HERKULLINEN KAKKUKATASTROFI

14.06.2017

Oih ja voih. Olen mukana Lifien ja Dronningholmin kaupallisessa yhteistyössä ja lähdin innoissani testaamaan uutuustuote Täyttistä kääriskakun täytteenä. Minulla oli hieno visio sellaisesta pystykääriskakusta, jonka olen tehnyt ennenkin. Sellainen aivan tasaisen suora, ja sitten siihen olisi tullut päälle upea överikoristelu. Mutta kuten kaikilla kokeilunhaluisilla leipureilla, joskus tulee huteja vastaan, ja tämä oli yksi niistä! Nimittäin haukkasin vähän liian ison palan, kun halusin yhdistää kääriskakkuun lempipohjani, eli britakakun.

Lähdin siis tekemään britapohjaa, jonka käärin kääretortuksi, ja tämä sitten taas piti kääntää kakuksi. Pohjani ei kuitenkaan ollut tarpeeksi tukeva, eikä kestänyt suunnitelmiani. Kuvasin siinä leipoessani videota, joka jäi pitkäksi aikaa vain tyhjäksi ruuduksi, kun sain itkupotkuraivarit tajutessani, ettei tästä nyt tulee mitään. Hetken masisteltuani huokaisin kuitenkin syvään, otin sen epämääräisen täytetyn ja käärityn möykyn, ja kuorrutin sen kerma-rahka -seoksella ja kaikilla mahdollisilla koristeilla, peittääkseni pahimmat vahingot.

Lopputuloksesta tuli aika mielenkiintoinen, mutta kiikutin sen silti suunnitelmieni mukaisesti serkkuni valmistujaisiin, ja pahoittelin ulkomuotoa. Hitto kun en tajunnut ajoissa, että olisin voinut väittää lasten leiponeen! Vähän nolotti ja jännitti, mutta kun tuli jälkiruoan vuoro, ja pääsin maistamaan kakkua…. Taivaallinen yhdistelmä!!!

Käytin kääriksessä sitruuna-täyttistä, ja se sopi aivan upeasti britakakun kaveriksi! Päätin siinä heti maistaessani, että tätä on aivan pakko tehtä pian uudestaan, mutta nyt mulla on uusi suunnitelma, jonka tämä pohja toivottavasti kestää! Yhden ison rullan sijaan aionkin tehdä pitkän kääriksen, jonka täytän sitruunan makuisella Täyttiksellä, ja sitten leikkaan sen kääriksen pienempiin paloihin, ja tarjoilen ja koristelen minikakkuina! Pienemmässä koossa pohja varmasti kestää, sillä rullauksen alkuosuus meni vielä hyvin.

Tältä lyhyeltä alla olevalta videolta voitte kurkata, miten siinä leipoessa oikeastaan kävi:

Överit minikääriskakut

Pohja

250 g voita
2 dl sokeria
2 tl vaniljasokeria
4 keltuaista (säästä valkuiset marenkiin)
3 dl vehnäjauhoja
3 tl leivinjauhetta
2 dl maitoa

Vatkaa pohjaa varten pehmeä voi ja sokeri vaahdoksi.
Erota kanamunista keltuaiset ja lisää keltuaiset yksitellen taikinaan hyvin vatkaten.
Lisää lopuksi keskenään sekoitetut kuivat aineet ja maito.
Levitä taikina leivinpaperin päälle uunipellille.
Valmista marenki.

Marenki

4 valkuiasta
3 dl sokeria

Vatkaa valkuiset ja sokeri kovaksi vaahdoksi.
Leitä marenki pohjataikinan päälle.
Paista 175 asteessa n. 30min, uunista riippuen niin kauan kunnes marenki on kauniin ruskeaa.

Täyte ja koristelu

Dronningholm Täyttis Sitruunatäyte
2dl kuohukermaa
200g rahkaa
Marjoja, kukkia, mitä tahansa!

Anna kakkupohjan jäähtyä hyvin ennen täytteen levittämistä. Kakun jäähdyttyä leikkaa pohja neljään osaan ja levitä sitruunatäytettä jokaiselle osiolle. Rullaa jokaisesta osiosta yksi rulla, ja kiedo kääritty rulla elmukelmuun, ja anna jäähtyä rauhassa jääkaapissa. Kääriksen jäähdyttyä nosta se pystyasentoon ja koristele kakun tapaan kerma-rahka -seoksella ja marjoilla, syötävillä kukilla, ja kaikella mitä mieleen tulee!

Neljä minikääristä ovat varmasti onnistuneempi versio tästä rakenneongelmaisesta jättikääriksestä! ;) Tosin isoiso syy epäonnistumiseen oli malttamattomuuteni, kun en laittanut kääristä jääkaappiin odottamaan…

Kaikista Täyttiksistä tämä sitruunan makuinen leivontatäyte oli kyllä ehdoton lempparini! Siis ihan älyttömän herkullista, täydellinen yhdistelmä makeutta ja raikkautta. Ihanan erilainen vaihtoehto leivontaan! Ja kun tätä voi käyttää sellaisenaan, tai vaikka kermaan tai rahkaan sekoitettuna, niin mahdollisuudet ovat kyllä loputtomat. Täyttis on kyllä aivan loistava keksintö! Ihanan helppoa pitää kaapissa vierasvarana pari purkillista Täyttistä, niin leipomisessa ei kauaa nokka tuhise. Hirveän helppo ja herkullinen vaihtoehto, jolla kokemattominkin jauhopeukalo varmasti onnistuu! Kuten tästä opimme, ulkonäkö ei ole tärkein… ;)

Ja hei, nyt olisi näihin herkullisiin Täyttiksiin liittyen peräti kaksi kilpailua! 

1. Kommentoi tähän postaukseen ja kerro millaisen luovan kääriksen sinä loisit Täyttiksen kera! Kaikkien osallistuneiden kesken arvotaan kolme Täyttis -tuotepakettia. Aikaa osallistua on 21.6.2017 asti. Kilpailun säännöt löytyvät täältä.

2. Julkaise Instagramissa oma kääris-kuvasi ja käytä hashtagia #täyttis, niin olet mukana Kitchen Aid -koneen arvonnassa! Voit lukea kilpailusta lisää Dronningholmin sivuilta.

Arpaonnea kaikille, ja herkullisia hetkiä kääristen parissa! ;)


39 Responses to “HERKULLINEN KAKKUKATASTROFI”

  1. Oili sanoo:

    Teen 2 kääretorttua leikkaan 3 osaan ja teen ns halkopinon

  2. Elina sanoo:

    Voi eikä! Tämä postaus on kyllä niin hyvä esimerkki taas siitä, miten elämänmakuinen blogisi on! Kaiken ei tarvitse aina mennä kuten on suunniteltu, ja jos jokin epäonnistuu, niin sitten sovelletaan tai mennään niillä mitä on.

    Jos voittaisin arvonnan, tekisin samanlaisen britakakkukäärisläjän kuin tämäkin. Tai siis yrittäisin :D

  3. Elina sanoo:

    Tekisin ihan perinteisen kääretortun, jonka kuorrottaisin kermavaahdolla ja tuoreilla marjoilla.

  4. Rosie sanoo:

    Jouluhalko-kääristä on tullut tehtyä, mutta nyt bongasin netissä kuvan kesäisestä koivuhalosta! Sitä haluaisin päästä kokeilemaan, ja raikas sitruuna-täyttis sopisi varmasti kokonaisuuteen!

  5. Bambi sanoo:

    Tein kerran kääretorttuun tassut kuvioita, täytteenä oli rahkaa mutta en muista mikä oli maku, ehkä vadelma-banaani? Nyt täyttis uutuus vois siihen laittaa rahkan kanssa :)

  6. maria sanoo:

    Tekisin kääretortun jonka leikkaisin siivuiksi ja pinoisin päällekäin keoksi. Päälle koristeluiksi kermaa ja marjoja!

  7. Mary sanoo:

    Yrittäisin tehdä juustokakun.

  8. Suski sanoo:

    Tekisin kääretortun sitruunatäytteellä

  9. noora sanoo:

    Tekisin kääretortun, tarjoilisin paloina.Päälle sokeria ja kermavaahtoa kääretortun kanssa!

  10. Kaisa sanoo:

    Just hyvä noin! Ja varmasti herkullista!

  11. Lode sanoo:

    Perinteisen kääriksen tekisin jollain hyvällä kuorrutteella

  12. Heid1 sanoo:

    Mä kyllä ajattelin, että jonkun noista täyttiksistä vois yhdistää naked mansikkatäytekakkuun, jonka ajattelin leipasta juhannusjuhliin olis varmaan superhyvää!
    P.S. Hienohan tosta sun kakustas tuli !

  13. Sanna sanoo:

    Vitsi että kuulostaa hyvältä! Saakohan tätä kaikista päivittäistavarakaupoista?

    Tekisin ihan tavallisen kääretortun vadelmatäytteellä, mutta käyttäisin koristelussa kerman lisäksi sitrushedelmiä ja tuoreita vadelmia, koska niiden yhdistelmä on niiin hyvä.

  14. Hantsu sanoo:

    Tässä kun nyt mietin, sain idean nimeltä tiikerikääris! Eli osa taikinasta värjättäisiin kaakaolla, sillä raidat. Mauksi sopisi sitruuna täyttis :)

  15. Maiju sanoo:

    Itse haluaisin testata tuota sitruunatäyttistä lakritsin kanssa esim täytekakussa! Ainakin muuten kyseinen makuyhdistelmä on ihan huippu rli testiin menee :-)

  16. Kaisa sanoo:

    Tekisin sitruunakääretortun koristeltuna kaikilla kesän ihanilla marjoilla.

  17. Annakaisa sanoo:

    Suklaakääretorttu mustikkatäytteellä, päälle ehkä ohut kerros kermavaahtoa ja tuoreita marjoja

  18. Mari sanoo:

    Yrittäisin tehdä kääretortun! :D Siinä on tarpeeksi jo haastetta minulle, kääriminen ei oo ikinä ollut minun juttu.. *syvää huokailua ja silmien pyörittelyä*

    :)

  19. Sanna sanoo:

    Tekisin käärisleivoksia! Kääriksen täytteeksi sitruunatäyttistä rahkalla ja/tai kermalla jatkettuna. Kääris annossiivuiksi, siivut kumoon ja siivujen päälle kermavaahtoa ja kauden makeita marjoja.

  20. Piia sanoo:

    Vautsi, mä yrittäisin tehdä ton mitä sä teit, upee! Tekisin sen elokuussa 4-v täyttävälle tyttösellemme synttärikakuksi, hän kun vaikuttui sun kakusta yhtälailla kuin mäkin. Oot huippu! :)

  21. Elsku sanoo:

    Tuohan on hyvä, että jos kerran on niin säilyvää, että voisi pitää kaapissa varalla vieraiden tai muuten vaan iskevän leipomisinnon varalta.
    Leipoisin varmaan tuolla mustikkatäytteellä hyvinkin perinteistä kääretorttua.

  22. Veera sanoo:

    Tekisin ehdottomasti kesäjuhliin tarjoiltavaksi, tuoreista mansikoista ja täytteeksi ihanan raikasta sitruunaa! Nam!

  23. Eero sanoo:

    Tekisin kääretortun kaikilla mausteilla vähäsen kutakin Täyttistä

  24. Heidi sanoo:

    Perinteinen kääretorttu tuoreilla mansikoilla, valkosuklaalla ja täyttiksellä. Siinä olisi täydellinen kääretorttu kahvin seuraksi terassille!

  25. 6tytönäiti sanoo:

    Varmaan ihan perus kääretortun yrittäsin väsätä. Mansikoita paljon ja muitakin marjoja vois laittaa.. Täyttistä vois kokeilla kans..

  26. Minna sanoo:

    Perinteinen kääretorttu ja paljon marjoja päälle!

  27. Elise H. sanoo:

    Tekisin ihan perinteisen kääretortun vadelmatäyttiksellä :)

  28. Ellu sanoo:

    Tuostahan tuli hieno kakku kaikesta huolimatta, ja makuhan se on pääasia! Jään kuitenkin odottamaan mikäli postaisit uudestaan vielä kokeiltua britapohjaa tuolla parannellulla reseptillä.
    Itse tekisin varmaan kuningatar-torttua sekoittamalla mustikka- ja vadelmatäytteitä. Ja vähän myöhemmin kesällä saa sitten tuoreita marjoja päälle! :)

  29. MR sanoo:

    Perinteinen kääretorttu, nam!

  30. Laura sanoo:

    Tekisin perinteisen kääretortun :)

  31. Maija sanoo:

    Tekisin suklaakääretortun, sisälle sitruuna-täyttistä. Lisäksi vadelmia ja ehkä nokare kermavaahtoa.

  32. Roosa sanoo:

    Jotain sitruunaista ja suklaista mulle, mustikkaista ja kermaista miehelle.. :) tykkään leipoa kakkuja joten semmoista marenkihöysteellä varmaankin lähtisin tekemään.

  33. anna s. sanoo:

    Tekisin jonkun kesäisen, johon tulisi tuoreita mansikoita ja kermavaahtoa :)

  34. hilkka sanoo:

    Sitruunaa ja kermavaahtoa :P

  35. Lotta Jokinen sanoo:

    Kokeilisin minikäärekakkuja. :)

  36. Virpi sanoo:

    Tekisin pinkin kesäkäärön. Pohjataikinaan pinkki elintarvikeväri, täytteeksi vadelmatäyttiksestä tehty mousse, koristeeksi kermaa, pinkkejä kukkasia ja tuoreita vadelmia.

  37. xod sanoo:

    En oo ikinä tehnyt kääretorttuja niin tekisin jonkun tosi perus helpon :D

  38. Katja sanoo:

    Tekisin tuoreista mansikoista jonkinlaista kääretorttua, luultavasti just jotai leivoksia. :)

  39. Nanni sanoo:

    Hahaa, charlotte russen! Pelastaa aina noi mun kämmit kääretortun kanssa, ei haittaa vaikkei aina ihan tuu priima kääretorttua ;D

Kommentoi