KESÄKUULUMISIA

Kyllä vain, täällä sitä ollaan! Jos joku sattuisi seuraamaan pelkkää blogia, tämä hiljaisuus on varmasti ollut todella outoa. Ensimmäistä kertaa IKINÄ meni kokonainen kuukausi täysin postaamatta ja arkisto hyppää nyt sitten kesäkuun vaatimattomasta kahdesta (?) postauksesta suoraan tähän elokuuhun. Instagramissa seuraavat kuitenkin tietävät, mitä tauon taustalla on. Eli siis meille tosiaan syntyi neljäs vauva kesäkuun ensimmäinen päivä ja luonnollisesti arki on ollut aika hektistä neljän lapsen kanssa. Ja kun kaiken lisäksi vauvan kanssa on ollut niin paljon haasteita niin ei ollut yhtään aikaa kirjoitella. Sitten kun arki alkoi vähän paremmin sujua ja kaivoin tietokoneen esiin, se menikin heti rikki! Ja vaikka sitten heti lähdin selvittelemään korjausta, osien tilaamisessa tietenkin kesti, joten olen ollut ilman tietokonetta koko heinäkuun. Nyt tämä kone on vihdoin kirjoitettu ja juuri tässä samalla latailen täällä kaikkea kuntoon, kun pitää nyt alusta asti uudestaan asentaa kaikki sovellukset ja laittaa omat mieltymykset kuntoon.

On ollut vääntöä, mutta nyt kone vaikuttaisi olevan kunnossa ja vihdoin voin sen puolesta palata arkeen. Se onkin sitten eri asia, että miten sitä aikaa löytyy neljän lapsen kanssa. Meillä on ollut vähän vaikeuksia saada mitään rytmiä aikaiseksi, kun mennään vauvantahtisesti, mutta pian varmasti hänellekin alkaa muodostua jotain rytmiä ja alkaa löytyä niitä hetkiä, kun pääsen istahtamaan tietokoneen ääreen. Juuri nyt tätä kirjoittaessa hän on nukkunut kolme tuntia (!!!!) ja nyt tuolta sängystä alkaa kuulua käninää. Hän on viime aikoina alkanut 15-17 välissä nukahtaa pidemmille päiväunille, joiden aikana ei tarvitse koko ajan hytkyttää ja heiluttaa, joten elättelen toivoa, että tästä muodostuisi hyvä rytmi. Sopivasti tuohon aikaan Topias pääsee myös töistä yleensä, joten sitten hän voisi ottaa koppia muista lapsista ja minä voisin vauvan nukkuessa tehdä omia hommia! Toivossa on hyvä elää jne.

Tässä tauon aikana on tapahtunut paljon, mutta ei oikeastaan juuri mitään. Ei olla tehty mitään ihmeellistä, mutta vauva on kasvanut ihan hirveästi. Taapero täytti kaksi vuotta. Isot alkavat valmistautua uuteen kouluvuoteen.

Kesä meni ihan älyttömän nopeasti ja surettaa, että nyt on jo elokuu ja edessä on viimeinen täysi lomaviikko. Ollaan kesän aikana lähinnä taas uitu koko ajan. Ollaan käyty Jukuparkissa, mutta eniten ollaan viihdytty mukkilassa nauttimassa ilmastoinnista (minä ja vauva), kun muut uivat. Nyt sopivasti loppukesästä minäkin pääsin tällä viikolla ensimmäistä kertaa uimaan, kun jälkivuoto on vihdoin loppunut! Harmillisen kauan se kestikin, kun näillä helteillä ei ole ollut kauhean kiva katsoa vaan vierestä, kun muut uivat.

Uimisen ja ulkoilun lisäksi ollaan käyty Seikkailupuistossa useamman kerran, kaksi kertaa laivalla, Topias ja isommat lapset ovat mökkeilleet ja minä lähinnä olen imettänyt, imettänyt ja imettänyt. Mulla on ollut ikävä kirjoittamista ja oli kurjaa olla pakosta ilman läppäriä, mutta olen myös nauttinut tauosta ja on ollut ihanaa, että oli sitten ”pakko” pitää kunnollinen äitiysloma. En ole tehnyt myöskään mitään muita töitä, kun kaikki aika on mennyt lapsiin, mutta nyt on aika alkaa palailla normaaliin. Täysillä en tee vieläkään, kun haluan nauttia tästä vauva-ajasta, joka aina kiitää ohi aivan liian nopeasti, mutta alan kuitenkin nyt ottaa myös sitä omaa aikaa ja Topias saa luvan alkaa hoitaa vauvaa. Meillä on siis tähän mennessä jakaantunut niin, että Topiaksen ollessa kotona hän on hoitanut taaperon ja minä vauvan, eikä hän ole vielä kertaakaan hoitanut vauvaa esimerkiksi edes kauppareissun verran, vaan mulla on aina vauva mukana. Vaikka hän kyllä syö hienosti pullosta. Nyt viimeisen viikon aikana olen alkanut pyytää Topiasta myös vaihtamaan vaippaa ja syöttämään vauvaa ja välillä pitämään vaan sylissä, että pääsen suihkuun tai leikkimään taaperon kanssa. Mun on ollut vaikeaa irtautua yhtään vauvasta, mutta nyt olen aktiivisesti siihen pyrkinyt. Vauvakuplassa eläminen on ihanaa, mutta pitkällä tähtäimellä tämä vastuun yksin pitäminen ei toimi, kun haluan kuitenkin tehdä tässä äitiysloman sivussa töitä. Ja ihan vaikka päästä treenaamaan!

Vauva on kasvanut tosi kivasti ja jännittää jo huomiset lukemat, kun meillä on neuvola. Taaperon neuvola on yhdistetty samaan käyntiin ja päästään näkemään myös hänen kasvunsa! Meillä on ollut tosi ihana neuvolatäti, mutta huomenna meillä on ilmeisesti kesälomasijainen ja vähän jännittää sekin, että millainen tyyppi siellä on. Meidän neuvolalääkäri on myös ollut tosi ihana, mutta viimeksi siinäkin oli sijainen ja se oli vähän kurjaa. Toivottavasti tämä terkkarin sijainen kuitenkin on mukava! Mä olen henkilökohtaisesti aina tykännyt neuvolakäynneistä ja mun mielestä siellä on mukava jutella lapsista ja mahdollisista haasteista, ja pohtia niihin yhdessä ratkaisuja.

Topiaksella on nyt juuri menossa kesäloma, ensimmäinen lomaviikko on takana ja onneksi vielä kaksi edessä. Isyysloma meiltä meni vähän ohi, kun se koko aika kului lähinnä TYKS:issä ensin vauvan ongelmien ja sitten minun kohtutulehdukseni takia. Oltiin suunniteltu isyyslomalle kaikkea ihanaa, mutta jäi sitten kaikki tekemättä. Tähän kesälomalle ollaan sitten ehditty jo suunnitella uusia kivoja juttuja, mutta saa nähdä, mitä oikeasti ehditään enää toteuttaa.

Kesä on niin ihanaa aikaa lasten kanssa ja se on ollut erityisen mahtavaa nyt uuden vauvan kanssa. Mutta loma on kyllä mennyt vielä tavallistakin nopeammin, kun tämä vauva-aika aina menee niin nopeaan! Nyt kesän lähennellessä loppuaan olen alkanut tuntea oloni tosi surulliseksi, kun mietin, että pian tämä on ohi. Mulla ei ole yhtään sellaista ”ihanaa kun lapset menevät kouluun ja tulee taas rauhallista” -fiilistä. Nautin niin paljon, kun kaikki ovat kotona! Heidän kanssa on maailman parasta viettää aikaa ja ikävöin heitä jo valmiiksi. Ikävöin myös tätä rentoa kesärytmiä. Ollaan oltu pitkälle iltaan aina mukkilassa uimassa, grillaamassa ja leikkimässä serkkujen kanssa, ja kotiuduttu sitten, kun tuntuu siltä. Taaperolla ei ole enää mitään nukkumaanmenoaikaa, vaan hänkin on mennyt isojen kanssa yhdentoista jälkeen nukkumaan ja aamulla nukkunut pidempään. Nyt täytyy kuitenkin taas löytää se arkirytmi, eikä enää viikolla voi tehdä mitä tahansa.

Kyllä siihen arkeen taas tottuu, mutta näin ihanan kesän jälkeen vaan tuntuu tosi surulliselta palata kouluun ja töihin! Kumpa voitaisiin vaan koko porukka olla ikuisesti yhdessä kotona.

Tällaisia kuulumisia tauon jälkeen! Nyt jatkan tätä tietokoneen kuntoon laittamista ja aletaan varmaan katsoa isojen kanssa leffaa. Ihanaa alkavaa elokuuta kaikille!

SYNNYTYSTARINA – NELJÄS SYNNYTYKSENI

Maanantaina 31.5. tuli sellainen olo, että en enää selviä kotona, ainakaan selväjärkisenä. Olin kärsinyt viikon pitkittyneestä latenssivaiheesta, kuten kahdessa aiemmassakin synnytyksessä, enkä saanut nukuttua kuin lyhyissä pätkissä, joten voimat olivat jo aivan loppu. Lähdin siis iltapäivällä synnärille soitettuani käymään tsekattavana TYKS:issä.

Synnärillä kaikki oli niin kuin arvelinkin. Supistuksia piirtyi tasaisesti ja voimakkaasti käyrille, vauvan sykkeet olivat hyvät, ja valitettavasti kohdunsuun tilanne ei ollut edennyt mihinkään. Viikkoa aiemmin neuvolalääkäri oli sanonut, että jos nyt oikein hyvällä tahdolla yritän kiltisti sanoa, niin ehkä tämä on juuri sormelle auki ja ihan vähän pehmennyt. Ja tilanne oli siis sama edelleen. Käyrillä makoilun jälkeen pääsin siis lääkärille, joka ohjasi minut sitten osastolle lääkittäväksi, jospa saisin yhtään paremmin nukuttua.

TYKS:issä synnärillä, prenalla ja lapsivuodeosastolla koko ajan kaikki henkilökunta oli taas aivan ihanaa. Toisessa synnytyksessäni minulle osui kurja kätilö, jonka jälkeen on aina jännittänyt kaikki hoitohenkilökunnan kohtaamiset, mutta olen kyllä saanut huomata, että TYKS:issä on aivan ihanaa henkilökuntaa ja minulla on koko ajan ollut sellainen olo, että saan kaipaamaani tukea ja apua, enkä jää yksin minkään kanssa. Osastolle tuossa maanantaina siirtyessäni oli vastassa taas ihanat kätilöt/hoitajat ja vaikka mieli oli maassa kipujen kanssa, ei sinne jääminen tuntunut sitten niin kurjalta.

Osastolla latenssivaiheen kanssa

Lämpöpussin, jumppapallon ja muiden lempeiden apujen lisäksi sain sitä vahvinta kipulääkettä, jota raskaana voidaan tuolla antaa, mutta sekään ei auttanut minua nukahtamaan. Päinvastoin, sillä vaikka kipulääke ei auttanut supistuksiin, se sitten taas vei liitoskivut ihanasti pois! Hehkutin supistusten välissä onnellisena siellä keskellä yötä, että on kyllä aivan uskomaton tunne, kun liitoskivut yhtäkkiä helppasivat. Eli niitä voi hoitaa kipulääkkeellä! Valitettavasti vain Burana/Panadol ei niihin riitä. Mutta joka tapauksessa, kun liitoskivut helpottivat tuon lääkkeen kanssa, pystyin rentoutumaan paljon paremmin ja se sai supistukset yltymään. Sen sijaan, että olisin yrittänyt nukkua, päätin sitten pysyä pystyssä jumppapallon päällä sänkyyn nojaillen, jos saisin synnytyksen edistymään. Mutta parin tunnin jälkeen kipulääkkeen vaikutus alkoi kadota ja samalla supistukset laantuivat takaisin siihen aiemmalle tasolle, eivätkä tuntuneet enää kohdunsuulla.

Minulla on siis aina nämä latenssivaiheen supistukset tuntuneet selässä, vatsassa ja reisissä, ja ne avautumisvaiheen supistukset ovat sitten taas tuntuneet suoraan kohdunsuulla. Tuon kipulääkkeen kanssa se kipu siis siirtyi kohdunsuulle ja supistukset alkoivat tuntua avaavilta, mutta valitettavasti tosiaan ne sitten laantuivat.

Vauvan sydänäänet alkoivat pudota

Tuossa illan/yön aikana otettiin aina välillä käyrää ja pääosin käyrä oli hyvää, mutta yhden käyrän aikana vauvan sydänäänet alkoivat putoilla liikaa ja siinä jo alettiin sitten painostaa, että nyt täytyy kirjoittaa joku nimivaihtoehto tänne vauvalle ylös, jos joudutaan lähtemään synnärin puolelle seurantaan. Kyselinkin siinä sitten Instassa teiltä ideoita, ja äkkiä valitsin niistä vaihtoehdoista Mytty -nimen! Vauvasta siis tuli Mytty, joka edelleen lukee tiedoissa, kun oikeaa nimeä ei vielä ole. Onneksi ne sydänäänet saatiin lopulta sitten taas tasaantumaan, kun vaihdettiin kylkeä ja se kipulääkkeen vaikutus alkoi loppua. Ilmeisesti siis tosiaan se lääke sen verran rentoutti, että supistukset pahenivat sille tasolle, että ne tuntuivat erilaisilta ja vaikuttivat sitten vauvan sykkeisiinkin. Vauva myös tuossa supistelujen aikana liikkui eri asentoon ja ensimmäistä kertaa koko raskauden aikana en joutunut yöllä ravaamaan vessassa.

Kun supistukset taas siirtyivät siihen aiemmalle tasolle, päätin yrittää levätä ja siirryin sänkyyn. Yö meni siinä sitten torkkuessa supistusten väleissä, eli kauheasti en saanut nukuttua, mutta vähän sentään pääsi torkahtelemaan. Kuuden maissa sitten luovutin ja nousin taas ylös vastaanottamaan supistuksia. Söin välissä vähän aamupalaa, kävin suihkussa kokeilemassa, jos lämpö auttaisi kipuun, ja pyörittelin sitten vain lantiota jumppapallolla.

Synnytys päätettiin käynnistää

Noin kello 11 tiistaina 1.6. oli sitten minun vuoroni käydä lääkärillä. Lääkäri totesi ensin, että mieluiten minut kyllä laitettaisiin kotiin pariksi viikoksi odotelemaan, mutta siinä supistusten keskellä kyyneleitä räpsytellessäni päädyttiin sitten kuitenkin käynnistykseen, kun se oli myös oma toiveeni aiempien synnytysten perusteella. Näissä tilanteissa on tärkeää löytää se oikea kohta, että ei käynnistetä liian aikaisin vauvan ollessa ennenaikainen, mutta ei myöskään odoteta liian pitkään, että latenssivaihe vie kaikki synnyttäjän voimat, eikä koko hommasta enää tule mitään. Olin valmistautunut pitkään taisteluun, enkä ollut uskoa sitä helpotuksen tunnetta, kun käynnistys päätettiinkin aloittaa heti. Lääkäri kääntyi suoraan ottamaan hyllyltä ballonkia ja supistusten välissä se sitten laitettiin paikoilleen. Siinä jo ennen ballongin laittoa lääkäri pyöritteli vielä kalvoja ja totesi, että ballonki ei varmaan kyllä kauaa pysy, sillä ihan pyörittelemällä jo se kohdunsuu alkoi aueta enemmän ja enemmän ihan hetkessä. Synnytys oli siis peritaatteessa taas valmiina käynnistymään, mutta ne omat supistukset eivät taaskaan riittäneet sitä kohdunsuuta avaamaan spontaanisti. Lääkäri totesi, että muuten ei mielellään käynnistäisi näin ajoissa, mutta koska aiemmat käynnistykseni olivat sujuneet hyvin ja kohdunsuu oli niin pehmeä ja valmiina aukeamaan, oli järkevää alkaa edistää synnytystä.

Kello 11.25 minä sitten olin hakemassa omasta huoneesta puhelintani ja soitin Topiakselle töihin. Topias oli erittäin hämmentynyt, kun ilmoitin, että nyt hän saisikin sitten lähteä töistä, hakea sairaalakassin ja tulla tänne. Tovi siinä vielä meni, kun hänen piti myös käydä viemässä koira hoitoon, viedä lapsille vähän lisävaatetta, kun he olivat jo valmiiksi mukkilassa hoidossa ja hakea itselle lounasta. Kello 12 supistukset alkoivat olla niin kipeitä, että oli vaikea enää yrittää rentoutua tai muutenkaan selvitä niistä ja aloin kaivata jo ilokaasua, vaikka tiesin vielä olevan aikaista. Kello 12.45 se ballonki sitten lähti vessassa käydessä! Topias oli vielä vasta matkalla ja laitoin hänelle viestiä, että saattaa olla, että pääsen saliin jo ennen kuin hän tulee. Mutta Topias ehti sitten juuri ja juuri mukaan siirtymään, sillä heti kello 13.20 Topiaksen tullessa ovesta sisään, tulikin kätilö ilmoittamaan, että nyt mennään saliin.

Synnytyssalit olivat tyhjiä

Salissa meitä oli vastassa taas ihanat kätilöt ja saatiin kuulla, että synnäri on nyt aivan tyhjänä ja meitä yksin oli siellä kahdeksan kätilöä palvelemassa. Aiemmin oli ollut ihan täyttä ja sama meidän synnytyksen jälkeen, eli näin nopeasti ne tilanteet muuttuvat, eikä ikinä voi etukäteen tietää, mikä on synnärin ruuhkatilanne. Koska synnärillä oli hiljaista, saatiin tosiaan helposti loistavaa palvelua ja päästiin heti nauttimaan akupunktiosta! Kello 14 tuli toinen akupunktiota taitava kätilö paikalle ja laitettiin synnytystä edistävät neulat mulle käsiin, jalkoihin ja hartioihin. Niiden kanssa sitten istuskelin rennosti keinutuolissa hyvän tovin, mutta tässä kohtaa supistukset olivat laantuneet todella kevyiksi. Loppujen lopuksi akupunktiosta ei minulle ollut apua, mutta olin iloinen, että pääsin sitä kokeilemaan.

Supistuksia edelleen tuli koko ajan, mutta ne eivät yltyneet millään, vaikka välillä olivatkin tosi kipeitä. Välit eivät kuitenkaan säännöllistyneet, ja välillä tuli tosi pitkiä taukoja. Ensin ajateltiin, että ehkä tämä lähtee tästä jo tällä, kun osa supistuksista oli tosiaan tosi kovia, mutta lopulta 15.30 alettiin puhkaista kalvoja, kun sitä säännöllistymistä ei tapahtunut. Lääkäri tuli paikalle tosiaan puoli neljän maissa ja alkoi tutkia tilannetta. Vauvalla oli kuitenkin käsi vastassa siellä kohdunsuulla, kun hän ei ollut laskeutunut, joten lääkäri meinasi, että ei voidakaan puhkaista kalvoja, vaan lähdetään laittamaan oksitosiinia. Tässä kohtaa kuitenkin kätilö sanoi, että minulla on vahva toive ilman oksitosiinia pärjäämisestä, että voidaanko tarkistaa tilanne ultralla. Lääkäri alkoi sitten ultrata ja totesi, että ei siellä enää ole kättä vastassa vaan vauva kävi vaan ensin kohteliaasti sanomassa lääkärille käsipäivää. Joten varovasti voitiin alkaa kalvoja puhkaista.

Lapsivettä olikin todella paljon

Lääkäri siinä puhkaistessa ilmeisesti piteli vauvan päästä samalla kiinni, ja vedet tulivat nätisti ulos. Mutta vettä tuli PALJON. Ja siinä sitten sanottiinkin, että vaikka määrä jotenkin ultrassa oli koko ajan näyttänyt ihan maltilliselta, sitä vettä olikin todella runsaasti. Joten se selitti sitten osaltaan sitä vatsan tosi isoa kokoa. Ja jo ultrassa oltiin todettu, että istukallakin on kokoa ja se peittää koko etuseinämän, joten kun nämä kaksi laittaa yhteen yläkäyrällä kasvavan vauvan kanssa niin ei ihme, että vatsani oli aivan valtava.

Vesien puhkaisu oli märkää puuhaa, sillä sitä vettä tosiaan tuli sitten niin paljon, että siellä oltiin kaikki märkiä. Piti siis vaihtaa vaatteet ja alustat ja kaikki, mutta muuten puhkaisun jälkeen piti sitten vain jäädä makaamaan paikalleen. En nyt muista, että oliko se aika tunti, kun siinä kuului makailla, mutta käännyin kyljelleen ja tyyny polvien välissä makasin siinä ihan tyytyväisenä, kun kipu oli hallinnassa ja olin aivan poikki. Yritin jaksaa siinä vähän myös hieroa nännejä, jotta saataisiin supistukset kunnolla käyntiin, mutta aloin torkahdella ja oli jotenkin tosi outo ja väsynyt olo. Tällä kertaa muuten vesiä puhkaistella huomautin Topiakselle siinä etukäteen, että tämä on nyt sitten sitä lapsivettä, sillä viimeksi mulle selvisi vasta joskus myöhemmin, että Topias oli koko ajan luullut, että pissasin siihen sängylle. Hän vain ihmetteli, kun kaikki siinä chillisti hengaavat ja sänky lainehtii, eikä kukaan sano asiasta mitään. Toki hän ei ollut ensimmäisessä kahdessa synnytyksessä mukana silloin, kun vedet menivät, mutta hei, kai sitä nyt voisi olettaa, että kyseessä on lapsivesi, jos siinä koko ajan puhutaan, että nyt puhkaistaan ne vedet.

Uupumus veti sängyn pohjalle

Supistukset alkoivat yltyä, kun sain taas nousta ylös, ja pian aloinkin jo kaivata sitten ilokaasua, joten se otettiin käyttöön. Ilokaasu on mulla ollut aivan mahtava kivunlievityskeino! Se ei vie sitä kipua pois, mutta se auttaa kestämään ja rentoutumaan, joka on tosi tärkeää, että synnytys etenee. Kalvoja puhkaistessa 15.51 olin auki 3cm, ja seuraavaksi 17.00 olin auki 4cm. Supistukset kipeytyivät kovaa vauhtia ja lähtivät hienosti käyntiin taas ilman oksitosiinia, vaikka en jaksanutkaan kauaa hieroa nännejä. Viimeksi supistukset eivät siis spontaanisti lähteneet puhkaisun jälkeen enää käyntiin, mutta nännihieronnalla sain ne käynnistymään, eikä oksitosiinia tarvittu ollenkaan. Nyt tosiaan sitten supistukset lähtivät kovina ja säännöllisinä ihan ilman mitään.

Aiemmin olen tykännyt pysyä pystyssä, mutta nyt olin aivan järjettömän uupunut ja pian supistusten yltymisen jälkeen halusinkin takaisin sänkyyn. Ilokaasun kanssa minä siellä sitten makailin ja selvisin ihan hyvin, kunnes kuuden maissa alkoi tuntua siltä, että enää en kestä kauaa, kun pikkuhiljaa jokainen supistus paheni. Aloin sitten pyytää epiduraalia ja kun ruuhkaa ei kerran ollut, sainkin sen nopeasti. 18.33 minulle on laitettu epiduraali ja sen ehkä vartin odotuksen aikana supistukset yltyivät jo niin, että minä vain huusin ilokaasumaskiin ja tuntui, että en enää kestä yhtäkään supistusta. Ja supistusten välissä vain vaikeroin, että luojan kiitos osasin ennakoida ja pyysin epiduraalia ajoissa.

Ilokaasu aiheutti outoja harhoja

Ilokaasu toimi jotenkin jännästi, sillä ehkä väsymykseen yhdistettynä se oli tällä kertaa vähän erilaista kuin ennen. Nimittäin supistusten aikana silmiä kiinni pidellessäni minulla hämärtyi tosi vahvasti todellisuuden ja kuvitellun rajat. Melkein siis voisi sanoa, että hallusinoin kaikenlaista! Kun ilokaasua hengittäessäni mietin jotain, tuli päähän tosi eläviä mielikuvia, enkä enää erottanut kuvitelmaa todesta. Mutta silmät avattuani kaikki oli taas selvää. Nämä hassut kuvitelmat auttoivat minua synnytyksessä, sillä jotenkin alitajuntani siinä muistutti minua tärkeistä asioista. Esimerkiksi tässä kohtaa ennen epiduraalia näin päässäni, kuinka kerroin kätilölle, että minulle kannattaa laittaa nyt jo kanyyli, sillä minulla on aina huonot suonet ja siinä voi kestää. Silmät avattuani tajusin, että olin kuvitellut koko keskustelun, mutta osasin sitten nyt oikeasti kertoa tämän kätilölle. Ja synnytyksen aikana kävi monta muuta samanlaista juttua! Nämä kuvitelmat olivat tosi hassuja.

Isäkin sai kärsiä

Epiduraalia odotellessa olin todella kovissa kivuissa ja vähän sekaisin ilokaasusta. Siinä ilokaasua hengitellessäni mulle tuli yhtäkkiä mieleen yksi tuttu meemi, ja vapaalla kädelläni mottasin ilokaasuhuuruissa olkapäätäni silittelevää Topiasta suoraan kasseille. Topias järkyttyneenä kysyi, että mitä toi oli, johon totesin supistuksen huipun väistyessä, että mulla tuli mieleen se meemi, jossa synnyttävä nainen sanoo, että nyt olisi aika selvittää, kumpi sattuu enemmän, synnyttäminen vai potku kasseille. Ja lähdin sitten selvittämään. Ja synnyttäminen sattuu enemmän. Disclaimer kaikille loukkaantuneille; Topiasta ei sattunut, koska tuossa tilassa luonnollisesti olin ihan sekaisin, eikä ollut voimia tarpeeksi, että toinen tuntisi muuta kuin kevyen hipaisun. Molempia nauratti tämä koominen tilanne.

Epiduraali sujui helposti ja nopeasti

Anestesialääkärin saapuessa kiittelin vuolaasti tulevasta, kanyylikin saatiin ykkösellä ja epiduraalin laitto meni helposti. Pahinta siinä oli taas se, että samalla piti paikallaan kestää supistuksia. Pintapuudutus vähän pisti ja itse epiduraali ei tuntunut missään. Muutaman supistuksen jälkeen kipu alkoi helpottaa ja voi luoja! Miten onnellinen olenkaan epiduraalista, se on aivan loistava keksintö.

Tässä vaiheessa olin tosiaan jo pidempään maannut sängyssä ja edelleen jäin makaamaan, sillä olin aivan loppu. Olin myös jo pidempään ollut kylmissäni ja nyt aloin täristä, mutta se laitettiin epiduraalin piikkiin. Ensin käytin vielä ilokaasua siinä epiduraalin kanssa, sillä tuttuun tapaan epi vei sen pahimman kivun, mutta edelleen kyllä sattui todella paljon. Epiduraalin kanssa kuitenkin pystyin taas selviytymään siitä kivusta, eikä enää tuntunut, että kipu vie minusta voiton. Pian kuitenkin kävi kaiken tämän makaamisen seurauksena niin, että supistukset alkoivat laantua ja harventua, ja minä nukahdin.

Supistukset laantuivat kesken kaiken

Nukuin sitten tyytyväisenä sängyllä jonkun aikaa täristen peiton alla. Supistuksia tuli edelleen, mutta ne olivat niin helppoja ja harvoja, että niihin ei kauaksi aikaa havahtunut. Olo oli todella uupunut ja sekava, ja tärinä oli todella kovaa. 20.17 tarkistettiin tilanne ja kohdunsuu oli auennut 5 senttiin, siis vain sentti lisää. Olin todella pettynyt, sillä viimeksi epiduraali auttoi minua rentoutumaan niin, että aukesin hetkessä kymmeneen senttiin. Tällä kertaa kuitenkin supistukset vain laantuivat ja kovasta tärinästä johtuen rentoutuminen oli vaikeaa. Tuon viimeisimmän tarkastuksen jälkeen yritin sitten taas sitä nännihierontaa, jotta synnytykseen saataisiin taas vauhtia. Aloin kuitenkin taas torkahdella kesken kaiken, enkä millään jaksanut hieroa. Oli todella vaikeaa pysyä ollenkaan hereillä. Pian kätilö tuli kurkkaamaan taas tilannetta ja ehdotti oksitosiinia, koska synnytys ei nyt näyttänyt edistyvän. Olisin mielelläni jatkanut unia, mutta halusin tietenkin synnytyksen edistyvän ja jännittyneenä suostuin ihan suoraan oksitosiiniin. Olen aiemmin ollut oksitosiinille todella herkkä ja sen takia se jännitti.

Oksitosiini toimi nopeasti ja tehokkaasti

Oksitosiini laitettiin 21.00 maissa pienellä annoksella tippumaan ja viidessä minuutissa mentiin rauhassa nukkuvasta synnyttäjästä täyteen huutoon. Puristin maskia ja Topiaksen kättä, pyysin tarkistamaan, onko ilokaasu varmasti täysillä, huusin itkien maskiin ja tärisin sängyllä. Kätilökin siinä ihmetteli yhdessä Topiaksen kanssa, että olen kyllä tosiaan herkkä oksitosiinille. Montaa sellaista supistusta en kestänytkään, kun aloin pyytää joko lisää epiduraalia tai oksitosiinia pois. Kätilö lähti heti hakemaan epiduraalin lisäannosta ja sain sen todella nopeasti, mutta niiden järkyttävien oksitosiinisupistusten kanssa se hetki tuntui pitkältä. Enää epiduraali ei kuitenkaan auttanut ja aloin pyytää sisätutkimusta, jotta oksitosiini voitaisiin lopettaa, jos tilanne on jo tarpeeksi edistynyt. Tässä kohtaa kohdunsuu oli täysin auki, mutta reunaa oli jäljellä ja vauvan pää ei päässyt siitä tulemaan ohi. Olin kuitenkin tarpeeksi järjissäni kivunkin keskellä, että osasin pyytää itse kätilöä työntämään sitä reunaa pois, ja hän saikin siinä seuraavan supistuksen aikana sen hyvin työnnettyä.

Ponnistusvaihe oli helppo ja nopea

Olin siis lopulta 10 senttiä auki ja oksitosiini lopetettiin, eikä sitä kauaa tarvittukaan. Viimeksi aukesin todella nopeasti viimeiset 6 senttiä epiduraalin voimin, tällä kertaa aukesin vielä nopeammin viimeiset 5 senttiä oksitosiinin voimin. Yhtäkkiä oltiin siinä kohtaa, jota kaikki synnyttäjät innolla odottavat ja sanottiin, että nyt saa ponnistaa, kun tuntuu siltä. Tässä kohtaa osasin taas kuunnella kehoani ja oksitosiinitipan loputtua pystyin keskittymään supistuksiin ja rentoutumiseen ja sanoin vain, että en halua ponnistaa, kun haluan odottaa ja rentoutua. 20 minuuttia vauva oli siinä alhaalla valmiina tulossa ja pää näkyi, ja tunsin kyllä sen ponnistustarpeen, mutta samalla kehoni sanoi, että vielä ei kannata turhaan ponnistaa, vaan hengitellä vaan. Joten keskityin vain rentouttamaan lantiota, hengittämään ilokaasua ja supistusten välissä hengittämään syvään happea.

Tunsin vauvan pikkuhiljaa liukuvan kauniisti alaspäin ja kätilö ihanasti osasi koko ajan muistuttaa hengittämisestä ja kehua, kuinka hyvin kuuntelen kehoani. Lopulta vauva oli itsestään liukunut niin hyvin alas, että tuli se lopullinen ponnistamisen tarve, joka tuntuu aivan erilaiselta kuin se alku. Tässä ponnistamisen tarvetta odotellessa tuli myös sitten sopivasti vuoronvaihto, joka ei haitannut ollenkaan, sillä tilalle tuli sama kätilö, joka oli edellisessä synnytyksessäni! Hän on siis auttanut nyt kaksi meidän lastamme maailmaan ja tuntui hyvältä ponnistaa tutun ihmisen kanssa. Molemmat kätilöt olivat läpi synnytyksen aivan ihania.

Vauva syntyi yhdellä ponnistuksella

Uskon, että moni aloittaa ponnistamisen liian ajoissa ja kuluttaa voimat siihen, kun itsekin olen aiemmin sen virheen tehnyt. Sen ponnistamisen tarpeen tuntiessa oli mulle tärkeää nimenomaan rentoutua ja antaa vauvan liukua kanavassa itse, eikä turhaan ponnistaa pitkää aikaa, sillä se vauva kyllä tuli sieltä ihan ilmankin. Mutta siinä lopulta sitten, kun tunsin, että nyt se vauva sieltä tulee ulos joka tapauksessa, aloin vihdoin ponnistaa ja yhdellä nopealla ja kevyellä ponnistuksella syntyi kello 21.52 meidän neljäs lapsemme. Kätilö ohjasi minua aiemmin tunnustelemaan vauvan päätä ja olin valmiina ottamaan vauvaa vastaan, ja sain ihanasti taas nostaa vauvan itse siihen vatsan päälle. Se tunne on aivan uskomaton. Samalla kun ponnistat uutta elämää maailmaan, saat ottaa sen uuden elämän vastaan omilla käsillä, vetää ulos ja nostaa rinnalle. Ei ole mitään uskomattomampaa.

Naama rutussa vauva alkoi ihmetellä maailmaa siinä vatsani päällä ja hetken kuluttua parkaisi ensimmäisen kerran. Hän oli aivan täydellinen! Tummaa tukkaa ja hurja määrä kinaa. Hän tarttui heti kovaa sormista kiinni ja sitä tunnetta ei voi edes kuvailla, kun saa sen oman lapsen ensimmäistä kertaa syliin ja tajuaa, että ei osannut edes kuvitella olevansa kykenevä rakastamaan näin paljon. Joka lapsen kohdalla sydän on laajentunut ja tuntuu, että pakahtuu rakkaudesta, kun se pieni on niin rakas ja tärkeä.

Kaikki synnytyksen vaiheet sujuivat hyvin

Synnytyksen ensimmäinen vaihe kesti 6 tuntia ja 15 minuuttia, ponnistusvaihe kesti minuutin ja jälkeisvaihe kesti 33 minuuttia. Minua ei alkanut enää itsestään supistelemaan, mutta kätilö vähän varovasti veti napanuorasta ja minä ponnistin kevyesti ja istukka tuli nätisti ulos. Oksitosiinia tähän ei annettu minun toiveestani, koska en halunnut tosiaan kärsiä siitä järkyttävästä kivusta vauva rinnalla. Napanuoran annettiin rauhassa sykkiä loppuun ja sitten Topias sai leikata sen. Kätilö siinä opasti meitä tunnustelemaan napanuoraa ja oli tosi jännää huomata se ero napanuoran koostumuksessa heti synnytyksen jälkeen, ja sitten kun napanuora oli sykkinyt loppuun.

Istukka syntyi ehjänä, mutta oli kalkkeutunut ja siinä todettiin, että ihan hyvä, että päästiin nyt sitten synnyttämään, eikä odoteltu pidempään. Kalkkeutuneen istukan lisäksi minulla oli ilmeisesti lisäistukka, sillä kohtuun jäi etuseinämään istukkaa, vaikka istukka tuli täysin ehjänä. Nämä loput tosiaan saatiin pois sitten kaksi viikkoa synnytyksen jälkeen kaavinnassa.

Istukan syntymän jälkeen vauva alkoi todella nopeasti hamuta rintaa ja päästiin kokemaan ihana ensi-imetys. Hän tarttui heti kovaa kiinni ja viihtyi rinnalla hyvän tovin tehokkaasti imien. Kukaan meidän lapsista ei ole ensi-imetyksellä osannut imeä noin tehokkaasti! Hän tiesi heti, mitä kuuluu tehdä.

Kova tärinä ja väsymys yllätti

Kaiken tämän läpi olin onnellinen vauvasta ja halusin vain rauhassa ihastella häntä. Tämä oli kuitenkin vähän vaikeaa, sillä tärisin edelleen koko ajan täysillä ja olin todella kylmissäni. Valittelin useaan otteeseen, että on kipeä olo, mutta kun epiduraalikin yleensä aiheuttaa tärinää niin tietenkin ajateltiin sen vain johtuvan siitä. Minun oli kuitenkin oikeasti vaikea tärinältä pitää vauvaa ja aloin taas torkahtaa, joten vauva lähti mittauksiin ja minulta mitattiin kuume. Olin toivonut, että saan mahdollisimman kauan vain pitää vauvaa rinnalla, mutta oloni oli niin kamala, että tuntui helpottavalta, kun vauva nostettiin pois rinnalta, eikä tarvinnut yrittää pidätellä sitä kamalaa tärinää. Kuumetta minulla sitten mittarin mukaan olikin, joten ei ihme, että koko synnytyksen olin ollut niin uupunut, nukahdellut paljon ja tärissyt kovin. Mulle laitettiin heti kuumelääkettä tippumaan ja aloin taas vaan torkahdella. Jossain vaiheessa kävin suihkussa, ja söin ja join, mutta kaikki on vähän hämärän peitossa. Tämä koko synnytyskertomus on erilainen kuin aiemmat, enkä muista tapahtumia kunnolla, sillä olin koko synnytyksen kuumeen takia niin tööt, että muistikuvat ovat hämäriä.

Koronatesti synnytyssalissa

Kätilö konsultoi lääkäriä tästä kuumeesta ja tällaisena aikana seuraava askel olikin sitten koronatesti. Meidät siis jätettiin synnytyssaliin eristyksiin odottamaan testin tulosta, ja jouduttiinkin sitten olemaan siellä salissa pitkälle aamuyöhön. Olin niin uupunut, että se odotus tuntui ihan hirveältä. En ollut nukkunut pitkään aikaan pieniä pätkiä pidempään, ja kuume vei kaikki voimat. Taistelin pysyäkseni hereillä ja olin kateellinen keinutuolissa nukkuvalle Topiakselle. Lopulta sitten kätilö kutsui minulle sängyn, jotta pääsisin siellä salissa jo nukkumaan vauva vierellä, mutta juuri kun siihen pääsin makaamaan, saatiin vihdoin se koronatestin tulos, joka oli negatiivinen, ja sitten lähdettiin osastolle. Olin niin helpottunut, vihdoin pääsisin nukkumaan!

Tunnin minä ehdinkin nukkua, kun vauva sitten oli asiasta eri mieltä. Osastolla pääsin onnekseni yksityishuoneeseen, itseasiassa samaan huoneeseen, jossa olin viimeksi 2019 synnytyksen jälkeen. Olen kuitenkin sairaalassa aina todella ahdistunut ja minun on vaikea nukkua, ja sitä vaikeuttaa D-MER, joka taas alkoi heti maidonnousun alkaessa. Vauva oli lisäksi sairaalassa todella levoton ja itkuinen, eikä nukkunut missään muualla kuin sylissä hytkytellessä. Minä siis siellä istuskelin katselemassa aamuaurinkoa ja odotin vain, että Topias herää ja tulee sairaalaan. Topiaksen saapuessa annoin heti vauvan hänelle syliin ja nukuin tunnin päikkärit.

Sairaala-aika ei sujunut odotetusti

Sairaala-aika oli todella ahdistavaa, mutta hoitohenkilökunta oli taas kaikki ihanaa ja teki siitä mahdollisimman sujuvaa. Odotin vain hirveästi kotiinpääsyä ja hyviä yöunia! Vauva ei millään nukkunut ja imetys oli todella hankalaa, mikä ahdisti entisestään. Sairaalassa todettiin, että vauvan lämmönsäätely ei toimi ja hikisestä lämpötilasta huolimatta hän tarvitsi tuplavaatteet päälle, eikä pärjännyt ihokontaktissa. Tämän huomannut kätilö tunsi vauvahierontaa ja osteopatiaa, ja minun suihkussa käydessäni hieroi vauvaa, ja sai näin mekoniumia tulemaan kunnolla ulos, mikä yhdessä lämpimien vaatteiden kanssa helpotti vauvan oloa ja hänestä tuli kuin eri lapsi. Ei enää huutoa!

Valitettavasti se imetys ei kuitenkaan millään alkanut sujua ja oli hirveää taistelua. Ennenaikaisuuden takia vauva ei jaksanut imeä, mutta tuossa kohtaa sitä ei vielä tajuttu. Seuraavana yönä olin jo järjettömän uupunut viikon latenssivaiheen, synnytyksen ja kuumeen takia, ja aamuyöllä huomasin alkavani nukahtaa vauva sylissä. Tässä kohtaa oli pakko soittaa kelloa ja pyytää kätilöä ottamaan vauva, jotta saisin nukkua vaikka tunnin rauhassa ja jaksaisin taas. Oli onneksi hiljainen yö ja kätilöllä oli hyvin aikaa ottaa vauva. Annoin myös luvan antaa vauvalle tutin, sillä kätilö totesi saman, jota itse olin epäillyt: vauvalla oli ihan valtava tarve imeä! Tutti rauhoitti häntä todella hyvin. En olisi missään nimessä alunperin halunnut antaa vauvaa ”hoitoon”, enkä tarjota vauvalle sairaalassa tuttia, mutta minun ei vaan ollut enää uupumuksen takia turvallista hoitaa vauvaa, kun en pysynyt hereillä. Olin niin kiitollinen avusta ja vaikka vauvan puuttuminen itketti, nukahdin nopeasti ja nukuin melkein kaksi tuntia, kun heräsin puhtaasti ikävään. Soitin heti kelloa, kiittelin kovin avusta ja totesin, että nyt jaksan taas valvoa. Kello oli tässä kohtaa suunnilleen neljä, ja siellä minä sitten taas istuin tuijottelemassa auringonnousua ja hytkyttelin vauvaa, sekä yritin imettää.

 

Synnytys oli upea kokemus

1,5 päivän ikäisenä me sitten onneksi kotiuduimme, kun lääkärintarkastuksessa oli kaikki hyvin. Kuten aiemmin olen kertonutkin, jouduttiin sitten lähes päivittäin käymään ensimmäiset 2 viikkoa TYKS:issä ja tuli kaikenlaisia mutkia matkaan, mutta se synnytysmatka päättyi kotiutumiseen. Kuumetta ja väsymystä lukuunottamatta oma toipumiseni lähti hyvin käyntiin, vaikka minulle sitten tulikin kohtutulehdus ja jouduin kaavintaan. Synnytyksestä jäi tosi hyvä fiilis ja arvosanaksi annoin 9, kun edellinen synnytys oli 10. Kuume ja oksitosiini vei pisteen tältä synnytykseltä, muuten se oli täydellinen. Ei jäänyt mitään kammoja, vaikka salissa totesinkin, että onneksi ei enää ikinä tarvitse synnyttää. Nyt neljä viikkoa myöhemmin kylläkin olisin taas jo valmis synnyttämään! Synnytys oli upea kokemus ja olen niin kiitollinen, että olen saanut sen neljä kertaa kokea.

Lue lisää

Synnytys 2011

Synnytys 2013

Synnytys 2019

Synnytysvalokuvaus

Synnytyssuunnitelma

Miten saada synnytys käyntiin

Vauvan ensimetrit 

VAUVAN KUULUMISIA TYKS:ISTÄ JA KOTOA

Kuvat otettu osana Lindexin kaupallista yhteistyötä Instagramissa

En voi millään uskoa, että vauva on huomenna jo kolme viikkoa vanha! Ja huomenna olisi myös meidän laskettu aika! Kolme viikkoa tässä on mennyt niin, että on tuntunut tulevan vastoinkäymistä vastoinkäymisen perään, vuorotellen vauvan ongelmien ja minun kohtutulehdukseni kanssa, mutta nyt saan vihdoin kertoa ihania uutisia. Tänään meillä oli se nenämahaletkun poiston jälkeinen painokontrolli ja voi vitsi, vauvan paino oli noussut paljon enemmän kuin olisi tarvinnut! Syntymäpaino on vihdoin siis saavutettu ja ylitetty ja olen niin onnellinen! Ja paino nousi tässä viiden päivän aikana yli 200g siitä huolimatta, että en herätellyt enää vauvaa öisin syömään!

Vauva kasvaa, jee!

Vauva painoi tänään jo 3412 grammaa ja syntymäpaino siis oli 3370g. 42 grammaa yli syntymäpainon siis, jee! Maitoa riittää ja maito maistuu, ja pikkuhiljaa hän alkaa olla vähemmän väsynyt ja jaksaa syödä hienommin. Enää ei tarvita nenämahaletkua, ja hänen saa nyt antaa nukkua rauhassa, kunhan tarkkailee sitä maitomäärää, että hereillä ollessa pitää sitten korvata ne pitkien unien aikana väliin jääneet maidot. Lisämaitomääriä voi pikkuhiljaa vähentää ja niitä aletaan sitten valvotusti painokontrollien kera purkamaan kokonaan, kun näyttää siltä, että vauva jaksaa olla kunnolla rinnalla. Nyt hän vielä nopeasti väsyy siihen imemiseen, mutta ollaan tässä pari päivää jo otettu sellaisia jopa parin tunnin imetysmaratoneja, että hän nukkuu tissillä ja aina pienen levon jälkeen sitten syö taas lisää.

Toistaiseksi meillä on hienosti nukkuva vauva

Tässä kohtaa on vaikea sanoa mitään vauvan luonteesta tai taipumuksesta mihinkään, koska tosiaan ennenaikaisuuden takia hän on ollut niin väsynyt, joten kaikki voi vielä muuttua. Mutta toistaiseksi voidaan sanoa, että hän on äärettömän helppo ja hyvin nukkuva vastasyntynyt. Hän nukkuu öisin aivan mahtavasti, eikä ole oikeastaan vielä kertaakaan inhottavien labrojen lisäksi itkenyt kunnolla. Nälän yllättäessä hän alkaa känistä ja jopa vähän kiljua, mutta hätä loppuu heti maitoa tarjotessa. Päivisin hän lähinnä nukkuu ja syö, mutta on alkanut pikkuhiljaa myös vähän pysyä hereillä ja tuijotella ympäriinsä. Hereilläkin hän yleensä melko pitkään pysyy vain tyytyväisenä yksin omassa sängyssä.

Vatsa on vähän vaivannut vauvaa, mutta se on ilmeisesti näiden antibioottien syy ja menee varmasti ohi nyt, kun antibioottikuurini huomenna loppuu. Hormoninäpyt hänellä on ollut tosi pahoina, mutta toivottavasti nekin pian helpottavat! Olen niistä nyt kätilöiltä ja lääkäreiltä jo pari kertaa kysellyt, että ovatko ne varmasti normaaleja, kun ne ovat olleet peräti tulehtuneen näköisiä välillä, eikä meidän muilla lapsilla ole ollut näin pahoja näppyjä, mutta ovat kuulemma ihan normaaleja onneksi. Vielä neljännenkin kohdalla ehtii tulla uusia juttuja vastaan!

Vauvan rytmi on mukavan sujuva

Vauva nukkuu yleensä illalla pitkän pätkän omassa sängyssä noin 19/20-23/00, jolloin hänet saa yleensä herättää syömään. Tuolloin ollaan annettu iltapullo (tai aiemmin letkusta maitoa), ja sitten hän nukkuu hienot yöunet täydellä vatsalla. Tuo aiempi unipätkähän on oikeastaan osa yöunia, mutta kun itse on pakko vielä sitten puoliltaöin pumpata ja vaihtaa vauvan vaippa ja syöttää hänet, en laske sitä yöuniin, kun kerran olen itse vielä hereillä. Mutta vauva siis menee sitten taas puolenyön jälkeen unille ja minä seuraan perästä yhden maissa. Välillä hän sitten herää 3-4 maissa syömään ja välillä nukkuu aamuseitsemään. Tämä riippuu aina siitä, minkä verran hän jaksaa sillä puolenyön syötöllä tankata. Hän kun tosiaan nukahtaa pullollekin herkästi, kun se imeminen on hänelle raskasta.

Aiemmin on ollut stressiä noista pitkistä yöunista, mutta nyt voidaan antaa hänen vaan nukkua, ja itse nauttia hyvistä unista! Aamulla sitten nousen yleensä seitsemältä itse pumppaamaan, jonka jälkeen syötän vauvalle pullon (hän ei jaksa yleensä yöllä/aamulla imeä rintaa), vaihdan vaipan ja sitten mennään perhepetiin jatkamaan unia ja yritetään 11-12 asti syödä pikkuhiljaa tissiä ja nukutaan ne välit vierekkäin. Tosi paljon muutenkin yritetään pesiä ja olla ihokontaktissa, että maidontulo kasvaisi tasaisesti rinnalla olon vähäisyydestä huolimatta. Siinä 11-12 maissa me sitten ollaan noustu uuteen päivään kunnolla ja loppupäivä meneekin niin, että vauva nukkuu ja syö ja minä pumppaan ja hoidan.

Tavoitteena onnistuneet yöimetykset

Suurin tavoite meillä on tässä nyt päästä tuosta pullosta eroon siinä mielessä, että minun ei sitä enää tarvitsisi syöttää, mutta että tarvittaessa se kelpaisi, jos minä olen poissa. Lisätään siis koko ajan sitä rinnallaoloa siinä tahdissa kuin vauva vaan jaksaa enemmän imeä, mutta suurin haaste on yöt. Kaikkein eniten nimittäin haluan imettää yöllä! Ensinnäkin yöimetys on maidonnousulle tosi tärkeää, enkä ole enää jaksanut nousta yöllä pumppaamaan. Ja sitten toiseksi perhepedissä imettäminen on niin ihanan helppoa! Tissi suuhun ja sen jälkeen takaisin unille yhdessä. Ei tarvitse koko yönä nousta sängystä. Mutta vauva on niin väsynyt ja nukkuu yöt niin tehokkaasti, että en saa millään häntä syömään tissiä yöllä. Olen tähän kysellyt neuvoja imetyksen tuesta ja jatketaan yrittämistä, toivottavasti vielä päästään niihin yöimetyksiin kiinni, kun se olisi minulle tärkeää.

Tällä hetkellä vauva on pääsääntöisesti nukkunut ensimmäisen yön unipätkän omassa sängyssä, koska hän ei tosiaan ole juurikaan rintaa syönyt. Tosin nyt kun Topias on pari yötä ollut poissa ja sain sängyn itselleni, otin vauvan sinne mukaan, kun tilaa oli niin hyvin. Mutta ihan käytännöllisyyssyistä ollaan sitten käytetty sitä vauvan omaa sänkyä, kun kerran en yöllä ole päässyt imettämään. Yritän kuitenkin aina imettää ja välillä sitten jos se on onnistunut, jäädään nukkumaan perhepetiin. Ehkä nyt kun päästään päiväpulloista pikkuhiljaa eroon, vauvasta tulee niin harjaantunut tissittelijä, että se syöminen alkaa sujua yölläkin puoliunessa.

Nautin kyllä tästä vauva-ajasta niin paljon, ja vielä paljon enemmän nyt, kun asiat alkavat sujua! Toivottavasti tämä kehityssuunta jatkuu jatkossakin, niin päästään kunnolla kiinni tähän ihanaan arkeen.

Lue lisää

Kohtutulehdus ja kaavinta

 

Emilia Huttunen

Emilia Huttunen

29 -vuotias ammattibloggaaja ja neljän lapsen äiti Turusta. MUTSIS ON -blogi on syntynyt jo vuonna 2011.

Vuoden hääblogi 2018 Love Me Do

Vuoden uusi hääblogi 2018 Love Me Do

Paras perheblogi 2015 The Blog Awards Finland

Edelläkävijä 2015 Indiedays Blog Awards

Viihdyttävin 2014 Indiedays Blog Awards

2. sija Inspiroivin perheblogi 2014 Indiedays Blog Awards

mutsisonblogi@gmail.com

Instagram
Arkisto