin.. .mutta ymmärrän toki myös jos lapsi on innostunut kaa kannustetaan asiassa.

    • Emilia Huttunen Emilia Huttunen sanoo:

      Ihana kuulla! :) Ava kovin tahtoisi oppia lukemaan, kun esim bff-Tiara osaa lukea, ja tietty hän tahtoisi sitten perässä oppia! :D Ei me häntä siis tietenkään haluta pakottaa turhaan vielä, mutta kun hän on kerran siitä kiinnostunut :) Mä opin lukemaan tosi nuorena, olisinkohan ollut 4 -vuotias. Ja 6 -vuotiaana laskin kerto- ja jakolaskuja kuin vettä vaan, niin muistan kyllä, että ala-aste oli tosi turhauttavaa, kun olin niin paljon edellä noissa taidoissa :/ Et onhan siinä kyllä tosiaan toi huono puoli!

  5. Niina sanoo:

    Hei.
    Nykyään koulu tulokkaista yli puolet osaa lukea kouluun tullessaan,lukijat kyllä huomioidaan eivätkä turhaannu varmaan.
    Toki ei tarvitse oppia ennen koulua,yleensä se taito vaan putkahtaa kun lapsi altis sille. Eikä sitä kyllä missään nimessä kannata väkisellä yrittää.
    Mutta tuo ekapeli kyllä oikein hyvä ja ainakin jonkun version siitä saa myös tabletille ladattua
    Meillä pojat oppi vasta koulussa lukemaan,tyttö 6 vuotiaana vaan kerran avasi Peppi kirjan joka oli suuraakkosilla kirjoitettu ja vaan yhtäkkiä luki :) .

    • Emilia Huttunen Emilia Huttunen sanoo:

      Tosi kiva kuulla! :) Silloin vuonna nakki omina aikoina näin ei ollut, ja se oli kyllä kurjaa. Tota Ekapeliä pitää kyllä kokeilla!

Kommentoi