HÄÄT: KUKA MAKSAA JA MITEN?

28.05.2017

Meidän häissä on aika iso budjetti näin Suomen mittakaavan mukaan, kun moni tuntuu järjestävän häät ihan muutamalla tonnilla. Mulla on kuitenkin unelmia, joista en halua tinkiä, niin meidän budjettimme on nyt häämatkan mukaan laskien noin 20 000 euroa. Mikä ei loppupeleissä ole oikeasti läheskään niin paljon kuin se voisi olla, sillä tässä on paljon säästökohteita. Jos mentäisiin ihan sen mukaan, mitä oikeasti haluan, budjetti huitelisi helposti lähempänä sataa tonnia kuin nollaa.

Mutta kuka tämän lystin sitten maksaa? Ei, se ei spekulaatioista huolimatta ole meidän kummankaan vanhemmat tai isovanhemmat. Maksamme häämme ihan itse.

Tyhjästä tätä summaa ei toki repäistä, eikä meillä valitettavasti loju ylimääräisiä kymppitonneja säästötileillä. Me ollaan kuitenkin päädytty siihen, että hääpäivänä sitten 8,5 vuoden yhteinen taival on niin tärkeä juhlan aihe, että halutaan laittaa siihen rahaa. Se päivä tullaan muistamaan koko loppuelämämme, joten tuo päivä on säästämisen arvoinen.

Meillä on vähän rahaa säästössä, ja se menee nyt häihin. Sen lisäksi päätettiin, että nostan seuraavalta lukukaudelta myös opintolainaa häitä varten. Se kun on ilmaista rahaa, jos vain valmistun ajoissa. Häämatkarahat meillä on jo melkein kasassa, kun matka varataan pian. Mutta kyllä tästä vielä sellainen kymppitonni sitten puuttuu. Ja se me säästetään ihan elämällä tiukemmin.

Me ei olla Topiaksen kanssa kumpikaan oltu ikinä erityisen säästeliäitä. Mieluummin eletään elämästä nauttien, mutta ollaan kyllä silti aina vähän säästetty joka palkasta. Meillä on kuitenkin viime vuosina ollut niin paljon huonoa tuuria, kun on ollut työttömyyttä, lomautuksia, mun burnout ja viime vuosi, jonka Topias oli melkein kokonaan sairaslomalla, kun se jalka murtui kolme kertaa. Nämä kaikki ovat syöneet säästötiliä, etenkin kun siinä ohessa on pitänyt korjata autoa, ostaa uusia renkaita ja kodinkoneita, sekä maksaa lasten kalliita päivähoitomaksuja, kun toinen joutuu makaamaan kotona toipumassa Kelan minimisaikkurahalla. Juuri tällaisten juttujen takia se onkin tärkeää säästää aina, vaikka ei mitään säästökohdetta olekaan.

Nyt meillä on kuitenkin konkreettinen säästökohde ja tämän perussäästämisen lisäksi meidän täytyy elää erittäin erittäin tiukasti, kun pitäisi säästää hurja määrä rahaa. Ollaankin sovittu tähän säästämiseen nyt viisi kultaista sääntöä, jotka toivottavasti nyt tämän viimeisen vuoden aikana auttavat meitä säästämään enemmän:

1. Kumpikaan ei osta mitään ilman toisen lupaa. Ei vaatteita, kenkiä, tai mitään. Aina soitetaan tai laitetaan viestiä toiselle, ja kerrotaan että täällä olisi nyt tällainen, voinko ostaa. Kun tietää, että täytyy kysyä toiselta, nousee se ostokynnys huomattavasti, eikä yleensä tule sitten edes kysyttyä, kun alkaa miettiä, että onko tämä nyt oikeasti tarpeellinen? Miten perustelen sille toiselle, että me tarvitaan tämä?

2. Yritetään välttää baari-iltoja ja ulkona syömistä. Niihin uppoaa tosi paljon rahaa, joten pakollisiin ulkona vietettyihin iltoihin sovitaan yhteinen budjetti. Ulkona syödään ihan max kerran viikossa ja silloinkin pyritään aina halvimpaan vaihtoehtoon.

3. Ei nosteta käteistä, jotta nähdään tililtä konkreettisesti, mihin sitä rahaa menee. Käteinen katoaa helpommin turhiin ostoksiin.

4. Ei mennä kauppaan ilmoittamatta toiselle. Jos tarvitsee kaupasta jotain, täytyy ensin soittaa sille toiselle. Meillä käy usein niin, että molemmat käy tahoillaan kaupassa, kun ei kommunikoida, ja pidemmän päälle tässä tuhlataan rahaa.

5. Tehdään yhdessä ostoslista ja käydään joka maanantai isoilla ostoksilla Lidlissä, sekä sitten torstaina tai perjantaina pienemmillä ostoksilla ostamassa leipää, maitoa ja hedelmiä.Lisäksi keskitetään tankkaus ja kaikki Lidlin ulkopuoliset ostokset S-ryhmään, jotta saadaan hyvät bonukset.

Olisiko teillä hyviä säästöideoita meille? Tietenkin sitten on nämä itsestäänselvät, että ulkomaanmatka jää tänä vuonna väliin, eikä mihinkään laiteta nyt isoja summia rahaa. Saadaan kyllä myös vähän apua, sillä kun vanhempani kuulivat, ettei meille tule bändiä, koska yritetään säästää siinä, he tarjoutuivat maksamaan meille bändin, koska se on heille tärkeä. Joten nyt meille sitten tuleekin bändi!


31 Responses to “HÄÄT: KUKA MAKSAA JA MITEN?”

  1. Maimoi sanoo:

    Itse olen kovin säästeliäs ja tässä omat arkipäivän säästövinkkini:

    -Lehtitilaukset ja maksukanavat pois!
    -Ulkona syöminen kokonaan pois, tai max. kerran kuussa. Ei mitään mäkki/hesekeikkoja!
    -Ostakaa vain tarjousten mukaan.
    -Isot ruokasatsit ja pakastuksen hyödyntäminen
    -Myykää ylimääräisiä tavaroita tori.fi:ssä
    -Pullojen keräys ei koskaan ole ajanhukkaa
    -Autoilu on laiskoille – myös isot ruokaostot voi tehdä pyörällä kun koreja on kaksi ja reput selässä
    -Hyödyntäkää ilmaiset aktiviteetit ja tapahtumat. Kirjastot, museoiden ilmaispäivät jne.
    -Päättäkää miettiä jokaista tavara/vaateostosta vähintään kahden yön yli. Saisiko sen käytettynä? Tori.fi on säästäjän unelma.
    -Unohtakaa ajatus siitä, että jonkun oston peruste on ”olen ansainnut tämän koska oli rankka viikko töissä/olen ahkeroinut/oli huono päivä”. Palkintona on häät, ei pienet ilot silloin tällöin. Euron suklaapatukka viikossa maksaa kampaajan verran vuodessa.
    -Käykää tasaisin väliajoin hääbudjetti läpi. Onko kaikki nyt varmasti tarpeellista? Olisivatko häät vähemmän onnistuneet jos jonkin asian jättäisi pois.
    -Yksi sana: itsekuri. Kun palkinto on hyvä, löytyy motivaatio vaikka väkisin.

    Tsemppiä säästämiseen!

  2. yes sanoo:

    Hei Emilia,

    millä tavalla opintolaina on ilmasta rahaa? Joutuuhan sen itse maksamaan pois sen opintolainahyvityksen jälkeen..

    • Elina sanoo:

      Opintolainan korot on niin minimaaliset, että voi sanoa sen olevan kuin ”ilmasta rahaa”. Tottakai sekin pitää maksaa pois, mutta halvemmalla kuin lainasi pankista yms. :)

    • Minna sanoo:

      Luulen että Emilia tarkoitti opintolainan korkoa, joka on ymmärtääkseni todella pieni? Eli ns ”ilmaista lainaa” ?

    • Nina sanoo:

      Opintolainassa on niin pienet korot ja ainakin itsellä on vielä se, että siitä hyvitetään se 30% vai oliko se 40%, jos valmistuu ajallaan. Onhan se melkein ilmaista lainaa siinä kohtaa

    • Häät2018 sanoo:

      Itsekin nostan opintolainaa tämän takia. Juuri tämä hyvitys on se ilmainen raha, eli ilmaista rahaa saa monta tonnia, mitä ei tarvitse maksaa takaisin jos valmistuu ajoissa. Opintolaina muutenkin on ihmisen halvin ja kannattavin laina, sen takaisin maksulla ei ole kiire ja se on sovittavissa helposti pankin kanssa sopiviksi pieniksi eriksi.

      • huh sanoo:

        Siis millä tavalla opintoLAINA on ilmaista rahaa? Ihan sama miten ajoissa valmistut, saat anteeksi korkeintaan korot. Koko laina-osuus jää maksettavaksi KUITENKIN. Eli kun otat 10k lainaa, niin vuosien varrella se kerryttää korkoa, jota et ehkä sitten maksa kun olet ajoissa valmistunut, mutta todellakin jokainen maksaa sen ottamansa lainan takaisin. Ei Suomessa valtio hyvitä mitään lainoja minkään tietyn ajan jälkeen. Ihan itse ne pitää maksaa.

        Se on eri asia, onko opintolaina edullinen laina vai ei. Mutta ilmainen se ei ole. Kyllä valtio joka pennin perii takaisin.

    • HH sanoo:

      Samaa ite kans mietin että millä tapaa se on ilmaista rahaa? Opintotuet yms. on ilmaista rahaa, mutta opintoLAINA, on nimen omaan laina, joka maksetaan takaisin. Korjatkaa toki jos asia on muka toisin.

    • Milja sanoo:

      Mietin ihan samaa. Sen ajoissa valmistumishyvityksenhän saa vain 2500 euroa ylittävästä osasta ja sekin on vain joku 30 tai 50 prosenttia. Että kyllä siitä melkoisen summan joutuu silti maksamaan takaisin…

    • Eve sanoo:

      Opintolainassa on todella alhaiset korot ja mikäli valmistut ajoissa valtio hyvittää siitä osan. Eli opintolaina on ”ilmaista rahaa” kun kulut jäävät niin olemattomiksi.

    • * sanoo:

      Opintolaina on edullinen laina, näin olen kuullut kanssaopiskelijoilta. Itse en tosin halunnut olla velkainen heti valmistuttuani, joten vältin lainanottamista.
      Käsittääkseni jos valmistuu ajoissa, opintolainasta hyvitetään joku %-osa?

  3. Eisäästelty sanoo:

    Meilläkin meni häihin se 20-25000e ja vielä päälle 10000e häämatkaan. Säästettiin ihan hulluna ja otettiin lainaa. Vanhemmat auttoi kyllä noin 7000 eurolla. Sanotaan näin, et oli sen arvoista, mutta häiden jälkeen tajusin, että vieraat tekee häät. Tarkoitan sitä, että vaikka hääpaikka olisi ollut joku muu ihana, mutta hippasen huokeampi niin häät ei olisi ollut yhtään huonompi. Kehuja saatiin ku vieraat huomioitiin niin hyvin (esim. Kirkolta bussikuljetukset juhlapaikalle yms), kaikki oli tosi hyvin aikataulutettu ja juomaa ja ruokaa oli paljon.

  4. Minä sanoo:

    Ihana kun sulla on tämän kommentti kentän yläpuolella mainos joka alkoi yhtäkkiä soimaan kun selasin:D Lapsi reppana säikähti ihan vietävästi! :)

    Mutta ootteko myynyt tarpeetonta? Siitä voisi saada hieman nostetta säästöön. :)

  5. Riikka sanoo:

    Meillä myös aikamoinen summa säästettävänä ensi vuoden häitä varten :) joten mielenkiinnolla luen näitä hääjuttuja ja säästövinkkejä ;D
    Me kävimme ennen Lidlissä aina ostamassa isot ostokset, mutta nykyään käytämme isoa prismaa koska siellä on halvempaa kuin esim. S-marketissa. Pienet ostokset sitten s-marketissa. Ja juuri tehtiin se uusi ruokakassivertailu jossa s-ryhmä vei siis voiton (vai oliko prisma tai s-market eritelty?), plus siitä vielä huomioida bonukset, eli paljon halvempi jo kuin Lidl :) riippuu tietysti mitä sieltä ostaa.. meillä menee bonuksista tulleet rahat suoraan toiselle tilille ettei niitä edes huomata :) Ja ei tarvitse käydä kerran viikossa syömässä ulkona, ehkä kerran kuussa riittää :) jos sitäkään. Tekee sen juhlallisen ruuan vaikka viikonloppuisin kotona, joka on jo paljon halvempaa :)

  6. Teisu sanoo:

    Hyvältä kuulostaa nuo säästökohteet! Mutta miksi ulkona pitäisi käydä kerran viikkoon syömässä? Edes mitään hese/mäkkiruokaa? Meillä ei säästetä ja silti on ”tarve” käydä ulkona syömässä kerran 2-3 kk välein. :)

  7. Emilia sanoo:

    Itse opiskelijana elän pienillä tuilla ja mieleen tuli asia mitä teen säännöllisesti. Aina kun lähden lenkille niin taskussa on pieni muovikassi ja itse käyn puistoissa niin näkyy niitä panttipulloja ja ne kerään talteen. En mitään roskiksia kaivele mutta siistin luontoa ja samalla saan siitä vähän rahaa. Ei ole paljon mutta se pienikin säästö on ajanmyötä iso.

  8. Bim sanoo:

    Millä tavoin opintolaina on ilmaista rahaa :o? Ihan korollista takaisin maksettavaa se on ja vielä ärsyttävämpää maksaa kuin esim asuntolainaa.

  9. J sanoo:

    Miksi ette keskitä kaikkea s-ryhmään, tarkoitan lähinnä niitä ruokaostoksiakin. Prisma on todistetusti halvempi kuin lidl!

  10. Milianna sanoo:

    Mä siirtäisin sen Lidl-keikankin Prismaan. Mitä me ollaan hintoja vertailtu niin ei oo enää niin paljon halvempi että löis Prisman, varsinkaan bonusten jälkeen.

  11. Taru sanoo:

    Jättäkää ulkona syömiset kokonaan pois. Ja uusimman vertailun mukaan Prisma on halvin ruokakauppa ja saa niitä bonuksiakin enemmän. Säästää bensakuluissa käyttämällä autoa mahdollisimman vähän. Ei turhia vaateostoksia tms.

  12. Noora sanoo:

    Hei! Olis kiva nähdä mihin teillä menee rahat? Siis että paljonko esim ruokaan, paljonko häämatkaan, kuvaukseen jne. Taisit joskus tehdä semmoisen, mutta siitä on tainnut muuttua suunnitelmat?

  13. Aada sanoo:

    Kiitos tästä postauksesta Emilia! Oli mielenkiintoista lukea ja sain itsellekin ideoita :)

  14. Noora sanoo:

    Emilia, te juhlitte juuri niin kun tahdotte. Kerran elämässä sitä naimisiin mennään joten sitä ei halua katua jälkeenpäin että olisipa tehty niin tai näin.
    Te teette juuri teidän näköiset juhlat ja kun yhdessä olette pelisäännöt sopineet säästämisen suhteen varmasti yhdessä myös pystytte siihen. Kaikkea hyvää teidän alkavaan kesään ja häiden suunnitteluun!

    Terkuin 2018 tuleva morsian

  15. Säästö sanoo:

    Oon tuon rahan suhteen sietämieltä, että viikko budjetti ja nostatte käteistä sen verran kun viikossa saa mennä, sillon näkee koko ajan paljonko on, eikä tarvii tiliä seurata. Oon ajatellu että kun sen rahan konkreettisesti näkee sen käyttöä ehkä harkitsee enemmän. Tsemppiä!

  16. Milla sanoo:

    Moikka,

    Onko sulla suositella Turkulaisena jotakin hyvää häämeikkaajaksi sopivaa meikkaajaa Turusta? Tarve olisi jo tänäkesänä
    Sulla on ihana asenne elämää kohtaa, jatka samaan malliin :)

    • Eeva sanoo:

      Hei, Huoltamo A. Oksanen ja Alisa sieltä. Tehnyt teatteri/leffamaskeja pitkään myös.

  17. Sohvi sanoo:

    Meillä meni häät ihan muutamalla tonnilla, ja saatiin sillä hinnalla aivan meidän näköiset häät ja niiin ihana päivä oli! Ja se on kyllä niin tosi, että vieraat tekevät juhlan. Vaikka siellä pöydissä ei ole niitä omia kalliita lempparikukkia kukkakaupasta, vaan joku luonnonmateriaali oman maun mukaan, voi koko päivä silti olla täydellinen. Kunhan valitsee vieraat tarkoin :D
    Täälläkin ollaan nyt aloittelemassa säästämistä talon ostoon, niin meidän konkreettisia säästötapoja tässä: hankitaan pienikulutuksisempi auto, ja ajetaan vain oikeasti pakolliset ajot. (hyvä säästää ostamalla uus auto)
    Ruokaostokset kerran viikossa isosta prismasta. Halpamerkit (kotimaista) jos kelpaa, niin löytyy oikeasti edullisimmin nykyään prismoista. Ja ku ruokaan väistämättä menee monta sataa kuukaudessa, nii se bonus on ihan kiva ”ylimääräinen” raha, mikä kuukausittain tulee takaisin..
    Sitte bensaan menevää rahaa juuri eilen laskettiin ja tultiin tulokseen, että halvemmaksi tulee tankata jostakin oikeasti suoraan halvempaa ainetta, mitä abcilta kalliimmalla. Ollaan menty siihen bonus-lankaan, mutta nyt ku laskettiin, nii meidän kannattaa tankata muualta kuin abcilta. Suosittelen tuon laskemaan ihan tarkasti oman kulutuksen ja oman paikkakunnan hintojen mukaan.. Tuo bonus-juttu on paha kuluttajalle. Toisessa tilanteessa hyötyy, toisessa ei. (nyt kun on tullut erikseen se tankkaus-bonus, nii piti perehtyä asiaan uudestaan)
    Sitte töihin miehelle eväät aina kotoa mukaan. Ja muutenkin ulkona syömistä vähennetty huimasti. Alkoholiin ei mee tässä taloudessa rahaa ollenkaan, mikä on erittäin iso säästö..
    Karkkia on kulunut ennen paljo, nyt ollaan se vaihdettu niin, että kerran viikossa voi ostaa niin paljo ku mieli tekee, mitä että joka päivä pieni suklaapatukka ohimennen jostakin.. Ku ei kuitenkaan kerralla saa montaa euroa vedettyä naamariin..
    Mä käytän paljo hyväksi päiväys-aleja. Yleensä teen niistä saman tien jonku ruuan pakkaseen tai samalle päivälle ruuaksi. Toki itsellä nyt aikaa, ku äitiyslomalla oon, ja odottelen vaan pienen syntymää..
    Mekin voitais testata tuota teidän tyyliä, että kaikki ostot pitää toiselle ilmoittaa. Vaikka ei paljoo tuu mitään turhaa osteltua, mutta se kynnys ois eri, ku joutuis kahdesti miettii, että tarviiko tuota oikeasti.. Ja hei, oisko sulla jotain säästövinkkejä vauvan kanssa? Kaikki isommat jutut ollaan jo hankittu ja löydettiinkin kaikki käytettynä erittäin hyväkuntoisena. Mutta onko jotain mihin huomaamatta menee rahaa, jota ilmankin pärjäis..?
    Tuli hirvee stoori tästä, enkä varmaan muistanu kaikkia meidän säästötapoja laittaa, mutta tuli siinä muutama.. ihanaa kesää teidän perheelle! Toivottavasti ehditte ja muistatte nauttia jokaisesta päivästä, minkä saatte rakkaittenne ympärillä viettää.

  18. Sandra sanoo:

    Eihän tuo opintolaina mitään ilmaista rahaa ole?! Vai mistä tälläinen käsitys? Kyllähän se takaisin pitää maksaa. Jos valmistut ajoissa niin opintolainastahan saa oliko se nyt 40%(?) pois mutta loppu jää kyllä ihan sun maksettavaksi.

    • Kro sanoo:

      40% on aika iso osa lainasta. Mietitään, että nostat 12 000e lainaa, josta saat hyvitystä 4 800e ja korot on ihan minimaaliset, käytännössä olemattomat. Silloinhan tuo 4 800e on ilmaista rahaa, koska et joudu maksamaan sitä itse takaisin vaan kela maksaa sen sinun puolesta. Lisäksi opintolainaa voi lyhentää vaikka 50e/kk, loppuelämän ajan, jolloin sen lyhentäminen ei tunnu juuri missään.

  19. :) sanoo:

    Mihin lähdette häämatkalle, teetkö siitä oman postauksen? :)

  20. emer sanoo:

    Opintolainasta hyvitetään 2500€ ylittävästä osasta 40%. Eli siis jos otata lainaa 10 000€, maksat takaisin 7000€ ja saat ilmaista rahaa 3000€. Simppeli homma. Muutama kaveri tehnyt niin, että nostanut opintolainat suoraan säästötilille, ja maksanut valmistumisen yhteydessä pois. Tili 3000€ plussalla. Se on toki eri asia että kenellä ne lainat pysyvät tilillä..eihän se samalta tunnu jos lainaa on käyttänyt sitä mukaa kuin ottanut. Mutta halpa laina ja osittain ilmaista rahaa se on.

Kommentoi