KESÄTEATTERIA JA KUVAUSONNETTOMUUKSIA

22.07.2017

Meillä oli tiistaina ihana päivä lasten kanssa! Vietettiin koko perhe aurinkoista päivää kesälomalla tutuksi tulleeseen tapaan mukkilan uima-altaalla, jossa muuten Ava oppi yhtäkkiä kunnolla uimaan ja veti kevyesti yli 10 metriä monta kertaa peräkkäin! Hän oppi myös hienosti sukeltamaan pari metriä. Todellakin on kannattanut käydä paljon uimassa! Iltapäivällä keräiltiin kamppeet kasaan ja lähdettiin kotia kohti, sillä meillä oli Turun Kesäteatterilta saadut liput klo 18 Röllin näytökseen Vartiovuorella. Mentiin Hennin, Lukan ja Neelan kanssa nauttimaan ihanasta teatteri-illasta ja oli kyllä niin kivaa. Näytelmä oli todella hauska, sellainen sopivan viattoman kaksimielinen, että vanhempia nauratti välillä vähän eri jutut kuin lapsia. Täydellistä koko perheen teatteria! Tykättiin kaikki tosi paljon ja meille tuli Hennin kanssa ihanat flashbackit omaan lapsuuteen. Pienenä ei tullut kesää ilman Vartiovuoren kesäteatteria! Muistan kuinka innolla aina odotettiin näytöksiä, kun joka kesä oli pakko päästä äidin kanssa katsomaan. Vartiovuoren kesäteatteri on kyllä niin ihana paikka, ja näytelmät menevät aina juuri nappiin. Suosittelen lämpimästi Rölliä vielä teille, jotka ette ole sitä ehtineet näkemään! Sanoisin, että 4-vuotias saa jo siitä kivasti irti, 3 -vuotias lapsesta riippuen. Ja koulu-ikäistä Lukaakin nauratti hurjasti, eli varmasti sopii vanhemmillekin lapsille!

Keskiviikkona sitten taas oli vähän onnettomampi päivä, sillä mulla on newborn-kuvaukset, mikä oli siis taivaallisen ihanaa kuten aina, mutta onnistuin siinä sitten loukkaamaan pitkästä aikaa taas selkäni. Tänään olen päässyt jo vähän paremmin liikkeelle, kun sain kunnon lääkkeet, mutta ei tässä kyllä hetkeen päästä isommin liikkumaan. Sinne jäi taas talli ja sali… :( Plääh! Huomenna ajateltiin sään salliessa testata, josko vesijuoksu tekisi hyvää. Mutta onni onnettomuudessa! Joku ehkä muistaakin, että loukkasin selkäni 2014, jolloin siinä epäiltiin välilevyn pullistumaa, koska vasemmalta puolelta lähti tunto ja refleksit. Sen jälkeen selkä ei ole siis missään vaiheessa parantunut kokonaan, vaan olen vaan elänyt sen rajoissa ja kärsinyt näistä aina välillä iskevistä kivuista, kun epähuomiossa nostan jotain painavaa tai astun jotenkin huonosti niin, että lantio työntyy eteenpäin, jolloin kuuluu POKS ja selkä taas menee. Mutta tänään mulle laitettiin ihan kysymättä lähete magneettikuvaan! En edes pyytänyt, koska olen jo niin tottunut siihen, että tämä aina vaan menee, mutta nyt lääkäri sanoi, että tämä on ollut niin monta vuotta ongelmana, että täytyy tutkia vihdoin kunnolla. Eli jee! Ehkä magneetin jälkeen löytyy joku oikea vika, minkä vaikka vielä voisi korjata. Olisi todellakin huippua. Jonot on kyllä aika pitkät, että syksylle menee, mutta pitää vaan taas yrittää olla varovaisempi. Tämä selkä-äksidentti on hidastanut ja hankaloittanut viikkoani huomattavasti, mutta toivottavasti tällä kertaa selkä paranee nopeasti ja pääsen pian taas hevosen selkään ja normaaliin arkeen. Multa jäi yksi ihana työreissukin tekemättä, kun en millään pystynyt lähtemään yksin Helsinkiin tässä kunnossa, mutta toivottavasti sen saisi uusittua myöhemmin! Nyt yritän keskittyä rentoutumaan, koska sen olen tässä vuosien varrella huomannut, että rauhallinen liikunta ja mahdollisimman rento keho parantaa aina selän parhaiten.

Mulla on luonnoksissa puolivälissä hurja määrä kaikkia hääjuttuja, joten varautukaa lukemaan paljon hääpostauksia lähiaikoina! ;) Hyvää yötä kaikille!


HOPEAREUNUS

18.07.2017

Ihan floppi meidän maanantainen Tampereen reissu ei ollut, sillä vietettiin aivan ihana ilta Särkänniemessä! Ostettiin iltarannekkeet ja nautittiin lyhyistä jonoista ja ihanasta säästä. Oltiin matkassa Topiaksen, lasten ja siskoni Annikan kanssa, mutta kun Tampereelta viestiteltiin takaisin Turkuun meidän toiselle siskolle Alisalle, hän päätti extempore meidän äidin ja Even muksujen kanssa lähteä ajamaan myös Tampereelle. Vietettiin siis sitten kaikki yhdessä kiva huvipuistopäivä! Minä ja Alisa otettiin ainoina aikuisina rannekkeet ja kierrettiin kyllä laitteita koko rahan edestä. Käytiin kolmessa aikuisten laitteessa, mutta lähinnä sitten pyörittiin lasten laitteissa.

Uusi Hype oli kyllä lemppari!! Ihan sairaan hauska! Tosi lyhyt kylläkin, mutta niinhän ne parhaat aina on. Lapset nauttivat eniten Vauhtimato-vuoristoradasta ja siitä Angry birds -laitteesta! Oli muuten niin outoa, kun Ava on jo yli 120 senttiä ja pääsee _yksin_ ihan sairaan pelottaviin laitteisiin! Hän on kyllä niin hurjapää. Siellä se neiti mennä viiletti ihan isona tyttönä ympäriinsä. Outoa, niin outoa.

Onneksi tästä päivästä kääntyi kuitenkin sitten onnistunut, ja matkatkin sujuivat hyvin. Kotona lapset olivat aivan poikki ja sammuivat samantien sänkyihin. Tai no patjoille, nimittäin heillä on meneillään tällainen retkeilyvaihe. He ovat nukkuneet jo melkein viikon patjoilla lattialla, enkä millään raaskisi häätää heitä takaisin sänkyihin :D Ei kai siitä näin lyhytaikaisesti mitään haittaakaan ole, mutta jossain kohtaa heidän täytynee palata sänkyihin vähän hengittävämpien patjojen päälle.

Voi kuinka surullista siitä tulee, kun Topiaksen loma loppuu.


KUN MENETIN HÄÄPUKUNI, KAHDESTI

17.07.2017

Huh. En oikein edes tiedä, mistä aloittaa, mutta tuntuu siltä, että jotain on sanottava. Niinkin materialismikeskeinen asia kuin hääpuku saattaa tuntua jollekin turhalta stressaamiselta, mutta minulle (ja monelle muulle) tämä on tärkeää. En ikinä ostaisi hääpukua, koska sattui olemaan alennuksessa, tai oli ihan hyvä päällä. Hääpuvun pitää olla juuri minun näköiseni. Sitä pukua tuijotetaan kuvista vuosikymmenet, puhumattakaan siitä, että the dress on tietenkin iso osa kaikkia hääpäivään liittyviä odotuksia.

Onnekseni minä löysin hääpukuni. Se oli minun näköiseni ja pienen pohdinnan jälkeen päätin ostaa puvun. Olin menossa ostamaan pukua tällä viikolla, kunnes viime perjantaina yhtäkkiä tuli täysin puskista tieto siitä, että Alfred Angelo, pukuni valmistaja, oli mennyt konkurssiin. Paniikki iski ja ahdistuin hirveästi. Kysyin äkkiä Fianceesta, josta minun piti puku hankkia, että voisinko ostaa sovituskappaleen, mutta joku oli ehtinyt ensin. Tuntui, että sydän murtui tuhansiksi sirpaleiksi, kun huomasin, ettei pukua saa enää mistään.

Maanantaiaamuna heräsin sitten siihen, kun Topias tuli herättämään minua puhelin kourassa: langan päässä oli siskoni, joka oli bongannut Tampereen Morsiusgalleriassa alkavan maanantaina Alfred Angelon mallikappaleiden alennusmyynti. Toivonkipinä heräsi taas ja aloin heti tavoitella Morsiusgalleriaa Whatsapissa ja puhelimitse, ja sainkin sovitusajan varattua sille päivälle. Aikaa oli juuri ja juuri matkaan, joten juosten pakattiin kaikki tavarat ja lähdettiin ajamaan Tampereelle.

Morsiusgallerian ilmoittaessa tästä Alfred Angelon pukujen poistosta säännöt oli ilmoitettu selkeästi: Ei varauksia, ei tilauksia. Nopeat syövät hitaat. Minä olin nopea, mutta röyhkeät söivät minut.

Kun saavuimme Morsiusgalleriaan, minut lähetettiin hämmentyneenä selaamaan yksin valtavia rekkejä täynnä pukuja, ilman mitään neuvoja, mistä voisin löytää haluamiani malleja. En saanut mitään suosituksia tai apua. Kun olin kerran varannut sovitusajan, kuvittelin saavani myös palvelua, mutta tämä olikin jonkinlainen outo itsepalveluputiikki. Hämmentyneenä selasin pukuja tietämättä yhtään, miltä ne näyttäisivät päällä, ja mitä kokoa oikein olen. Minun pukuani ei näkynyt ja se harmitti suuresti. En tainnut sittenkään olla tarpeeksi nopea. Tultiin kuitenkin tänne asti, joten yritin löytää muutaman puvun sovitettavaksi.

Sovituskoppiin mennessäni sanoin, että haluan helmaan todella paljon volyymia, joten tarvitsen alle isoimman mahdollisimman vannehameen. Tästä _hääpukuliikkeestä_ ei kuitenkaan löytynyt mitään muuta kuin todella kapeita kaksivanteisia alushameita, mikä oli mielestäni todella outoa. Seuraavaksi sanoin varovasti minua auttamaan tulleelle myyjälle, että en oikein tiedä, mitä kokoa nämä puvut ovat, että saatan olla niihin vähän liian iso. Odotin ehkä jotain asiantuntevaa tukea ja rohkaisua, mutta vastaukseksi myyjä katsoi minua hitaasti ja sanoi ”niin….” Menin jotenkin ihan lukkoon ja alkoi vaan ahdistaa koko sovitus ja teki vain mieli juosta pois. Purin kuitenkin hammasta ja jatkoin hymyilyä ja riisuin oman mekkoni.

Seuraavaksi myyjä ei tuntunut osaavan pukea hameita, sillä hän alkoi pukea ensin hääpukua minulle alakautta, ja jouduin itse puuttumaan ja sanomaan, että vannehame pitäisi varmaan pukea ensin. Sitten kun kokeiltiin pukuja päälle, myyjän ammattitaidottomuus alkoi paljastua. En halua nyt olla ilkeä, koska tämä myyjä vaikutti oikeasti mukavalta nuorelta naiselta. Mutta kun tehdään näin tärkeää ja kallista ostosta, odottaa sitä saavansa ensiluokkaista palvelua ihmiseltä, joka tietää mitä tekee. Ensimmäinen puku oli sopivan kokoinen ja siinä oli nyöritys. Myyjä ei osannut yhtään nyörittää pukua ja jätti sen aivan kummallisen muotoiseksi ja löysäksi, eikä siitä nähnyt yhtään, miltä se näyttäisi, jos se istuisi. Seuraavat puvut sitten taas olivat liian pieniä, jolloin muissa liikkeissä selkään on kiinnitetty sellaisilla klipsuilla ja kankaalla joku systeemi, että puku silti istuu lähes täydellisesti. Morsiusgalleriassa puku kuitenkin vain jätettiin auki ja minun piti yrittää itse pidellä pukua ylhäällä ja kuvitella, miltä se voisi näyttää, jos joku vaivautuisi kiinnittämään sen.

Morsiusgallerian myyjät eivät myöskään olleet lainkaan tietoisia tästä Alfred Angelon pukujen alennuksesta, josta heillä oli isot mainokset nettisivuilla ja Facebookissa, vaan sanoivat, ettei heillä mitään alennusta ole. Ihan joka kohdassa vaan paistoi sellainen outo ammattitaidottomuus läpi, eikä tästä kokemuksesta kyllä saanut mitään muuta kuin pahan mielen.

Yritin ystävällisesti reippaaseen tahtiin hylätä puvut ja olla itkemättä, jotta vain pääsisin pois liikkeestä, koska homma alkoi ahdistaa niin paljon. Mutta siinä loppuvaiheessa selvisi sitten se paras osuus koko reissussa. Minun pukuni todellakin oli siellä liikkeessä. Ja minä todellakin oli ensin paikan päällä kyselemässä sitä, mutta kun näköjään kaikkia ei huvita noudattaa sääntöjä, ja se puku oli varattu toiselle naiselle, joka tuli vasta minun jälkeeni sitten sitä sovittamaan. Jos olisin tiennyt, että maan perii rehellisyyden sijaan röyhkeys, olisin minäkin heti aamulla puhelimessa pyytänyt varata tämän puvun, ja olisin saattanut kävellä tästä liikkeestä ulos outoa toimintaa ihmetellen, mutta kuitenkin unelmieni puku kainalossa. Näköjään ei kannata yrittää noudattaa sääntöjä, etenkään kun henkilökuntakaan ei niistä ilmeisesti välitä tai ole tietoinen.

Mulle jäi Morsiusgalleriasta ihan hirveän paha mieli ja outo tunne. En tiedä, että oliko tämä sitten kuitenkin joku ns halpisliike, josta ei voinut odottaakaan kunnon palvelua, mutta jos minä erikseen varaan sovitusajan, niin kyllä sen odottaisi olevan oikea hääpukujen sovitus, oikean osaavan myyjän kanssa. Nyt alkoi vaan ahdistaa koko pukushoppailu. Tuleeko muissakin liikkeissä vastaan tällaista palvelua? Annetaanko minun suoraan ymmärtää olevani liian iso pukuihin? Löydänkö enää edes mistään minun näköistäni pukua? En tuntenut missään kohtaa olevani tervetullut, tai näyttäväni hyvältä missään. Jos tämä olisi ollut ensimmäinen sovitukseni, olisin varmaan ajatellut kaikkien liikkeiden olevan tällaisia, enkä suostuisi enää ikinä sovittamaan yhtäkään pukua. Pakko on jatkaa, mutta mistä?

En tiedä. En tiedä en tiedä en tiedä. Seuraavaksi kai varataan kaasojen kanssa jollekin päivälle paljon aikoja Helsingin liikkeisiin ja yritetään sieltä sitten löytää se puku. Jännittää kuitenkin se, että päädytäänkö tässä oikeiden ammattilaisten huomaan, joten nyt ottaisin todella mielelläni vastaan suosituksia ja kokemuksia Helsingin seudun hääpukuliikkeistä. Auttakaa morsianta hädässä! Mistä löytyy se liike ja ihana asiakaspalvelija, joka pystyisi parantamaan tämän pahan mielen ja ahdistuksen?