MEIDÄN PÄIVÄ HELSINGISSÄ

08.06.2017

Huh! Täällä istuskellaan nyt kotisohvalla ja olen kyllä ihan poikki meidän reissun jäljiltä, kun olen joutunut yksin kantamaan kaiken ja ajamaan kaikki matkat, kun Topiaksella on tuo jalka leikattu. Mutta oli niin kivaa taas Iinan ja Oton luona!

Eilen herättiin hitaasti uuteen aamuun ja lapset ehtivät uloskin leikkimään ennen kuin syötiin kaikki yhdessä aamupalaa. Topias meni aamulla ensimmäisenä lapsia vastaan ja kysyi heiltä ”nukuikste hyvin”, tälleen erittäin turkulaiseen tapaan, ja Tiara katsoi Topiasta tuimasti ja korjasi ”nukuitteko”. Niin hauskaa, naurattaa vieläkin :D Tipa on kyllä niin älyttömän sanavalmis ja taitava muutenkin kielellisesti, että Topias jää ihan oikeasti kakkoseksi viisivuotiaalle :D

Aamupalan jälkeen hengailtiin vain kaikessa rauhassa, kunnes Iinan ja Oton piti lähteä käymään vähän omissa menoissa, ja me käytiin sitten Topiaksen ja lasten kanssa sillä aikaa pr-toimistolla keskustassa. Oli niin ihanaa päästä pitkästä aikaa tutkailemaan kaikkia uutuuksia ja tulevia tuotteita! En ole ehtinyt kouluvuoden aikana yhteenkään pressitilaisuuteen, enkä ole nähnyt ketään ihania työtuttuja ja on jotenkin ihan hassua, kun en ole niin pitkään aikaan käynyt Helsingissä työasioissa, vaikka ennen kävin parhaimmillaan 4 päivää viikossa. Harmi ettei kesällä ikinä ole kauheasti tilaisuuksia, mulla kun olisi juuri nyt kesällä aikaa! Mutta saa nähdä millainen aikataulu koulussa syksyllä on, ehkä mulla ensi vuonna onkin aikaa käydä jossain kivoissa jutuissa. Ja meillä alkaa sitten keväällä harjoittelut ja en ole rajannut harjoittelupaikkoja mitenkään Turkuun, vaan Helsinki on ihan yhtälailla mahdollisuus, joten sitten olisin paljon siellä joka tapauksessa! On kyllä jotenkin hurjaa, että pian täytyy alkaa jo etsiä sitä ensimmäistä harjoittelupaikkaa. Harkinnassa ovat sekä mainostoimistot ja pr-toimistot, että yksittäiset yritykset ja niiden markkinointiosastot.

Sitten kun keskustavierailun jälkeen selvittiin ruuhkasta (siis meillä kesti puoli tuntia päästä espa päästä päähän!!) niin käytiin Oton kanssa kaupassa, kun Iinalla oli työmenoja vielä pari tuntia. Kauppareissukin meni niin nätisti! Voisi ajatella, että viiden lapsen kanssa on ihan liikaa hulinaa, mutta yllättävän rauhallisesti he on kyllä koko ajan käyttäytynyt. Ehdittiin hetki hengailla taas perillä, kun Oton piti lähteä hakemaan Iinaa ja me jäätiin Topiaksen kanssa vahtimaan lapsia. Tai no, siinä kohtaa alkoi vähän näkyä hulinan merkkejä, niin laitoin lapsille Netflixistä jakson My Little Ponya ja tein ruoaksi lihapullia ja pastaa, kun Topias lepuutti jalkaa sohvalla lasten kanssa. Päästiin näppärästi suoraan ruokapöytään, kun Iina ja Otto tulivat takaisin!

Ruoan jälkeen jatkettiin meidän rentoa hengailua. Leikittiin ulkona ja sisällä, maattiin sohvalla superlaiskoina ja odotettiin ruoan laskeutumista, ja höpöteltiin vaan kaikkea. Jossain kohtaa siirryttiin pelaamaan Monopolia, ja sen jälkeen lapset olivat jo niin väsyneitä, että mentiin iltatoimille. Kun lapset olivat nukkumassa, alettiin me aikuiset katsoa leffaa!

Tiivistettynä meidän miniloma sisälsi paljon sohvalla makaamista ja höpöttelyä. Ja ruokaa. Meinaan koko ajan sanoa viikonloppu, kun en millään totu tähän, että voidaan ihan arkena lähteä vaan! Tää Topiaksen saikku on oikeastaan aika kivaa! Juhannuksen jälkeen mennään taas jossain kohtaa Helsinkiin ja Iina ja Otto tulee myös tänne. Ollaan mietitty kesälle meidän perinteistä lintsireissua, ja sitten uutuutena Muumimaailmaa. JukuPark voisi myös olla kiva! Ja kyllähän näitä löytyy, tekeminen ei lopu kesken.

Toivottavasti teillä on kaikilla ollut vähintään yhtä ihana viikonloppu, siis viikko, kuin meillä!


5 Responses to “MEIDÄN PÄIVÄ HELSINGISSÄ”

  1. Agu sanoo:

    Muumimaailma on ihan paras! Meidän jengi piipahti siellä viime kesänä ja taas lapset kinuaa takaisin Naantaliin. Kiitos Jukupark ajatuksesta! Joskohan ehkä saatais ipanat vaihtamaan tänä kesänä Muumimaailma siihen ;)

    • Emilia Huttunen Emilia Huttunen sanoo:

      Suosittelen kyllä ;) Jukupark on kiva, mutta kandee valita oikeesti lämmin päivä, nimittäin siellä on yllättävän viileä vesi!

  2. Anna sanoo:

    Kysymykseni ei liity varsinaisesti tähän postauskseen, mutta kysyn kuitenkin! Huomasin instagramista, että olet perustanut/perustamassa omaa valokuvaamoa! :) Onnittelut siitä! Pakko kuitenkin kysyä, että kun olet muutenkin sanonut olevasi todella kiireinen ja liian vähän lasten kanssa, niin loppuuko bloggaaminen (tai koulunkäynti) vai pyöriikö yritys muun ohessa?

    • Emilia Huttunen Emilia Huttunen sanoo:

      Kiitos! Yritys pyörii siinä ohessa :) Pitää katsoa miten tämä menee, mutta mietin sellaista vaihtoehtoa, että jos valokuvaus lähtee tuottamaan, niin voisin vähentää blogissa kaupallisuutta, ja käyttää sen ajan valokuvaukseen :) Jostain sen ajan täytyy tulla! Eli bloggaisin siis ihan normaalisti, mutta vähemmän kamppiksia. Olen toki niitä jo nyt vähentänyt reilusti!

  3. Hanna sanoo:

    Heippa! Ihania kuvia ja tykkään todella paljon seurata teidän menoa.
    Nyt kuitenkin oman ammatini puolesta(liikenneopettaja) pisti silmään nuo lapsen turvaistuimen säädöt. Ajattelin ensin että en kommentoi mitään mutta sitten näin snäpistä kummastakin lapsosesta kuvat ja taitaa molemmilla olla säädöt aika pielessä istuimissa. Olkapäiden ja pääntuen väliin pitäisi jäädä n. Kahden sormen mentävä rako, korkeussuunnassa siis. Teillä siis tuo alempi tuki nyt sillä korkeudella…. Toivottavasti laitatte istuimet kuntoon niin niistä on sit tarvittaessa oikeanlainen hyöty :)

    Ja ei siis millään pahalla, lapsien turvallisuutta ajatellen!

Kommentoi