VIIMEINEN

21.07.2018

Tällä viikolla menetin rakkaan isotätini. Kolmannen isotädeistäni viiden vuoden sisään. Isoäidilläni on paljon sisaruksia, ja heistä kourallinen on ollut minulle aina erityisen tärkeitä, vaikka ison suvun ja levittäytyneisyyden takia kaikkia isotätejä ja -setiä en ole tavannut niin, että olisin ollut tarpeeksi vanha muistamaan sen. Osa heistä on kuitenkin ollut kuin tavallaan toisia isoäitejä. Rakkaita läheisiä, joita ikävöin suuresti. Kolme tärkeää ihmistä, joiden olen aina kuvitellut olevan mukana hääpäivässäni, mutta joista yksikään ei mukaan päässyt.

Saadessani ilmoituksen isotätini kuolemasta, ensin iski shokki ja tunteettomuus. Istuin sohvalla mykkänä ja turtana. En voinut uskoa sitä, vaikka tiesimme sen olevan lähellä. Se ei silti tuntunut mahdolliselta. Seuraavaksi iski syyllisyys. Minä itsekäs itsekäs idiootti olen ajatellut aikaa olevan enemmän. Minun piti monena päivänä mennä näyttämään hääkuvia ja kertomaan kaikki häistä, joita isotätini niin odotti, mutta ei pystynyt osallistumaan. Ja aina laitoin lapset etusijalle ja olen vain viettänyt päiväni pitäen hauskaa lasten kanssa. En voinut löytää aikataulustani sitä pientä koloa mennäkseni viettämään aikaa minulle rakkaan ihmisen kanssa. Ja nyt se on liian myöhäistä. En enää ikinä voi kertoa hänelle hääpuvustani, kaikista päivän aikana läpi käymistäni tunteista. Kertoa, mitä hän minulle merkitsi.

Syyllisyyden iskettyä nousin sohvalta. Kävelin vaatekaapille ja otin sieltä käteen kalleimman aarteeni, tärkeimmän vaatteni. Viimeisen mekon, jonka isotätini teki minulle. En vain osannut silloin ajatella, että se tulee olemaan viimeinen. Otin mekon syliini ja kaaduin sängylle. jossa itkin tuntikausia mekkoa lujaa puristaen.

Tuntui, että tästä en pääse enää ylös. Enkä ansaitse päästä ylös. Miten voin olla niin itsekäs? Niin itsekeskeinen? Niin kiittämätön ja välinpitämätön? Kaikki sisälläni mylläävät tunteet tuntuivat ylivoimaisilta, siltä että ne saavat minut räjähtämään. Joten kyyneleiden sumentamana tein sen, mitä teen parhaiten. Kirjoitin tunteeni ylös. Vain itselleni ja isotädilleni, ei kellekään muulle. Kirjoittaminen on se asia, mihin voin vuodattaa sieluni. Saada ne tunteet käsiteltyä tekstin kautta, jotta pystyn elämään niiden kanssa. Se teksti on tallennettuna omiin salaisiin kansiohini, ja haluaisin uskoa, että isotätini näki sen myös.

Isotätini opetti minut ompelemaan. Käyttämään bussia. Hän vei minua shoppailemaan, elokuviin, syömään kiinalaista ruokaa, opetti kävelemään koroilla. Tämän viimeisen häneltä saamani mekon jälkeen ompelimme vielä kaksi mekkoa yhdessä. Hän ei enää pystynyt ompelemaan, joten hän edelleen opetti minua vieressä, ja minä tein mekot. Roolit olivat vaihtuneet, kun aiemmin hän oli aina se, joka pyöri mittanauha kädessä ja teki minulle pukuja, joista olin vain haaveillut. Nyt en pääse enää ikinä kokemaan sitä. Mutta haluan olla tulevaisuudessa jollekin siskojeni lapsenlapselle samanlainen isotäti. Jatkaa tätä perinnettä jonkun muun kanssa.

Muistan sinusta korkeat korot ja surisevan ompelukoneen. Elokuvat, kiinalaiset ravintolat, blinit ja jauhelihakastikkeen. Kaikki unelmieni prinsessapuvut. Yhdessä vietetyt päivät, jotka olivat esiteinin unelmien täyttymys. Silmiesi pyörittelyn, kun halusin oikaista ompelusteni askelissa. Lasteni onnelliset ilmeet, kun hekin pääsivät nauttimaan luomuksistasi. Poliittiset keskustelut ja loputtomat naurut Trumpin virkaanastujaisissa. Posliiniset teesetit ja jokaisen lämpimän halauksen. Rakastan sinua. Anna minulle anteeksi.


LAPSETTOMUUSHOITOJEN ALOITUS

18.07.2018

Kirjoitin viime kuussa teille meidän vauvahaaveista ja hoitoihin hakeutumisesta, ja nyt on varmaan hyvä hetki kertoa, miten tässä ollaan nyt edistytty.

Mulle tuli itseasiassa ihan yllätyksenä postauksen kommenteista selvinnyt pikkufakta siitä, että julkiselle ei ihan tosta noin hakeudutakaan, jos on jo lapsia. Nompusta mentiin suoraan yksityiselle, niin ei olla ikinä tutkittu näitä juttuja kovin tarkkaan. Päätettiin sitten tehdä tällä kertaa niin, että aloitetaan taas yksityisestä, ja jos tarvitaan järeämpiä hoitoja, voidaan vielä yrittää päästä kunnalliselle, jotta päästäisiin halvemmalla.

Tutkittiin eri vaihtoehtoja, ja päädyttiin sitten Felicitakselle, koska Mehiläisestä meillä on jo ennestään paljon hyviä kokemuksia. Aloitettiin lapsettomuushoitajan tapaamisella, jossa konsultoitiin myös lääkäriä (lapsettomuushoitajan tapaaminen on ilmaista) ja varattiin sitten lääkäriaika seuraavalle viikolle. Tässä kesä-heinäkuussa on nyt tutkittu, ultrattu, määrätty labroja, tikutettu ovista vähintään kerran päivässä ja aloitettu lapsettomuushoidot.

Lääkärissä selvisi, että mulla on kuin onkin monirakkulaiset munasarjat. Ovulaatiota ei tapahdu, koska yhden hyvän munarakkulan sijaan sinne kehittyy monta huonoa, jotka eivät irtoa. Tää tuli mulle tosi yllätyksenä, koska mua on kyllä ultrattu 15 -vuotiaasta asti tasaiseen tahtiin, eikä ennen ole ollut mitään monirakkulaisuutta. Jotenkin tuli myös tavallaan helpottunut olo, koska tekee hyvää tietää, mikä on vialla.

Meidän hoitotaival on nyt sitten tosiaan alkanut, ja se aloitettiin hormonihoidoilla. Toivottavasti muuta ei tarvitakaan, vaan nämä nyt auttaisivat. Hoidot aloitettiin Terolut+Letrozol -yhdistelmällä, ja mulla on nyt ensimmäinen Terolut -kierto menossa. Seuraavassa kierrossa sitten alkaa Letrozol ja toivottavasti saataisiin ovis aikaan. Sitä tsekkaillaan sitten taas ultralla, ja näillä mennään seuraavat kolme kuukautta, jonka jälkeen mietitään jatkoa taas. En nyt tiedä vielä, mihin tuo Letrozolin aloitus ajoittuu, koska mun kierrosta on tullut niin vaihteleva, ja nämä Terolutit lisäksi aloitettiin tosi myöhäisessä vaiheessa mun kiertoa, koska ultra sanoi, että kierto olisi ihan eri vaiheessa kuin missä normaalisti luulisin sen olevan.

Mulle on jo näistä Teroista tullut ihan hirveitä finnejä naamaan ja selkään, ja odotan vähän kauhulla noiden Letrojen sivuoireita. Olen tainnut googletella vähän liikaa. Kyllähän ne ovat pieni paha, mutta olen myös kuullut kavereilta sellaisia kauhutarinoita niistä kuumista aalloista ja kaikesta, että kyllä se vähän jännittää. Kaikenkaikkiaan ollaan kuitenkin edelleen hyvillä fiiliksillä.

Toivotaan, että tässä käy vielä niin, että pääsen lahjoittamaan tuon valtavan ovis- ja raskaustesti -jemman jollekin toiselle tarvitsevalle. Nyt syön Teroluteja kuun loppuun olettaen, että kierto menee niiden mukaisesti, ja elokuussa alkaa sitten ensimmäinen yritys hormonien avulla. Ajattelin kirjoitella näitä kuulumisia aina alkukierrosta, vaikka nyt tosin olen kierron loppupuoliskolla, mutta aloitetaan sitten siitä seuraavasta kierrosta ;) Kiitos vielä kaikista kannustavista kommenteista siihen edelliseen vauva-aiheiseen postaukseen <3

 


HÄÄLOOKIT ESITTELYSSÄ

17.07.2018

Kaikki kuvat Petri Mast ja Maria Ahokas

Kuten Instasta olette nähneet, HÄÄKUVAT OVAT TÄÄLLÄ! Ensimmäisenä päätin nyt ottaa esittelyyn Topiaksen ja pikkupoikien lookit, ja seuraavaksi sitten voisin esitellä oman pukuni asusteineen!

Tiedettiin heti alusta asti, että halutaan Topiakselle vaaleanharmaa puku. Sellaista ei löytynyt sopivaa mallia ja väriä mistään kivijalkaliikkeestä, ja häädieetin takia teettäminen jäi liian myöhään, joten ainoa vaihtoehto oli sitten nettikaupat. Täydellinen puku löytyikin sitten Asos:ilta ja jouduttiin tilaamaan vain kaksi kertaa. Ensimmäisellä kerralla tilattiin ihan oikeaa kokoa, eli kokotaulukko oli ihan oikeassa, mutta siellä oli ollut vähän virheitä ja meille tuli senttien sijaan tuumia, vai menikö se toistepäin. Housut tuli oikeassa koossa, mutta liivi ja takki piti vaihtaa. Onneksi ne ehtivät silti ajoissa, ja olivat toisella kerralla juuri sopivat! Käytettiin puku ja paita vielä räätälillä ihan vähän fiksattavana, ja niistä tuli tosi hyvät. Topiaksella oli mukava olo, ja väri oli juuri sitä, mitä haluttiin.

Harmaan puvun kaveriksi oli tietenkin pakko saada täydelliset ruskeat asusteet. Topiaksella oli ennestään ruskeat kengät ja niihin sopiva vyö, mutta tarkoitus oli ostaa uudet kengät. Jossain kohtaa sitten tajuttiin, että miksi turhaan käyttää rahaa, kun nuo kengät ova juuri sopivat ja valmiiksi pehmitetyt, joten Topias päätti mennä noilla vanhoilla kengillä. Ostettiin sitten vaan uusi samanlainen vyö, sillä Volde oli vähän pureskellut sitä vanhaa.

Sitten puuttui enää rusetti, josta ei ensin millään meinattu löytää sopivaa. Mietittiin vaikka mitä vaihtoehtoja, mutta sitten Topias yhtenä päivänä innoissaan tuli selittämään, että oli löytänyt hienon nettikaupan, joka tekee vanhoista nyrkkeilyhanskoista ja -säkeistä kierrätettyjä rusetteja. Menin myös kurkkaamaan ja voi vitsi! Ihan täydellisiä. Kyseinen verkkokauppa oli Naskali Leather, joka tosiaan antaa kierrätyksen kautta uuden elämän nyrkkeilyvarusteille ja tekee niistä upeita nahkarusetteja. Malleja on erilaisia, aikuisille ja lapsille, ja jos sopivaa väriä ei löydy, voi niitä myös teettää. Rakastuttiin tuohon konjakin sävyyn, mutta vähän epäröitiin noita valmiin mallin tummempia osioita, kun kokonaan konjakkinen olisi sopinut paremmin Topiaksen muihin asusteisiin. Laitoin sitten kaupan takaa löytyvälle Jyrille viestiä ja päädyttiin tilaamaan Topikselle, Noahille ja Alexille kaikille juuri heille tehdyt konjakkiset rusetit Urho Naskali -mallissa.

Nämä rusetit ovat niiiiiiin täydelliset! Pojat näyttivät aivan upeilta, kun he kaikki sopivat niin hienosti yhteen, ja voi miten tyylikkäitä he olivat. Rusetit valmistuivat ja saapuivat tosi nopeasti ja sormet oikein kutisivat häiden alla päästä näpräämään niitä. Ihanissa puisissa rasioissa nämä rusetit oikein huusivat special occasion, special occasion, ja on ihanaa, että nyt jatkossa sitä rusettia saa käyttää vuosikausia, kun oikea laatu todellakin säilyy, ja aina sitä pitäessä voi muistella sitä hääpäivää.

Rusetin, kenkien ja vyön lisäksi Topiaksella oli tätä saman sävyn ruskeaa myös kellossa. Ostettiin Topiakselle häitä varten uusi Hilfigerin kello, jonka näyttö oli niiiiin kiva, ja tilattiin sitten siihen vielä erikseen tuo oikean sävyinen ranneke. Yksityiskohdat todellakin tekivät lookin täydelliseksi, sillä vaikka tuo puku oli ihana yksinään, asusteiden kanssa siitä tuli mun kanssa aivan upea. Erityisen onnellinen olen siitä, että päädyttiin tuohon täydelliseen nahkarusettiin, sillä tavallinen kangasrusetti olisi antanut lookille aivan erilaisen viban.

Nompulla ja Alexilla oli tosiaan Topiaksen pukuun hyvin sopivat kolmiosaiset puvut, jotka olivat niin löytö. Olin bongannut jo aiemmin tämän mallin H&M:ltä, mutta kokoja ei enää ollut. Yritin sitten etsiä muualta vastaavia, mutta mikään ei ollut yhtä hyvä. Yhtenä päivänä sitten sattumoihin vain vilkaisin uudestaan H&M:n nettikauppaa ja kokoja oli yhtäkkiä tullut lisää! Tilasin puvut heti ja ne olivat onneksi täydellisen kokoiset. Oltiin näihin niin tyytyväisiä! Jalassa pojilla sitten taas oli valkoiset conssit, kun haluttiin säästää jalkineissa. Juhlakenkiä kun ei heidän tule kauheasti käytettyä, niin ei ollut mitään järkeä ostaa sellaisia, kun ne vain jäisivät taas pieneksi ennen seuraavaa käyttöä. Kuten Topiaksella, pojillakin nämä rusetit todella viimeistelivät lookin.

Mitä te tykkäsitte Topiaksen lookista? Ja tietty pienten myös?